Elän eriskummallista aikaa. Teen nyt päivittäin enemmän käsitöitä (ja käsillä töitä) kuin ikinä ennen elämässäni, ja samalla käsityöblogini on hiljaisempi kuin ikinä sen olemassaoloaikana. Elokuu oli ensimmäinen kuukausi kahdeksaan ja puoleen vuoteen (!), kun en ehtinyt blogata ollenkaan. Vähän masentavaa, kun hirveästä työmäärästä huolimatta bloggausmateriaali puuttuu.
Tämä paradoksaalinen tilanne johtuu tällä hetkellä siitä, että työn alla on kesän mittaan ollut ja on edelleen useita sellaisia neuleita, joita ei passaa esitellä eikä edes vilautella ennen ohjeiden julkaisua. On miulla puikoilla useita "huvin vuoksi" -projektejakin, ja niitä onkin sitten niin useita (äkkiä laskettuna kolmet sukat, tunika, pari peittoa, huivi ja lapaset), että kun ei osaa keskittyä yhteen vaan neuloo vähän sitä ja hieman toista, mikään ei ikinä valmistu. Tour de Sockin kelkasta putosin jo viikkoja sitten, hyvä kun muistin enää koko kisan olemassaoloa kahden ensimmäisen sukkaparin jälkeen. Noh, meni sentään rahat hyvään tarkoitukseen.
Koska mitään ei ole valmiina, kuvailin bloggauksentuskassani keskeneräisiä töitä. En tosin niitä kaikkia, koska osa on hyshys-laatuisia, ja osa täysin mielenkiinnottomia.
Päivätyössäni opastan Taitokeskuksella Joensuussa asiakkaita kutomaan, ja lisäksi kahtena iltana viikossa opetan kansalaisopiston kutomapiireissä täällä Tuusniemellä kudontaa. Sehän ei riitä mihinkään, vaan pitihän omat kangaspuutkin saada pitkästä aikaa kokoon ja uutta mattoa työn alle!
Monta vuotta jo olen haaveillut kirkonkaarimaton kutomisesta, ja sellaisen loimenhan mie nyt kääräisin puihini. Kirkonkaari tai holvikaari on kansanomainen sidos, sitä kudotaan kolmella sukkulalla ja polkusia on neljä. Loin 17 metrin loimen, joka pitäisi nyt saada kudottua ennen lumentuloa. Kangaspuut on koottu nimittäin meille yläkertaan kesähuoneeseen, jossa ei ole lämmitystä. Vähän viileää siellä on jo nyt, mutta hetken kun paukuttaa niin jo tulee lämmin! Paukutusaika on vaan vähän vähissä, lapset nukkuvat viereisessä huoneessa joten ilta-aikaan työskentely ei onnistu, ja kaikki muut ajat suunnilleen olen töissä katsomassa kun muut kutovat. Ruaaaah.
Nytkin tätä kuvaa katsellessa tekis mieli karata yläkertaan kutomaan, mutta ipanat ovat jo unten mailla... Värit tässä ensimmäisessä koematossa on lähes samat kuin alkukesästä kutomassani sokeripalamatossa, tämä onkin tulossa sen tilalle eteiseemme.
Sitten niihin esittelykelpoisiin keskeneräisiin neuleisiin:
Edessä isoin ja ihanin, ja samalla raastavin neuleeni,
Ujo -mekko Laine Magazinen kakkosnumerosta. Helmassa jo ollaan menossa, kohta saan aloittaa taskut. Lanka on ihanaisen lampaista Louhittaren Luolan Kytöläinen II:sta värissä munakoiso, neulefestareilta hankittua.
Mikäkö tässä sitten on raastavaa? No se, että lanka aiheuttaa miulle allergisia silmäoireita aina pienen hetken neulomisen jälkeen. Olen neuloskellut tätä mekkoa heinäkuusta asti pikkupikkuisen kerrallaan, jos neulon enemmän kuin 30 min, en enää näe mitään. Mikäli olisin ollut älykäs, olisin pessyt langat jo vyyhdillä ennen neulomisen aloittamista, mutten näin tehnyt koska en uskonut, että värjätystä langasta voisin saada oireita. Rakastan rasvaisia lammaslankoja, ja on kyllä taito saada lankaan näin vahva väri ja säilyttää samalla se lampaan tuntu. Neulon tämän kyllä loppuun tälle syksylle vaikka sukelluslasit päässä, ja valmiin mekon pesen sitten erittäin hyvin ennen käyttöönottoa.
Seuraava ylemmässä kuvassa esiintyvä, hiljattain aloitettu neule on
Walk on the Moon -huivi, johon olen ostanut valmispakkauksen eli kitin viime vuoden Kierot Puikot -retriitillä neulojaystävältä. Pakkaus sisältää kolme kerää Wollmeise lacea ja huiviohjeen, ja se soljuu puikoilla kuin tanssi! Tai soljuisi, jos joskus ehtisin sitä neuloa. Ehkä jouluksi valmista?
