lauantai 17. maaliskuuta 2012

Lankamatkalla

Hiihtolomani sai arvoisensa päätöksen viime viikonloppuna. Lapsonen jäi Lappeenrannan mummolaan ja sen vanhemmat lähtivät matkailemaan Suomenlahden toiselle puolen. Rehellisyyden nimissä kerrottakoon, että pariskunnan miehekäs osapuoli ei osannut matkaa ehdottaessaan aavistaa, että se johtaisi moniin kärsimättömiin kauppojen edessä seisoskeltuihin hetkiin ja pariskunnan naisellisen osapuolen rahapussin traagiseen laitumiseen.

Perjantaina Helsinkiin saavuttaessa ei tietenkään kurvattu suoraan Länsi-Satamaan, vaan ensimmäinen pysähdyspaikka oli Villavyyhti. Käytin siellä ihanan puolituntisen valiten lankoja lahjakortilla, jonka sain Ullan kansikuvaneuleen suunnittelijana :) Oli muuten vaikea valinta, olisin viihtynyt puodissa helposti pari tuntia ihastellen, silitellen ja suunnitellen. Liike on tilava, monipuolinen tuotevalikoima kauniisti esillä ja palvelu kohdallaan. Onneksi en asu pääkaupunkiseudulla, olis tili jatkuvasti tyhjänä :D


Pitkän harkinnan (ja usean muistutuksen parkkiajan loppumisesta) jälkeen valitsin neljä upean hohtavaa, pehmoisistakin pehmoisinta Frog Tree Pediboo -vyyhtiä, 80 % merinoa 20 % bambua. Eikös ole just miun värisiä? Lahjakorttini lisäksi maksoin kuusi euroa ja olin lankakassin onnellinen omistaja :)


Päästiinhän sitä sitten lopulta laivaan asti (Baltic Princess) ja Tallinnaan, vietimme rauhallisessa ja viihtyisässä Park Inn -hotellissa ihan keskustassa kaksi yötä.


Ei Tallinnan matkaa ilman Karnaluksia ;) Suuntasin lankatukkuun heti lauantaiaamuna ja pääsin takaisin hotellille täysiä kasseja raahaten kolme tuntia myöhemmin. Liike oli tietenkin pakkautunut täyteen suomalaisia mammoja, ja siellä oli tuskaisen kuuma. Viime käyntikerrastani reilut pari vuotta sitten langat olivat myös lisääntyneet, ja valikoima oli karttunut mm. Rowanin langoilla.

Note to self: Ensi kerralla ota mukaan edes joku suuntaa antava ostoslista! Tuli nimittäin sellainen ähky ja ahdistus siellä tavaranpaljoudessa, että lopulta pyyhälsin kasseineni kassalle ja ulos niin hätäisesti että huomasin vasta hotellilla että miuta oli rahastettu liikaa yhden lankasatsin osalta :/

Kaikenlaista sieltä kuitenkin taas tuli kannettua, kesä taitaa olla jo mielessä kun puuvilloja on suurin osa. (Oli muuten halpaa puuvillaa :O)


- Keltaista ja oranssia vironvillaa säkillinen, 1000 g (takkiin)
- Vedenvihreää Schachenmayr CottonLinen -puuvillapellavalankaa säkillinen, 500 g (kesätakkiin)
- Keltaista vauvapuuvillaa kuusi kerää, 300 g (Liljan kesämekkoon)
- Fuksiaa merseroitua puuvillaa säkillinen, 500 g (kesätoppiin)
- Mustaviolettia Coatsin Filz-it -villatopsia 150 g (kehräykseen)
- Cloverin mustat kassinkahvat
- Cloverin ergonomisia virkkuukoukkuja (4mm ja 6 mm)
- Kaavioviivain

Mitähän tähän nyt sanois... Joo'o. Lompakko ja jo ennestään pullisteleva lankavarasto kiittävät. (Pullisteleva ja pullisteleva, harvat tietävät että miulla on täällä melkein kokonainen huone lankavarastokseni. Mies kyllä kutsuu sitä itsepäisesti työhuoneeksi, vaikka langat ja kankaat vievät lattiapinta-alasta yhä suuremman osan. Kangaspuuhuonettani hän kutsuu järkähtämättä takkahuoneeksi...)

Kaiken kaikkiaan mainio reissu :) Takas tullessa laivalla herkuteltiin buffetissa (rakastan!) ja ihailtiin jäälauttoja. Kevätaurinkokin lämmitti niin että kannella tarkeni hetkittäin ilman takkia vaikka tuulikin kovasti.


Ja nyt se väistämätön: Julistaudun lankalakkoon, joka alkaa nyt ja loppuu syyskuun ensimmäisenä päivänä. Siis 168 päivää ostamatta lankaa. Varsin jalo tavoite, onnistuneeko?

23 kommenttia:

  1. Paljon onnea lakkoon! :)
    Itselläni ei onnistunut edes 2,5kkn lakko :D

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä lankalakkoon. Ja tosi kauniit ne Neidonkyyneleesi, päätynevät minullakin puikoille jossain vaiheessa!

    VastaaPoista
  3. Onnea lakkoiluun!
    Tekisi kyllä hyvää itsekullekin... :P

    VastaaPoista
  4. Kivoja ostoksia! Tonne Villavyyhtiin täytyis päästä hypistelemään ja ihmettelemään pikapuolin :).

