maanantai 30. huhtikuuta 2012

Huhtikuun hummailut

Laskujeni mukaan onnistuin kuluttamaan huhtikuussa kokonaiset 226 g lankaa neulomalla viisi myssyä ja vauvanmekon. Varsin hattupainotteinen kuukausi.

Toukokuu tulee Villaviidakossa kulumaan kiireisesti isompaa kouluprojektia työstäessä (siihenkin kyllä liittyy iso kasa VILLAA), ja blogi saattaa tästä syystä rauhoittua viikoksi jos toiseksikin. Hommaa on paljon mutta aika ei silti varmasti kulu nopeasti, sillä kolmen viikon päässä siintää jotain, mitä on odotettu jo monta kuukautta kuin kuuta nousevaa! (Ja silloin kun todella odottaa jotain, aika tunnetusti kuluu hiiiiiiitaaaaaastiiiiiii...)


Olen mukana järjestämässä ensimmäistä neuleretriittiä tänne Savoon, ja tämä on samalla eka retriitti johon itse osallistun. Luvassa on kursseja, kirppistelyä, lankalottoa ja vaikka mitä, jeeeee! Ei millään malttais odottaa.

Hilpeää Vappua kaikille!

(Kuvitelkaa tähän kuva simapullosta ja mehukkaasta munkista.)

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Hattuja siellä ja hattuja täällä

Piippolan vaari olkoon seuraava korvamatonne :D

Neuloinpas taas hatun, aakkoshaasteen F-kirjaimen.


Timanttipipo

Lanka: Cascade 220 marjapuuronvärisenä ja Gjestal Janne valkoisena
Menekki: 44 g naisen kokoon
Puikot: 4,5 mm Knit Pro-minipyörö

Lilja valitsi itse langat ja hyvin valitsikin, hatusta tuli suloinen! Harmi vaan että...


...se on liian pieni. Kokohan oli ohjeen mukainen naisen koko, ja tiheys täsmää. Joko ohjeessa on pikkuinen fiba tai lapsellani on JÄTTILÄISPÄÄ.

En kyllä pura näin kivaa myssyä, jääköön se odottelemaan lahjalaatikkoon sopivaa kohdetta.

Kuvausympäristön tarjosi tällä kertaa Valtion Rautatiet. Hommaansa suivaantunut malli lepytettiin tikkarilla ja kuvaajakin sain neuloa pari kerrosta rauhassa. Mainittakoon, että ei ole lastenleikkiä matkustaa neljä tuntia aktiivisen kolmevuotiaan kanssa leikkivaunuttomassa junassa perheensisäisiä konflikteja välttäen ja mahdollisimman vähän kanssamatkustajia terrorisoiden.


Vähän on vielä neulepinnan tasaisuudessa toivomisen varaa, harjoitukset jatkuvat.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Kevät toi, kevät toi hattuja...

Vähän ontuva otsikko :D Muurari -biisi nyt kuitenkin soi päässä, kun eilen valmistui vihdoin huivilleni kaveriksi keväthattu.


Väräjävät lehdet

Malli: Rustling Leaves Beret by Alana Dakos kirjasta Coastal Knits
Lanka: Knit Picks Gloss Fingering (70 % merinoa 30 % silkkiä) värissä Jade ja Cherry Tree Hill Supersock Semisolid (100 % merinoa) värissä Wheat
Menekki: 36 g (!)
Puikot: 3 & 3,5 mm Knit Pro

Heti Daybreakin valmistuttua uhkasin tehdä samaan settiin myssyn, mutta sen aloitus jäi muiden juttujen jalkoihin. Nyt baskeri oli kuitenkin jo yksinkertaisesti pakko ottaa puikoille, Daybreakia kun tulee käytettyä _paljon_ eikä olemassa olevista hatuistani mikään sopinut sen kanssa. 


Myssy valmistuikin yllättävän nopeasti, parissa illassa. Ohje oli selkeä, kaaviot yllättävän helpot, ja molemmat langat edelleen yhtä ihanaa neulottavaa. Cherry Tree Hillin sukkalanka tuli käytettyä loppuun tehokkaasti, yllättävän kauan sitä riittikin :D Glossia jäi vielä muutaman gramman palleroinen.

Pingotus onnistui hienosti ruokalautasen päälle, ja myssystä tuli vallan sopiva. Yleensä joudun suurentamaan hattuohjeita ison kupolini vuoksi, mutta tämä malli on sitä sorttia että se istuu joka kuuppaan ihan sellaisenaan. Tykkään! Coastal Knitsista on jo monta muutakin neuletta jonossa...

Huomatkaa tarkka kuvauspaikan valinta: neuleet, korvis ja puutarhaletku sävy sävyyn!

 
Loppuun pieniä hattuja Jorvin vastasyntyneille, kaikkihan ovat jo kuulleet projektista?


Ensimyssyt

Malli: oman hatun alta
Lanka: Sirdar Baby Bamboo, Sandnes Mandarin Petit, Lidlin puuvillasukkalanka
Menekki: kolmeen minipipoon yhteensä 61 g
Puikot: 2,5 & 2,75 mm Knit Pro sukkikset

Näitä on kiva tikutella koulussa ja bussimatkoilla. Pipon kuvioinnin miettiminen on pelastanut miut jo useasti aivokuolemalta vähemmän kiinnostavilla luennoilla asiakasprofiileista tai yrityskuvista...