Virkatussa korissa lepäilee ensimmäinen jämälankapeiton pala, olen aloitellut omaa versiotani
Coziest Memory -peitosta, jota kaikki tuntuvat kaikkialla neulovan. Tässä on uuden ikuisuusprojektin ainekset, ehkäpä valmista juhannukseksi 2020?
Ja lisää palasia, nämä varmaan on helppo tunnistaa?
Lähdin
Kalevala CAL -peiton virkkaukseen mukaan (oman mielenkiinnon lisäksi) siksi, että meillä töissä pidetään syksyn ajan kerran viikossa tämän projektin tiimoilta virkkauskahvilaa. Kahvilassa on vertaistukea tarjolla ja käsityöneuvoja paikalla auttamassa ongelmakohtien yli. Miusta se on ihan hyvä lähtökohta, että itse osaisin ensin virkata palat, ennen kuin yritän auttaa siinä muita :D
Tässä projektissa olen sentään lähes ajan tasalla, tähän mennessä ilmestyneistä neljästä palasta olen saattanut valmiiksi kolme. Lankoina miulla on paksuja villasekoitteita: Allia, Lykkeä, Villeä, ja kaapin perältä löytyneet viimeiset seiskaveikan jämät. Onnistuin pidättäytymään riemunkirjavan peiton virkkauksesta, ja valitsin väreiksi lämpimiä punaisia, pinkkejä ja ruskeita, sekä valkoisen raikastamaan kokonaisuutta.
***
Päätetään tämä epätoivon siivittämä postaus sopivan epätoivoiseen projektiin, joka on ollut miulla työn alla jo lähes neljä vuotta. Sain jokunen vuosi sitten (ehkä syksyllä 2013?) idean tehdä peiton vanhojen, puhkikuluneiden villasukkien varsista. Sukathan kuluvat yleensä puhki kannasta tai päkiästä, mutta varret ovat yhä hyvässä kunnossa. Havaitsin piakkoin, etten pelkästään oman perheen rikkoutuvia villasukkia keräämällä saisi peittomateriaaleja kasaan edes kymmenessä vuodessa, joten ilmaisin neuleystävilleni ottavani vastaan rikkinäisiä villasukkia.
Sainkin keväällä 2014 retriitissä valtavan kassillisen toinen toistaan hienompia, reikäisiä sukkia. Ideani oli pestä kaikki sukat kuudessakympissä, jotta ne varsinkin puhdistuisivat, mutta myös tiivistyisivät ja ehkä vähän huopuisivatkin, jotta peitosta tulisi mukavan lämmin. Tässä kohtaa tein kuitenkin valtavan virheen: osa saamistani villasukista oli nimittäin lahjoitettu eläinkodeista, ja vaikka ne olivatkin puhtaita, niiden sisäpuolella salamatkusti mukana pesukoneeseeni suuret määrät lyhyttä kissan- ja koirankarvaa. Voitte ehkä kuvitella järkytykseni, kun pesuohjelman loputtua huomasin, että karvat olivat huopuneet kiinni osaan neuleista, ja tehneet niistä täten miulle käyttökelvottomia. Yritin aluksi harjata ja nyppiä karvoja pois, mutta se osoittautui hyvin pian turhaksi työksi. Tilkut saivatkin silloin jäädä pusseissaan lepäilemään pariksi vuodeksi vinttiin, niin paljon miuta silloin tämä takaisku kismitti.
Kaikki sukat eivät kuitenkaan onneksi olleet karvoja imeneet, ja niistä joskus viime vuonna leikkasin ja saumurilla huolittelin valmiita tilkkuja. Jostain syystä projekti jäi taas seisomaan, kunnes nyt elokuussa kaivoin sen esille ja istuin tovin jos toisenkin sommittelemassa lappusia erilaisiin ryhmiin ja muodostelmiin. Alkuperäisen tarkoituksen mukainen peitto alkoi kuitenkin tuntua saavuttamattomalta ajatukselta hyvin pian, tilkkuja kun ei ollut tarpeeksi. Ompelin ne kuitenkin neljäksi eri levyiseksi soiroksi (soirojen pituudet 120-180 cm), ja päässä pyörii ajatuksia raheista, kasseista ja ties mistä, mutta vielä ei ole lamppu syttynyt, mitä kummaa mie näistä teen?
Nyt jos joku jaksoi lukea tänne asti, seuraa se otsikon lupailema kisaosuus:
Ehdottakaa miulle, mitä mie näistä neuletilkuista teen!
Sen ei tarvitse olla suoraan noista soiroista valmistettu, toki plussaa on jos saan käytettyä työhön koko satsin. Se, joka kommenttiboksissa kertoo parhaimman idean (eli sen jonka haluan sitten toteuttaa), saa postissa suklaata ja sukkalankaa. (Jättäkää sähköpostiosoitekommentin mukaan, mikäli yhteydenotto ei googlen profiililla onnistu.)
Ja miulta löytyy myös pussillinen huopuneita neuletilkkuja lemmikinkarvoilla höystettynä, jos sen joku haluaa niin saa heti paikalla postia ihan iliman eestä.
