torstai 28. lokakuuta 2010

Miehän en mallitilkkuja neulo...

...joten tämäkin piponen tuli neulottua kahteen kertaan.

Pikku-toukka

Malli: Wurm by Katushika (ravlink)
Lanka: Novita Oi Villasukka 7 veljestä, marjapuuron värinen <3
Menekki: 61 g, päänympärys noin 49 cm
Puikot: Minipyörö 3,5 mm

Wurm on ollut pitkään jonossa, itselleni mallia ajattelin mutta kun Lilja pakkasten saavuttua tarvitsi uuden myssyn, se valikoitui puikoille kuin itsestään. (Tietenkin ensimmäisen version ympärysmitta oli kuusi silmukkaa liian kapea. Kakkosversio on sopiva, ei siitä sen enempää...)

Tämä on oikeastaan Wurm vain kuvan perusteella, en edes avannut koko ohjetta. Yksi kuva kertoo tuhat sanaa, harvassa pipo-ohjeessa sanoja on niinkään monta. Kahdeksan kerroksen korkuinen kaksinkertainen reuna, sitten kolme kerrosta nurjaa ja neljä oikeaa jne. Päälakikavennukset suht' jyrkästi, pipon huippu on melko tasainen.

Olisi kiva neuloa lapselle asusteita ihanista luksuslangoista mutta elämän realiteetit on armottomat: pipon on pakko olla konepestävä, ja päiväkodissa voi hyvinkin kadota pienempiä asusteita, niin että menisi se enkelinhiuslanka kyllä hukkaan.

Olen eräänkin kerran vannonut etten Novitan lankoja enää osta. Joskus loppukesästä tämä kerä kuitenkin sattui silmiini Prismassa, rakastuin sen marjapuuromaiseen väriin ensisilmäyksellä! Suloinen meleerattu punavioletti! Ja sopii vielä Liljan pinkki-violettiin toppahaalariinkin.


EDIT: Alimman kuvan kirjoneulelapaset mummoni teki miulle kun olin Liljan ikäinen. Edelleen priimakunnossa!

20 kommenttia:

  1. Nätti pipo! Pitääpä laittaa kevättä varten muistiin...

    VastaaPoista
  2. Ihana neiti ja söpö myssy :)

    VastaaPoista
  3. Onpa kiva pipo! Ja ihana väri! ja söpöläinen malli :)

    VastaaPoista
  4. Ja hitot mallitilkuille sanon minä! Nimittäin, tein kilttinä tyttönä jopa kaksi mallitilkkua Kalajokisukkia varten. Aloin neulomaan sukkia, sain toisen melkein kantapäälle asti, sovitin jalkaan ja P**KELE, ne oli liian löysät. Purin ja aloitin alusta kakspuolosen puikoilla. Mitä tästä opimme. Uusiksi meni eikä mallitilkuista (2 kpl!!!) ollu mitään hyötyä. GRRRRR!!! (sori, kun vähän "avauduin"... ;oZ

    VastaaPoista
  5. Voi tuota söpöläistä, niin Liljaa kuin pipoakin. Ja viimeisen kuvan lapaset on myös ihanat! Täällä toinen joka harvoin tekee mallitilkun.

    VastaaPoista
  6. Höh, ei pidä vannoa tollasia! Novitasta saa ihan hyviä sukkia, varsinkin jos tietää, että ne ihmiset oikeesti tarvii perussukat eikä mitään erityisen lämpimiä tjsp... Tai sit mie vaan oon ihan noviisi vielä ;P Mut ei miun mielestä novitaa pidä kokonaan unohtaa.. :D

    Liljalle tuo pipo sopii kun tehty, ja tyttö näyttää olevan jo ihan hyvä kuvausapu, taisi tällä kertaa kestää ihan paikallaankin? :) Hyvännäkönen, mietin itsekin wurmin tekoa, mut luulen et se jää kyllä ens vuoden haaviin ku on noita pipoja jo sen verran varastossa.. :)

    VastaaPoista
  7. Hanna: Noniin, siinä se nähdään, mallitilkut ON turhia :D

    Sanni: No ei valitettavasti pysyny paikallaan, juoksin sen perässä pitkin päiväkodin pihaa. Noin sadasta kuvasta muutama onnistui... Novitasta saa kyllä ok sukkia, mutta se kulutuskesto :/ Sitä ei ole.

    VastaaPoista
  8. Pyh, mallitilkut on turhia. Harvoin vaivaudun tekemään, kun hyvää aikaa siinä menee hukkaan, uudelleen neulomisessahan ei... :D

    Kaunis pipo ja sopii Liljalle :D Meidän neiti ei ihan mitä vaan suostu päälleen laittamaan, yksikin kutittava karva ja pois lentää. Ja kuvien ottamista harjoiteltiin juuri eilen, uusiksi menee tänään, ehti jo hämäräkin tulla eikä yhtään edes siedettävää kuvaa...

    VastaaPoista
  9. Novita tosiaan nyppyyntyy hyvinkin pikaisesti, villasukissa joiden tehtävä on vain lämmittää se ei haittaa, mutta jos niiden tulee pysyä myös kauniina niin...

    Ihana tuo myssy. Ja ihana Liljakin, on niin veikeä! :D

    VastaaPoista
  10. Hieno on myssy, mutta malli vasta valloittava onkin :)

    En mallitilkkuja harrasta minäkään. Yritin ryhtyä kunnolliseksi, mutta totesin että isommassa kappaleessa käsialani joka tapauksessa tiukentuu siitä mallitilkusta, joten tilkun teko on ihan yhtä tyhjän kanssa.

    VastaaPoista
  11. Söpö! Onpa ihana että on mummon tekemät lapaset vielä tallessa!

    VastaaPoista
  12. ihanat! niin pipo, malli kuin lapasetkin! tää postaus on kyllä pelkkää söpöyttä alusta loppuun ;)

    VastaaPoista
  13. Aivan tosi ihanan värinen pipo ja sopii Liljalle ku nenä päähän :). Terkkuja Enkuista ja pahoittelut, kun en oo jaksanu päivittää omaa blogia. Se on jotenki niin työlästä... :D

    VastaaPoista
  14. Katsoin ekaksi et miten vanhimman tyttäreni tytär Auroora 3v on tuossa kuvassa. On ihan samannäköinen pullukkaposki, veikeine ilmeineen sinun tyttäresi. Kaunis myssy syötävän suloisella pienellä mallineidillä. Mullakin muuten tallessa vielä mieheni äidin lapsilleni neulomia lapasia, joita nyt lastenlapset pitävät. Ovat -80 luvulta. Taidanpa kokeilla kehitellä samanmoisen myssyn, jos et pahastu.

    VastaaPoista
  15. Voi että on söpö! Sekä pipo että tyttö. :D Ja oot aika hyvin pitäny noita lapasia, kun ovat vielä priimakunnossa. :)

    VastaaPoista
  16. OI mikä tyllerö ja pipo. sulosia molemmat!

    VastaaPoista
  17. Kunnon langasta niin lapasetkin kestää äidiltä tyttärelle, niih. Ei nykyinen Novita kestä edes vuottakaan.

    VastaaPoista
  18. Miehän vain otin idean tästä Wurmista, se on siis neulottu näiden kuvien perusteella. Aika paljon samaa siinä on. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)