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Aurinkoinen kahelivaihto

Valmiiden neuleiden puutteessa jotain muuta :P

Tänä keväänä jätin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan SNY-kierroksen väliin, ja siksi sitten osallistuin ravelryn kahelit -ryhmän aurinkoiseen vaihtoon, jonka budjetti oli 30 euroa.  Näin "kalliiseen" vaihtoon en ole ennen ottanutkaan osaa, ja odotukset (ja paineet paketin onnistumisesta) olivat korkealla.

Tämän paketin kokoaminen olikin haasteellisempi tapaus kuin ikinä ennen, sillä parini ei halunnut ollenkaan eläinproteiinia sisältäviä kuituja, ts. villaa ja silkkiä. Parini oli myös vegaani, joten herkkuja hänelle ei myöskään ihan joka kaupasta löytynyt. Olikin vaihteeksi ihan virkistävää vaivata aivosolujaan kunnolla, kun tietenkin halusin koota mahdollisimman mukavan ja sopivan paketin.


Hetken aikaa etsiskeltyäni löysin väritoiveiden mukaista Araucania Patagonia -lankaa, 100 % puuvillaa ja mukavan eläväpintaista.  Aurinkoista osuutta paketissa edusti jo blogissa aiemmin esitelty projektipussi ja luomuteet. Kaheliosuus on tuo pikkuinen viheriä kerä etualalla, nepalilaista hamppulankaa :D Sain muutaman kerän tuliaisina isovanhemmiltani, ja ajattelin että parini osaisi sitä arvostaa :) Mukaan vielä levyllinen vegaanille sopivaa tummaa suklaata ja paketti oli valmis, ja saikin onneksi varsin hyvän vastaanoton.

Mie sainkin oman pakettini pian tämän jälkeen.


Se sisälsi kaksi keväänvihreää kerää alpakka-silkki-merinosekoitetta, aurinkoisen keltaista puuvillaa, kukkanappeja, suklaata, ystäväkirjan ja Lintilla -huivin ohjeen sekä kortin.

Tuota lankaa olenkin kaupassa hiplannut useasti, mutta se on aina jäänyt ostamatta. Nyt pääsen kokeilemaan! Huiviohje olikin suoraan ravelryn toivelistaltani, joten se oli myös varsin passeli :) Lähetyksen paras osa oli kuitenkin ehdottomasti nämä romanttiset napit, katsokaa vaikka!


Kevättä rinnassa!

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Ensimmäinen villapaitani


Neuloin sen 13-vuotiaana, seiskaluokan käsityöntunneilla syksyllä 2001. Malli oli Novitasta (=silloinen Moda), ja muistan vieläkin tarkasti lehtikuvan: paita oli tehty kirkkaanvioletista langasta ja sitä esitteli julkkis Jaana Pelkonen :D Paita oli ajan muodin mukaan lyhyt, pitkähihainen ja siinä oli syvä v-kaula-aukko, ja lankana muinainen Novitan Maxi Mohair (akryyliä, villaa ja mohairia).

Koululla oli siihen aikaan niin hyvät määrärahat, että oppilaat saivat käydä käsityökaupassa ostamassa koulun laskuun haluamansa langat. Nykyään ei kai tuollaista harrasteta? Hankin Maxi Mohairia mustana useamman kerän, mutta aika nopeasti kävi ilmi ettei lanka riittäisi. Menin hakemaan sitä kaupasta lisää, mutta musta oli loppunut ja vain oranssia oli jäljellä. Otin siis sitä ja ajattelin tekeväni raidallisen paidan. Koska olin aloittanut takakappaleesta, siinä ei tietenkään ollut oranssia, ainoastaan etukappaleessa ja hihoissa. Arvioin kuitenkin langan riittävyyden taas väärin, enkä saanut paitaan symmetrisiä raitoja, vaan toinen hihapyöriö piti neuloa oranssiksi :D

Neulominen sujui muistaakseni ihan sutjakkaasti ja ongelmitta, puikot olivat varmaan jotain kutosen luokkaa. Miuta harmitti suunnattomasti tuo värien epäsymmetrisyys, ja vielä enemmän harmitti kun paidan valmistuttua se osoittautui tietenkin liian suureksi, ja oli lisäksi järkyttävän kutittava. Hyvän numeron sain kuitenkin tekstiilityöstä, taisi olla kymppi todistuksessa koko yläasteajan.

Paita majaili jokusen vuoden omassa kaapissani (en käyttänyt sitä kertaakaan), ja annoin sen lopulta äidilleni joka vakuutti käyttävänsä kyllä paitaa, hänelle se sopi. Kun nyt pääsiäisen aikaan kyselin paidan olinpaikkaa, harmistuin kuullessani että se oli päätynyt jonnekin vaatekeräykseen jo vuosia sitten! Olishan sitä nyt voinut miulta kysyä ennekun laittaa neuleen eteenpäin... No, ehkä se päätyi jollekin joka osaa arvostaa miun näkemää vaivaa ja outoja raitoja :D

(Jos/kun miusta tulee joskus käsityönopettaja, ohjaan kyllä aina oppilaat neulomaan villapaitansa saumattomasti ylhäältä alas! Näin varmistetaan sopivuus ja langan riittävyys, eikä tarvitse tehdä ahdistavia saumoja...)