    VastaaPoista
  5. Ihania lankoja! Ja virkkuukoukut on ihan ehdottomasti parhaita! Tuolla tulee kyllä valinnan vaikeus, kun kaikkea on niin paljon... Ostoslista on tosiaan hyvä olla olemassa. =)

    VastaaPoista
  6. Hihhihhii, minä niin haluan nähdä, pitääkö tuo lankalakko :-D. No mutta, jos Tallinnaan asti matkaa, kannattaa tietysti hyödyntää Karnaluks - mikä on mulla vielä kokonaan korkkaamatta.

    VastaaPoista
  7. Lankakateus. Etenkin nuo Villavyyhdin vyyhdit näyttävät aivan ihanilta. Itse kukin tässä haaveilee siitä Karnaluksin reissusta.. :)

    VastaaPoista
  8. Oih, minä vielä odotan sitä Karnaluksin matkaa, siis Tallinnan matkaa johon kuuluu tämä nähtävyys. Lankaa ei voi olla koskaan liikaa, ja on muuten muitakin keinoja piinata itseään kuin ryhtyä langanostolakkoon... miten olisi karkkilakko? tms. Ihania ostoksia sinulla.

    VastaaPoista
  9. Onnistuu! Omaa lakkoani, joka alkoi marraskuussa, on jäljellä kaksi kuukautta. Tähän asti on selvitty ilman sortumisia. Ihanat ostokset muuten... :D

    VastaaPoista
  10. Ihania lankoja ja ihanankuuloinen reissu:)!!

    VastaaPoista
  11. :) Meillä mies suunnittelee kesäksi reissua legolandiin, minen luvannu lähteä kunnen googlemapsilla bongannu yhtään lankakauppaa lähistöltä.. Tai sitten en osaa käyttää eikä tuo tanskan kieli oikein taivu..

    VastaaPoista
  12. Kuules, etkös sä aikonut tulla Jyväskylään ens viikonloppuna? Aiotko muka vastustaa kaikki lankahoukutukset? Hihi, tsemppiä lakkoiluun!

    Matka kuulostaa ihanalta, viimeinen kuva kertoo tunnelmasta kaiken tarpeellisen. :)

    VastaaPoista
  13. Tiina, voinhan mie ostaa sieltä silmukkamerkkejä ja muita tarpeellisuuksia :D

    VastaaPoista
  14. Oijoi! Onneksi olkoon ihanuuksista ja tsemppiä lakkoon! Mun karkkilakko, joka nimestään huolimatta on lankalakko, on saanut hiukan lievennystä: lahjoitin lankoja pois ja annoin itselleni luvan ostaa samalla grammamäärällä lisää tilalle. Näin tein. :D

    VastaaPoista
  15. Hih hih, voi miesparkaa ;) Mä oon kyllä aika kade sulle, tuollanen kasa ihania lankoja, oma "työhuone" langoille ym. Eipä oo mulla lankoja ku yhessä kaapissa ja siinäkin vaan 3:lla hyllyllä, no silti sitä lankaa on liikaa. Vai oot sie tulossa jyväskylään, tuohon tapahtumaan ois tarkotus itekki tulla. Saa nähä pääsenkö. Onnea lankalakkoon, mä en oo lakossa, sielä on kyllä varmasti aivan ihkulankoja ja palijon...

    VastaaPoista
  16. Heh, villavyyhti on miuta lähin lankakauppa, mutta vieläkään en oo käyny siellä! Mutta en myöskään uskalla, käy vaan huonosti. :D

    Hyvännäkösiä ostoksia Tallinnasta siulle on tarttunu matkaan. Toivottavasti lankalakko pitää ;)

    VastaaPoista
  17. Ihana matka teillä kahdella (tuliaisista päätellen siula oli ainakin onnistunut). :) Jos tulee tiukka paikka lankalakon kanssa, niin oravannahkakauppoja ei kai lasketa *vink vink*.

    VastaaPoista
  18. Eikö vaan ollutkin ihana tuo mun lähilankakauppa:) Se on myös syy, miksi en edes yritä suuremmin lankalakkoilla - mutta toivottavasti oma lakkosi sujuu paremmin!

    VastaaPoista
  19. Lankakauppaan tekkee mieli tämmösten kuvien jälkeen! En olekaan koskaan käyny "isossa" lankakaupassa, ainoastaan nuissa pienissä. Niissäkään ei tietenkään mitään vikaa ole, mutta haluttais se joskus tuntea se tunne kun hullaantuu täysin ja mennee niin pörröksi ettei tiä mitä ostais ja lopulta on pari kassillista lankoja ostettuna ja älyttömän leveä hymy naamala. :o) Sitä ootellessa (ja taitaa se tarvita vähän pulleamman lompakonki).

    VastaaPoista
  20. Oho, kauniita lankoja olet ostanut ja niistä riittääkin varmaan kutomista syyskuuhun saakka. Tsemppiä lakkoon!

    VastaaPoista
  21. Hyviä ostoksia olet kyllä tehnyt! Ja mukava tuntui reissu muutenkin olleen =o). Mulla on muuten oma langanostolakko toiminut kohtuullisesti...

    VastaaPoista
  22. Ooiijoij, pääsispä taas Tallinnaan :D

    VastaaPoista
  23. Mielenkiintoinen tuo palkinnoksi valitsemasi lanka, ja väri on kyllä niin sulle sopiva! Reissunne kuulostaa mukavalta. Mahtava kasa myös Tallinnan tuliaisia.

    Huh, et sitten yhtään vaatimattomampaa tavoitetta lankalakolle asettanut... :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)