sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Vrooom!

Joskus vuosia sitten mies toivoi miulta neulottua ralliruutukaulaliinaa. Innoissani ostin langat (Novitan Woolia) ja aloin neuloa. Etenin parissa viikossa noin 10 cm, tuskastuin, purin koko hönnän, tikutin raivokkaasti kaksinkertaisesta langasta mustavalkoisen raitakaulaliinan ja vannoin etten koske enää kirjoneuleisiin pitkällä puikollakaan.

Miehen syntymäpäivä läheni jälleen, ja kun edellä kuvastusta tapauksesta on nyt neulekokemusta karttunut muutamia (tuhansia) lankakilometrejä, uskalsin kohdata uudelleen vanhan viholliseni ralliruudun. Toisille tämä kuviomalli kai näyttäytyy shakkilautana, mutta tässä Amerikan autoja harrastavassa taloudessa nimi on ehdottomasti ralliruutu.

Tällä kertaa neuloin ruutuja salaa, että mahdollinen epäonnistuminen ei olisi niin karvas vastaanottajankin pettyessä. Mutta enpäs epäonnistunut! Behold, Villaviidakon ensimmäiset kirjolapaset!


Ralliruutulapaset

Malli: Nro 1. kirjasta Sata kansanomaista kuviokudinmallia (koonnut Eeva Haavisto)
Lanka: Gjestal Maija mustana ja luonnonvalkoisena
Menekki: 72 g miehen lapasiin
Puikot: 3,5 & 3,75 mm Knit Pro -pyörö

Sata kansanomaista kuviokudinmallia on kirjanen täynnä kauniita kintaita. Varsinaisia ohjeita ei oikeastaan ole, vain kuvio ja silmukkamäärät, edes langan paksuutta ei ole määritelty. Peukalokiilat myös puuttuvat tyystin, ja niiden poissaolo on kirjan esipuheessa selitetty sillä että useimmat mallit ovat niin iäkkäitä, ettei tämä "uutuus" ollut vielä rantautunut Suomeen.

Niin vaan kuitenkin sain lapasista passelit, ja jonkinlaisen peukalokiilankin onnistuin neulomaan. Miehekkeellä kun on niin leveä käpälä että kiilaton lapanen ei kyllä millään olisi käteen mukavasti istunut. Kärkikavennuksistakin tuli niin siistit että ihan tässä meinaa rinta röyhistyä.


Peukalon olin alun perin ajatellut myös neuloa ruudulliseksi, mutta ajanpuute iski ja istuuhan nuo mustatkin peukalot malliin ihan kivasti. Mustaa Maijaa meni koko kerä ja luonnonvalkeaa reilut parikymmentä grammaa. Onneksi en valinnut mustan kaveriksi kirkasta valkoista niinkuin alunperin ajattelin, lapasistahan olisi tullut ihan hävyttömän kirkkaat :D

Kintaita tikuttaessa iski välillä epäilys, että onkohan ne sittenkään tarpeeksi leveät. Neule kyllä venyi hyvin joka suuntaan, mutta kirjoneule veti keskeneräistä työtä kuitenkin kasaan aika tehokkaasti. Kastelun ja pingotuksen jälkeen sen sijaan en epäillyt enää yhtään leveyden riittävyyttä, katsokaa vaikka:

 

Askartelin ihan ite lapasplokit pahvista ja muovipusseista, hyvin toimi!

Yritin saada isäntää vielä poseeraamaan lapaset ulsteria vasten, mutta se ei enää suostunut kun kuvauspaikkana toimineeseen leikkipuistoon alkoi tulla enemmän väkeä. Lilja vieressä demonstroi oikeaoppista poseerausta kuin ammattilainen konsanaan!