***

Blogiarvontaani osallistui hurja määrä hauskoja ja liikuttavia tarinoita lukijoiden ensimmäisistä villapaidoista, olen täällä niitä viikon lueskellut välillä nauraen vedet silmissä.

Aika monet olivat neuloneet ensimmäiset paitanja kultaisella/karmaisevalla 80 -luvulla. Paljon isoja laatikkopaitoja, venepäänteitä, pastellisävyjä, kaikenkarvaisia mohair- pörrö- ja äkryylilankoja, erikoisia väriyhdistelmiä unohtamatta: parhaimmistoa ehdottomasti vaaleankeltainen/violetti, sähkönsininen/persikka sekä violetti/keltainen/vihreä :D Monta vauvantakkia ja puseroa on aikanaan syntynyt pikkusisaruksille, serkuille ja omille esikoisille.

Alla muutamia lainauksia:

Onnistumisen hetkiä:

Tiina: "Mä neuloin ensimmäisen villapaitani 14-vuotiaana koulun käsityötunnilla. 7 veljestä harmaana ja punaisena - Jussipaitaa pukkasi. Virallinen ohje oli Novitasta, mutta opettajan kanssa laskettiin kyllä silmukat mallitilkun mukaan ihan uusiksi. Ohjeesta otettiin lähinnä se kirjoneuleosuus. Paidasta tuli aikas hieno, vaikka itse sanonkin. Ja voin kertoa, että isä oli melko iloisesti yllättynyt saadessaan synttärilahjaksi tän mun suurimman saavutuksen."

Heidi: "Ensimmäinen paita oli punainen puuvillainen CocaCola-paita, pidetyin paita ikinä! Tein sen 12-vuotiaana ja hyvin onnistui mummon ohjeistuksella. Oli jopa silloin esillä kansalaisopiston kevätnäyttelyssä."

Homsantuu: "Ensimmäisen villapaitani tein jokunen vuosi sitten vauvalle, josta ei vielä ollut tietoakaan. Mummun jämälangoista Jämälankakirjan ohjeella ja tuli ihana. Pian se pääsee oikeaan käyttöön ja loppuu se henkarissa roikottaminen"

Rusina: Minun ensimmäinen neulepaitani oli IHANA! Silloin. Neuloin ensimmäisen paitani 5.luokalla eli oliko se sitten 11-vuotiaana? Lankana oli Kuopion Anttilan lankaosastolta (muistan senaikaisen osaston järjestyksen vieläkin!) ostettua mintunvihreää tekokuituista pörrölankaa: ihaninta mitä kuvitella saattoi. Paidalle ei ollut mitään ohjetta, silmukat vaan luotiin ja eikun neulomaan. Helmassa, etu- ja takakappaleiden yläreunassa ja hihansuissa oli joustinta, muuten sileää oikeaa ja venepääntie. Leveyttä paidalla oli tolkuttomasti - ettei vaan aikaansaannoksesta tulisi harmittavasti liian pieni! Mallitilkuista tuskin oltiin meidän huushollissa kuultukaan. Kaverini halusi joskus meillä käydessään kokeilla neulomista, ja sinne vaan sekaan muutama kerros neulomaan! :D Paita valmistui aikanaan, olin siitä tosi ylpeä ja käytinkin paljon. Usein paidan kaverina oli leveä musta keinonahkainen, muovisolkinen vyö tiukasti vyötärölle kiristettynä. Mahtoi olla upean näköinen luomus hintelän pikkutytön päällä!

Enkuli:  "Minä purin ikuisuus sitten äidin violetin villatakin (pörrölankaa ja vaikea purkaa) ja neuloin itselleni villapaidan, johon virkkasin pinkillä kauluksen reunan, hihansuun reunan ja helman reunan. Taisin hurmata pojat, joten onnistuin hyvin."

Kaikki ei mennyt ihan niinkuin piti:

Heli: "Mun ensimmäinen villapaita oli luonnonvalkoisesta 7 veljeksestä sileällä neuleella tehty perusvillapaita, jossa oli korkea kaulus. Kaulus tuli pääteltyä vähän liian tiukkaan, eikä villapaitaa saanut edes vedettyä pään yli :D Muutenkin se oli niin kutiseva, että purkuun meni."

Anna: "Löysin Suuresta käsityölehdestä ihanan mohairtunikan/mekon ohjeen. Ostin läjän aivan ihanaa Kid silkiä, ja aloitin ohjeen lukemisen. Ohje oli ainoastaan koossa S/M, ja minä olen kokoa XL. Lievällä avustuksella sain laskettua, että minä tarvitsen noin puolet lisää silmukoita rinnanympärykseen. Ohje kuitenkin aloitettiin helmasta, joten lisäsin saman verran silmukoita sinnekin ja aloin posottaa. Parinkymmenen sentin(!) jälkeen huomasin, että neule on kierteellä. Purkaminen oli yhtä helvettiä, koska mohair. Lisäksi irroitettuani puikot, huomasin, että silmukoiden lisääminen helmaan oli ollut täysin turhaa, ja helmasta olisi saanut vaikka puolijoukkueteltan. :D Koska purkaminen oli mahdotonta, tämä projekti päätyikin sitten roskikseen.."

