tiistai 8. maaliskuuta 2011

(Lankakauppa)visiitti länsinaapuriin

Otsikko kertoo kaiken oleellisen: Päivä Tukholmassa -risteily kolmen sukupolven voimin (=mie, Lilja ja miun äiti). Lankamatkailla voi muuallakin kuin Tallinnassa (been there, done that) ;)

Matka alkoi kerrassaan mainiosti sunnuntaina. Tätä ei kyllä kukaan usko, mutta satuttiin VAHINGOSSA Vanhan sataman Kädentaitomessuille :D Matkalla Vikingin terminaaliin (joka on siinä Katajanokalla ihan Vanhan sataman vieressä) huomasin kyltin messuista, ja kun ennen laivan lähtöä oli vielä reilu tunti aikaa, niin pitihän siellä käydä kurkkaamassa. Mukavaa oli kierrellä, kun ei enää sunnuntaina neljän aikoihin ollut tungosta. Sieltä tarttu mukaan Villakiveltä (kolme kahden hinnalla!) nämä ihanuudet, Punta Yarnsin Merisoftia:

No päästiin myö sitten laivaankin (ja buffettiin, namnam). Eräs meistä osasi todella ottaa ilon irti merimatkailusta:

Tätä riemua katsellessa lohikäärmeenoksennuslanka sai uutta muotoa. En oo vielä päättänyt, onko tuo järkkyä vai ei...

Maanantaina aamupäivällä päästiin maihin (tuntia myöhemmin kuin tavallista huonon jäätilanteen vuoksi) ja kaupungin (=lankakauppojen) katselu alkoi. Vikingin bussi vei meidät keskusasemalle, josta oli viiden minuutin kävelymatka Garnverketiin, Hantverkargatanille.

Keskikokoinen, kaunis liike. Esillä oli paljon neuleita, valikoimassa mm. Dropsia & Rowania (ja paljon paljon muuta). Hintataso sama kuin kotimaassa, tai kalliimpi. Erityisen mainiota olivat Gotlantilaiset villalangat, paljon laatuja karitsanpehmeästä superkarkeaan, ja ne värit! Näitä ei Suomesta saa... Melko arvokkaita ne kyllä oli, halvimmat vyyhdit euroissa 22. Kaksi vyyhtiä nappasin mukaani alekorista, eikös ole rouheita?

Matka jatkui Tukholman keskustan läpi Åhlensin ja Hötorgetin kautta Drottningsgatania pitkin kohti vanhaa kaupunkia. Sää oli viileän keväinen, kadut kuivia ja ei enää juurikaan lunta. Pienin matkustaja otti päivätorkkuja eikä paljon nähtävyyksiä vilkuillut.

Vanhassa kaupungissa lähdimme rahamuseon kulmilta kiipeämään pitkin Österlånggatania.

Ensimmäinen reitille osunut lankakauppa oli Anntorps Väv.

Hyvin pieni liike, aika suppea valikoima (tosin Noroa oli miljoonaa laatua). Ei meinattu mahtua rattaiden kanssa ollenkaan sisälle, eikä sieltä tullut mitään ostettuakaan.

Muutaman askelen edempänä olikin jo seuraava paikka, Sticka. Siellä tulikin vietettyä hetki jos toinenkin...


Suurehko liike kahdessa tasossa, iso valikoima! Debbie Bliss, Drops, Rowan, BC Garn ym. ja mahtavat määrät erilaisia efekti- ja mohairlankoja. Halpoja Drops-ohjelehtiä, olisin ostanut jos neuloisin ruotsia... Hintataso suurimmaksi osaksi kotimaan luokkaa.

Edullisesti kyllä sain Debbie Blissiä, nämä kolme kerää Donegal Luxury Tweed Arania perushintaan, mutta alekorista löytyi 250 grammaa unelmanpehmeää Cashmerino DK:ta kermanvärisenä, 3 e/kerä! Olivat vähän kerät purkautuneet, siksi niin halpaa.

Sitten olikin jo aika palata laivalle. Käytiin kyllä siis päivän aikana pari kertaa syömässä ja muissakin paikoissa, ei myö sentään hengenravinnon voimin jaksettu kulkea. (Sitä paitsi mie taisin olla ainoa joka sai langoista voimaa...)

Hyvä reissu kaikenkaikkiaan, laivalla oli rentoa (vaikka ehkä 80 % matkustajista venäläisiä???!) Lapsen kanssa matkus onnistui myös ongelmitta, olihan meitä kaksi aikuista ja vain yksi eläväinen lapsi... Kotiuduimme (mummolaan) tänään iltapäivällä, mukana 900 grammaa lankaa, ohops :D

13 kommenttia:

  1. On teillä ollut kiva ja virkistävä reissu ja ihania nuo lankaostokset. Ihana myös tuo pallomerikuva.

    VastaaPoista
  2. Mukavan tuntuinen reissu: lapsi pyörii pallomeressä ja äiti lankapallomeressä. :) Satuitteko yhtä aikaa missien kanssa Tukholmaan? Kun lehdet toitottavat siitä missien reissusta nyt koko ajan. ;)

    VastaaPoista
  3. Voi miten kiva matka :D Ja ihania lankoja oot löytänyt! Voi kun itekin pääsis joskus tuollaiselle lankareissulle :D

    VastaaPoista
  4. Teillä on ollut hurjan kiva matka :) . Ja ihania lankalöytöjä! Olen nyt kolmatta kuukautta langanostolakossa joten olen poikkeuksellisen herkkä ihkulangoille :D .

    VastaaPoista
  5. MariJ: Joo itse asiassa se oli joku missiristeily :D Ei tiedetty etukäteen koko jutusta, siellähän nuo kaikki missit laivalla hengaili!

    VastaaPoista
  6. Mahtava reissu ja mitkä sattumat, ensin messut ja sitten missit. :)

    VastaaPoista
  7. Mun blogissa on sulle tunnustus :D

    VastaaPoista
  8. "lohikäärmeenoksennuslanka" REPS!

    Ihania lankoja, ja -ohops- aikamoinen määrä! :D Vaan ihania lankoja pitääkin aina olla varastossa. :)

    VastaaPoista
  9. Mukavia matkakuulumisia. Meilläkin on vierailu samaan paikkaan tuossa kuukauden päästä, mukava oli lukea hieman vinkkiä shoppailuun. ;)

    VastaaPoista
  10. Haha, messut ja missit samalla reissulla! :D Vastailinkin jo tuolla omassa blogissa että samaan aikaan ollaan messuilla oltu, harmi kun ei törmätty! Mulla on mietinnässä Tukholman reissu mutta saas nyt nähdä. Viimeksi kävin Stickanissa mutten ostanut mitään, hyvä tietää nyt nuo muutkin kaupat jos sinne päädyn... ;)

    VastaaPoista
  11. Hauskan ja mielenkiintoisen kuuloinen reissu! On se vain avartavaa, kun saa tutustua uusien lankakauppojen valikoimaan. :)

    VastaaPoista
  12. Voi kiitos matkakertomuksesta :) Laitan muistiin, jos satun ensi kesänä tuolla vaikka käymään.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)