Oranssi: "Kirjoneuleet halusin opetella myös haastavasti. Ostin vähillä rahoillani pirkkalankaa ja tein Sirkka Könösen Metsä kukkii -paidan (12 eri väriä). Ihmettelin, kun jouduin ostamaan monta kerää lankaa lisää. Paidasta tuli val-ta-va. Aivan käyttökelvoton. Olin teini, en muista kuinka vanha."

Erikoisia ratkaisuja:

Hanna: "Ensimmäinen villapuseroni, ja itse asiassa yksi ensimmäisistä neuleistani oli valkoinen 2o2n pusero, jonka aloitin arviolta 10-vuotiaana (opin neulomaan 5v) kun kaulaliinat ja sukat rupesivat tökkimään liian helppoina. Aloitin tekemään sitä vanhasta lankakerästä, jonka löysin mummolasta, ja pyysin neulomista harrastamatonta äitiäni ostamaan minulle uuden kerän aina kun edellinen loppui. Äiti ei pätkääkään välittänyt materiaaleita saati neuletiheyksistä, joten valmiina vaate oli kuin iisakin kirkon ja tilkkutäkin risteytys. Jättikokoinen ja täynnä kerän levyisiä raitoja paksusta villasta hopeanhohtoiseen tekokuituun, joka oli niin ohutta, että oli kuin kalaverkkoa muihin osioihin verrattuna."

Jaana: "Mun eka ikinä tekemäni paita/takki oli yläasteella, poppanasta kudottu. Luit oikein - poppanasta. Lopputuloksena oli laatikkomainen, jumalattoman suuri ja painava neule, jonka takakappale oli vaaleampaa värierää. Joo, en pitänyt ikinä. Onneksi nykyään onnistuu vähän paremmin :)"

Hely: "Eka villapaita tuli tehtyä ehkä noin 13-vuotiaana. Rennon perusvillapaidan ohje oli ohjeena. Lanka oli jotain pörröistä ja käsittämättömän rumaa tummahkoa vihreää. Sitä ostettiin reilusti. Puikotkaan eivät olleet ihan ohjeen mukaiset. Ja mitään mallitilkkua ei neulottu. Lanka loppui kesken, paita vaikutti jo puikoilla leveähköltä. Kaulus tehtiin jollain mystisellä muulla langalla. Yritin tehdä paidassa nurjia kerroksia ohjeen mukaan. Lopputuloksena helmassa noin 3 kertaa kierteellä olevia silmukoita muutaman kerroksen matkalla. Ja se lopputulos. Ei ahdistanut. Ympärys nimittäin. Ei edes silloin, kun alla oli villapaita, pilkkihaalari ja ylimääräinen toppatakki. Ei siis tullut paraatipaitaa, mutta paita silti. Vaikkakin erittäin omituinen jopa aikakautensa tuotteeksi."

Rva Vaaksanheimo:  "Itselle sitten vähemmän söpöä. Ensimmäinen isoin lienee liivi? vai miksikä kutsua neuletta joka alkaa resorilla ja loppuu resoriin. Kaksi samanmoista kappaletta ommeltiin olkasaumoista ja sivusaumoista kiinni. Ja toivottavasti muistan väärin, etu- ja takakappaleet olivat eriväriset..."

Moneen kertaan käytetty lanka:

Judiuni: "Ensimmäisen villapaitani neuloin 9. luokalla käsityötyunnilla. Lanka oli hertaista vaaleanpunaista Novitan Fendiä tai Frendiä. En oikein enää muista, kun siitä on jo kymmenisen vuotta aikaa. Lanka oli siis mohair-sekoitetta ja hirveän pörröistä. Villapaita oli patenttineuletta ja venyi kauheasti. Se ei oikein onnistunut vaan paidasta tuli lyhyt ja leveä ja hihat olivat aivan liian kapeast ja niihin piti neuloa lisäsuikaleet, jotta kädet mahtuivat niihin. Se meni purkuun myöhemmin ja neuloin palmikkovillapaitaa kunnes lanka loppui. Muutama vuosi sitten äitini neuloi langasta minulla pitsineulevillapaidan ja se on liian leveitä hihoja lukuunottamatta ihan onnistunut, enkä ala sitä enää purkamaan, mutta kovin vähälle käytölle se on jäänyt. Malli on vähän suuri 90-lukulaisen näköinen, mutta paita on tallessa."

TiiQ:  "Minä neuloin ensimmäisen neulepaitani vuonna 1986 ollessani 10-vuotias (!). Lankana oli sieltä sinun nykyisen kotikunnan ruokakaupasta ostetut valkoinen ja marjapuuronpunainen mohairhässäkkä. Kai mulla jokin ohjekin oli, mutta en tiennyt mitään tiheyksistä tai mistään muustakaan, joten paidasta tuli ehkä kolme kertaa minun levyiseni. Käärin hihat ja laitoin helmaan nyörin, pääntie oli "muodikkaasti" melkein päältä tippuvan suuri. Käytin sitä paitaa koulussakin. Sittemmin purin paidan ja neuloin langat tilkkutäkkiin, joka on edelleen kesämökillämme käytössä. Harmi, ettei paidasta ole mitään kuvallisia todisteita..."

Hanna: "Ensimmäinen tekemäni villapaitani neuloin 12-vuotiaana. Lankana oli kirkkaan punainen tekokuitumohair. Tein paidan ilman ohjetta. Etu- ja takakappale olivat neliöt, joiden päissä joustetta. Hihat suorakaiteet, joihin neuloin jousteen toiseen päähän. Serkkuni innostamana virkkasin kappaleet yhteen ja villapaidasta tuli ihan karmea. Virkkasin kappaleet ihanliian tiukkaan yhteen, joten siitä tuli ihan epämuodostunut. Päällä se kävi vain kerran. Purin paidan noin kuukauden sisällä ja neuloin langasta lapasia. Niitä tuli käytettyä sitten enemmän."

***

No nyt itse arvonnan tuloksiin.

Ensimmäiseksi voittajaksi valitsin sitkeän (entisen?) neulevihaajan Villafanin joka kirjoitti näin:

"Noh, oma eka neulepaitani oli yläasteen valinnaisen käsityötunnin pakkopullaa josta ei ainakaan neuleinto kasvanut. Oli siis pakko tehdä villapaita, koneella tai käsin. En jaksanut jonottaa konetta (miten niin kärsimätön?) vaan halusin sen kamalimman pakollisen jutun ekana alta pois, jotta voisin sitten keskittyä kivoihin ompelujuttuihin. Otin siis koulun varastosta paksuinta mahdollista lankaa, kamalaa outoa tunkkaista vihreää, paksuimmat puikot ja tikuttelin niillä. Muistelisin, että halu päästä tuosta eroon oli niin suuri, että tein iltaisin kotona vain kidutusneuletta, kappaleen viikossa ja viidennellä ompelin yhteen. Aika hyvin neulomisvihaajalta! :D En muista oliko muuta ohjetta kuin joku opettajan peruspaitaohje. Oliko sellaistakaan? No, äitini säästäväisenä purki neuleen aika pian ja kerät ovat vieläkin äidin komerossa. Jos joskus vaikka tarvitsee. ;) "

Satunnaislukugeneraattori arpoi toisen voittajan, ja arpa osui ullapullan kohdalle:

"Ensimmäisen villapaidan neuloin 9. luokalla tekstiilitunnilla. Tia jos tarkkoja ollaan, tein puuvillapaidan. siinä oli korineuletta, peruspalmikkoa ja iso kirjoneulekuvio etukappaleessa. Ja koska neuloin etukappaleen niin turkasen hitaasti, muut osat neuloin sit koneella, jolloin niihin ei tullut sitä korineuletta eikä palmikkoa. hihat on piirun verran liian pitkät, helma liian lyhyt(joku muutti helman pituutta sen miljoona kertaa, kun ei osannut päättää mikä on hyvä) ja ne hihat, no nehän on muutenkin tosi leveät, niinkuin ko. kässänmaikka opetti. Kyllä se käyttöönkin pääsi, ja tykkäsin tosi paljon. Vieläkin on tuolla vaatekaapin perällä, vaikkei enää päälle "kelpaa" en raaski poiskaan heittää, onhan se ihan ensimmäinen itsetehty iso neule."

Onnea voittajille! Lähettäkäähän miulle sähköpostitse osoitteenne niin saan palkinnot matkaan (kunhan ensin olen ommellut ne :D).

***

Minkäköhänlaisen paidan tulee tämä napero aikanaan neulomaan? Nyt se harjoittelee jo ahkerasti saksien käyttöä:

torstai 12. huhtikuuta 2012

Tunnustuksellista

Blogiarpajaisten loppuhuipennusta odotellessa tartun itseäni vihdoin niskasta kiinni ja vastaan haasteisiin ja tunnustuksiin joita miulle on tänä vuonna tipahdellut yltäkylläisesti.

Tunnustukset lämmittävät aina mieltä ja olen jokaisesta kiitollinen, vaikken tosiaan ole yhteenkään vastannut omassa blogissani, über laiska kun olen :D Nämä tunnustukset ovat jo kiertäneet niin pitkään että jätän ne nyt jakamatta eteenpäin, ottakoon mukaansa ken tahtoo.

Tiinu ja Elios lahjoivat miuta tällä:


Saaja haastettiin kartomaan seitsemän satunnaista faktaa itsestään. Tässä tulee:

1. En ole ikinä asunut yksin. Muutin suoraan kotikotonta 19-vuotiaana tämän miehen kanssa yhteen :) Monenlaisissa kämpissä on asuttu, tässä nykyisessä (ensimmäinen ihan oma) pysytään toivottavasti useampi vuosi.

2. Kirjoitin aikoinaan (siis vuonna 2007) ällän paperit. Ennen Liljan syntymää opiskelin hetken Suomen kieltä ja kirjallisuutta Joensuun yliopistossa ja miusta piti tulla äidinkielenopettaja

3. Opettajaksi haluan edelleen, mutta nyt tähtäimessä on käsityönopettajan pätevyys, muotoilijan tutkinnon lisäksi tietenkin.

4. Miulla on viisi tatuointia, ei mitään ihan pieniä (halkaisija on kaikissa yli 10 cm). Viimeisimmän otin kaksi viikkoa sitten. Niihin jää todellakin koukkuun ;) Mies ei kyllä tykkää niistä yhtään, mutta itseäni vartenhan mie olen niitä hankkinut. Kaikilla tatuoinneillani on miulle jokin merkitys.

5. Olin ala-asteella musiikkiluokalla ja soitin klarinettia. En liiemmin pitänyt siitä. 16 -vuotiaana sain vihdoin aloittaa klassiset laulutunnit, ja harrastinkin sitä intohimoisesti Liljan syntymään saakka. Nyt olen ruvennut uudelleen lämmittelemään harrastusta, josta joskus ajattelin itselleni ammattia.

6. Aikoinaan olin todellinen hevoshullu. Juoksin ala- ja ylä-asteikäisenä tallilla monta kertaa viikossa ja hartain toiveeni oli oma hevonen. Sitten 17 -vuotiaana putosin maastolenkillä uuden hoitohevoseni selästä maantielle, eikä selkäni ole sen jälkeen ollut kunnossa. Varsinkin kun sitten muutaman kuukauden kuluttua tästä sain (eri) hevoselta potkun suoraan selkään. En ole ratsastanut kunnolla ainakaan neljään vuoteen, mieli kyllä tekisi tätäkin vanhaa harrastusta taas herätellä henkiin...

7. Olen aika hienohelma :D Pelkään ja vihaan kuollakseni eräitä ötököitä ja kesällä täällä maalla eläminen on välillä yhtä tuskaa kun ulkona kimppuuni hyökkäävät kaiken maailman pistiäiset. En myöskään tykkää käsieni likaamisesta: koulussa plastisen muotoilun kurssit (lue: savella läträys) ovat olleet suorastaan vastenmielisiä, enkä ikinä pyörittele lihapullia käsin vaan kahdella lusikalla :P

***

Iloisen hyvän mielen haasteen sain Lotalta, Hansulta ja Sannilta. Haastessa kehotettiin listaamaan asioita joista tulee hyvälle mielelle.

Hyvälle mielelle miut saavat:

- Kovaksi keitetyt kananmunat yrttisuolalla

- Sulava lumi ja kevään tuoksu

- Nauraminen ystävien kanssa

- Kesäreissujen suunnittelu

- Kauniit perinnekäsityöt

***

Annikalta, Peppiinalta, Tiinalta, Susamarialta, Kadonneelta Napilta ja Heidiltä sain tämän:


Tunnustusta on jaettu blogeille joilla on alle 200 lukijaa, ja itsekin löysin monta uutta blogia lukuluettelooni kun muiden listauksia lueskelin. Kiitos kaikille teille!

Loppuun kuva uusimmasta kuvastani, joku olis kuitenkin sitä kysynyt ;) Huomatkaa myös innovatiivinen hyötyasuste!

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Vaaleanpunainen tulppaani

Mahtavan paljon hauskoja tarinoita ensimmäisistä villapaidoista ja takeista on tullut edelliseen postaukseen :D Oon täällä nauranut itseni pöydän alle monta kertaa! Vielä lauantaihin aikaa osallistua arvontaan.

***

Olin lankalauantaina ristiäisissä Lappeenrannassa. Serkkuni vauva kastettiin, ja pitihän se taas neuloa jotain pehmosta pikkuneidille :)


Kevättulppaani

Malli: Tuulia Salmelan Tulppaanitunika kirjasta Leikkipuistoneuleet
Lanka: La Alpaca (100 % alpakkaa)
Menekki: 85 g pienimpään kokoon
Puikot: 3 mm Knit Pro

Kun sain ensimmäistä kertaa käsiini Leikkipuistoneuleet -vihkosen, tulppaanitunika pääsi heti jonoon. Olin ajatellut neuloa sen Liljalle, vaan nyt tikuttelinkin mallin kahden kuukauden ikäiselle tyttöselle. 

Ohjeessa oli annettu viisi kokoa, mutta ne oli merkitty vain rinnanympäryksinä. Pelkkiä senttimittoja tuijottamalla en edes minä äiti-ihmisenä osannut ollenkaan arvioida minkä ikäiselle mikäkin koko sopisi edes suunnilleen. Tietenkin lapset voivat olla tosi erikokoisia, mutta olisihan ohjeeseen voinut sisällyttää edes jonkinlaiset suuntaa-antavat ikäluokat tms. Jos tätä mekkoa yrittäisi neuloa vaikka kummitäti jolla ei olisi sopivaa lapsimallia lähistöllä, voisi koon arviointi mennä todella pieleen. 

Mittasin sitten Liljan ympäryksen ja yritin arvioida minkä kokoinen nelikiloinen vauva voisi olla :D Pieninkin ohjeen koko vaikutti liian suurelta, mutta koska lanka ja puikot olivat miulla ohjetta ohuemmat, arvelin koon sattuvan suunnilleen oikeaan kun neuloisin ohjeen pienimmän koon mukaan.


Tunika aloitettiin pääntieltä ja neulottiin tietenkin saumattomasti pyörönä helmaan päin. Jos neulon joskus uudestaan samanlaisen (vois tehdä Liljalle puuvillaversion kesäksi), teen kyllä raglan-lisäykset joka toisella kerroksella. Ohjeessa ne neuvottiin tekemään vain joka kolmas kerros, ja mielestäni tunikan hartiat ovat nyt ihan liian luisut. Pääntiekin on niin iso, että epäilen pysyykö tämä ollenkaan uuden omistajansa päällä vai solahtaako koko vauva kaula-aukosta ulos :D

Helman pitsi on kaunista lehtikuviota, jonka oppi nopeasti ulkoa. Tässä vielä (huono) lähikuva jännästä kierrereunasta pääntiellä:


Sain kaksi kerää superpehmoista La Alpaca -lankaa jokunen vuosi sitten vaihdossa ja olin säästänyt sitä pipoa varten. Lankalaatikkoja kaivellessa kerät kuitenkin suorastaan kirkuivat haluavansa pienen tyttösen mekoksi, ja siihen ne sopivatkin erinomaisesti. Upean pehmeää ja herkullisen väristä alpakkaa oli ilo neuloa.


Mekosta tuli kuitenkin suunnilleen sellainen kuin halusinkin: pinkki, suloinen, hieno ja lämpöinen. Ihanainen, tummatukkainen pikkuneiti sain mitä kauneimman nimen: Aino Emilia Alviina <3

(Ei miulla ole ollenkaan vauvakuumetta, ehei!)

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Kolmevuotisarvonta

Hupsis, ihan meinasi jäädä huomiotta koko blogisynttärit tässä pääsiäistohinassa :D

Eilen tuli kuluneeksi kolme vuotta siitä kun julkaisin ensimmäisen blogikirjoituksen, ja tänä päivänä kolme vuotta sitten esittelin blogini ensimmäisen neuleen, Liljan kastemekon. Tuolloin blogini sijaitsi eri palvelimella. Löytyykö lukijoista muuten ketään, joka olisi Villaviidakkoa lukenut jo vuodatuksessa?

Kaikenlaista on kolmeen vuoteen mahtunut. Blogia aloittaessani olin lievästä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivä, hyvin väsynyt tuore äiti. Asuimme pienellä ylä-savolaisella paikkakunnalla joka tuntui suhtautuvan suorastaan vihamielisesti muualta tulleisiin, ja pienen vauvan kanssa kahdestaan kaiket päivät kotona istuessa seinät tuntuivat kaatuvan päälle.

Kun vauvan kanssa alkoivat pikkuhiljaa rutiinit seljetä, jäi joka päivä aina pikkaisen enemmän "vapaampaa" aikaa. Mitäpä muutakaan mie oisin silloin tehnyt kun neulonut. Tuolloin en pystynyt vielä ollenkaan nukkumaan päivällä, vaikka olin väsymyksestä puolikuollut, uni ei vain tullut silmään. (Nykyään tuota ongelmaa ei enää olen, voin nukahtaa kahdessa sekunnissa silmät suljettuani ja nukkua ihan missä vaan :D).

Neuleblogit olin löytänyt jo raskausaikana, ja nyt aloin seurata niitäkin kasvavalla mielenkiinnolla. Tuntui tyhmältä kommentoida muille ilman omaa blogia. Janosin myös kiivaasti itselleni paikkaa joka olisi vain miun, ja johon voisin dokumentoida omia juttujani. Paikkaa joka olisi aina siisti ja kaunis, silloinkin kun itse näytin hapsottavalta norsulta pukluläikkiä vaatteissani ja koti oli kuin räjähdyksen jäljiltä.

Puolisen vuotta myöhemmin löysin blogien kautta myös Kuopiossa järjestettävät neuletapaamiset, liityin uusien neuleystävien kannustamana Ravelryyn, ja sillä tiellä ollaan.

Neulominen, siitä bloggaaminen ja neuletapaamiset ovat miulle tosi tärkeitä, varsinkin siksi koska ne jollain tavalla vetivät miut aikanaan takaisin elämään kiinni. Kolme vuotta sitten tuntui että elämä on pelkkää mustaa putkea. Kaikki kaverini asuivat satojen kilometrien päässä, ja ainoat ihmiskontaktini viikoittain vauvan lisäksi olivat mieheni ja hyvin huolestunut neuvolan täti.

Blogien mukana sain ensin läjän virtuaalikavereita, ja myöhemmin lauman ihania, sydämellisiä ja hauskoja kuopiolaisia neulojia, naisia, äitejä, isoäitejä. Kiitos teille ystävät, ilman teitä en olisi tässä enkä tekisi asioita joita nyt teen ja joista nautin suunnattomasti!

No nyt asiaan :)

Arvontaan pääset mukaan jättämällä kommentin tähän kirjoitukseen, jossa kerrot millainen oli ensimmäinen neulomasi villapaita/-takki. Milloin neuloit sen, mistä langasta ja kenelle? Onnistuiko? Jos et ole vielä neulonut paitaa tai takkia, kerro millaisen haluaisit tehdä. Kirjoita kommenttiin myös toivevärisi mahdollista palkintoa varten.

Kommentin jättäneiden joukosta arvon yhden voittajan, ja lisäksi palkitsen sen jolla on mielestäni hauskin/liikuttavin/ikimuistoisin villapaitatarina :) Palkintoon sisältyy ompelemani projektipussi, tietenkin lankaa ja pientä makeaa.

Osallistumisaika päättyy viikon päästä, lauantaina 14.4. keskipäivällä. Onnea arvontaan!


Hilpeää pääsiäisviikonloppua kaikille!

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Saumaton hybridi

Vihdoin perjantaina valmistui kahden kuukauden ahkeroinnin tulos (--> valmistautukaa kuvatulvaan)!


Okei, saatoin neuloa kahden kuukauden aikana paljon muutakin, koska tämä loputon sileän neulominen alkoi aika ajoin tympiä ankarasti...


Miespaita

Malli: Seamless hybrid sweater with shirt-yoke by Elizabeth Zimmermann
Lanka: 7 veljestä armeijanvihreänä
Menekki: 545 g (rinnanympärys 102 cm)
Puikot: 4,5 mm Knit Pro


Tämä on ensimmäinen villapaita jonka olen tuolle miehekkeelle neulonut. Aika pitkään olinkin onnistunut sitä välttelemään, kun ollaan oltu yksissä kuitenkin yli puoli vuosikymmentä. Lapasia, sukkia ja pipoja olen sille tikutellut, mutta en paitaa. Miksikö? Miesten paidat on isoja. Ja tyyyyyyylsiä :D


Nyt ajattelette että nettihän on pullollaan toinen toistaan mahtavampia paitamalleja myös miehille, mikä pakko se on neuloa sitten täysin sileä paita? Siksi, että mies tarvitsi ja halusi nimenomaan sellaisen paidan, jota voisi käyttää tallilla mopoja ja autoja korjaillessa ja muita projekteja rakennellessa. Jos siis olisin tehnyt hänelle vaikkapa Johanneksen, olisin itkenyt verta kun väistämätön kauhuskenaario ovenpieleen repeytymisestä / öljyyn tahriutumisesta / hitsauskipinän polttamasta reiästä olisi toteutunut.

Samasta syystä myös lankavalinta on tuttu ja tylsä, eikä ainakaan lisännyt neulenautintoa vaikka väri onkin mainio ja sopii miehelle kuin nenä päähän. Miulla sattui olemaan muutama vuosi sitten hankittua saman värierän seiskaveikkaa tarpeeksi. Ja veikassa on kyllä se hyvä puoli että se kestää konepesun (ja jopa keittämisen, kokeiltu on!) hätkähtämättä tippaakaan. Siispä sen öljytahran ilmestyessä peli ei ole menetetty ;) Ja lankaa jäikin vielä sen verran että tulevien reikien ja repeytymien paikkaamiseen riittää materiaalia.


Saumattoman hybridin ohje löytyi Knitting Without Tears -kirjasta jonka sain kalakukkoneulojien jouluvaihdossa. Silmukkamäärät laskettiin ensin tulevan käyttäjän mittojen ja neuletiheyden perusteella. Paita neulottiin alhaalta ylös, eli ensin hihat ja vartalo-osa erikseen pyörönä, ja ne yhdistettiin sitten kaarrokkeen alussa. Kaarrokkeen alkaessa neulontakin muuttui huomattavasti mielenkiintoisemmaksi, ja paita valmistuikin sitten muutamassa päivässä. Zimmermanin kirjasta löytyi tällaiselle perusvillikselle neljä eri olkapäävaihtoehtoa. Valitsin shirt-yoken koska se vaikutti mielenkiintoisimmalta, ja arvelin että se istuisi miehekkeelle parhaiten.


Olkapäiden "satuloiden" reunat kyllä voisivat olla siistimmätkin. Ohje neuvoi nostamaan aina ensimmäiset silmukat neulomatta, mutta niin tehdessäni tuo kavennusketju röllötti reikäisenä joka suuntaan vaikka olisin kuinka kiristänyt silmukoita. Nyt tilanne ei ole niin paha, mutta ei tuo kyllä siisteimmästä päästä ole. No, eipähän ole reikiä.

Pari lyhyttä, silmukoitavaa saumaahan tuohon tuli, molempiin kainaloihin ja yksi pystysuunnassa tuohon niskan taakse. Pääsinpäs taas harjoittelemaan silmukointia, ja vielä siinä on kyllä treenamista ettei sauma kiristäisi. Tässä kuvassa silmukoitu kohta näkyy yhtenä aavistuksen kireämpänä kerroksena tuossa olan ja kaulan välissä:



Kuten kuvista näkyy, niin hyvähän tästä tuli. Mahtava. Just sopiva. Jos joku vika pitää löytää niin hihat on ehkä viitisen senttiä liian pitkät, mutta eipähän ranteet palele. Ja mieskin tykkäsi, tuolla se puuhailee ulkona uudessa villapaidassaan <3


Tämä paita on sekä kahelin aakkoshaasteen E-kirjaimeni (Elizabeth Zimmermanin paita) että uudenvuodenlupaukseni maaliskuun uusi tekniikka

Tässä kuussa en sitten saanutkaan muuta aikaiseksi tämän paidan lisäksi kuin Daybreakin. Mutta sainpahan kulutettua 647 g lankaa, jes! Alkaa seiskaveikkavarastokin pikkuhiljaa käydä vähiin. Ja lankalakko on pitänyt! Vielä 152 päivää jäljellä ;)