Mies yllättyi lahjastaan ja tuntui tykkäävän, ja tämän hehkutuksen jälkeen ei liene tarvetta enää kertoa että itsekin olin melkoisen tyytyväinen lopputulokseen ;)

32 kommenttia:

  1. Hienot ja kuinka tasainen kirjoneule! Tuo Eeva Haaviston kirja on minullakin kirjahyllyssä ja sieltä on kiva katsoa kirjoneulemalleja milloin mihinkin. Nyt kun aloitit siitä ykkösestä, niin aiotko jatkaa siitä järjestyksessä? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, siinä oiskin haastetta kerrakseen kun koko kirjan neulois läpi :D

      Poista
  2. Ekat kirjoneulelapaset? Eikä muuten huonot; aika makee tuo ruutukuosi. Ja mieskin ymmärtää arvostaa. Luulenpa, ettei jää tähän.;)

    VastaaPoista
  3. Hienot! Ei ole kyllä yhtään ensimmäisten kirjokintaiden näköiset - sellaisiksi ovat nimittäin aivan liian siistit.
    Hihittelin kyllä tuolle viimeiselle kuvalle, Lilja se todellakin osaa!

    VastaaPoista
  4. Vau, miten hienot lapaset! Ja tuo viimeinen kuva oli mainio :-)

    VastaaPoista
  5. Todellakin hienot lapaset ja vielä ensimmäiseksi kirjoneuleeksi. Kirjoneule on minulla ollut pitkään paitsiossa, mutta nyt se on palaamassa. Eikä syystä, kirjoneule on pop. :D

    VastaaPoista
  6. Hienot ja tyylikkäät! Itsellä ois puikoilla kanssa kirjoneulelapasten aloitus... Ja pitänyt kanssa jo pitkään tehdä. Jos nyt ehtisi vielä kevätkyttöön. Edellisestä mekosta innosuneena minullekin palloja. =)

    VastaaPoista
  7. Hienot rallilapaset! Sitten vaan rohkeasti seuraavan kirjoneulehaasteen kimppuun :)

    VastaaPoista
  8. Mainiot ja ennen kaikkea vauhdikkaan tyylikkäät!

    VastaaPoista
  9. Tosi hienot lapaset :) lisää vain kirjoneuleita ;)

    VastaaPoista
  10. Hienot lapaset sait neulottua ja takuu varmasti lämpimät :)

    VastaaPoista
  11. Hienoa, uusi aluevaltaus! Poseerauskuva on ihan mahtava. Juuri noin sitä pitäis poseerata toisen neulomissa lapasissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Kumma juttu ettei mies tajunnut vaikka lapsi näytti malliakin ;D

      Poista
  12. Tosi hienot lapaset. Hitsit, kun aina löytyisi Liljan poseerausomistautumisella varustettuja malleja. :)

    VastaaPoista
  13. Tosi hienot ensimmäiseksi kirjoneuletyöksi.

    Vaikka olen itse neulonut monimutkaisiakin kirjoneuletöitä, jätän mieluusti shakkiruudut välistä. Siinä kuviossa kun on langanjuoksut aina samalla kohdalla, niin vetää tosi herkästi sellaseen ryttyyn, että vaikia saada oikiamaan. Mulla tosin on tiukahko käsiala, joten voipi olla siinä se syyllinen.

    VastaaPoista
  14. Onnea kirjoneuleen selätykselle!

    VastaaPoista
  15. wau!Niistähän tuli hienot. Hienot kärkikavennukset...Mä en jaksanut tehdä enää niitä kärkiä sillä mallineuleella. Mua epäilytti ihan hirveesti se kun ne veti neuloessa tolleen kasaan olin varma et teen liian kireitä langanvetoja :-)

    VastaaPoista
  16. niin ja oon muuten ihan innostunut neuloon kirjoneule lapasia :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää vahvasti siltä että näihin jää koukkuun!

      Poista
  17. Hienot lapaset. Tuollaiset taitaisi kelvata rallia ja formuloita ahkerasti seuraaville isälleni ja veljelleni. Kiitos ideasta.

    VastaaPoista
  18. Makeet lapaset ja vika kuva on kyllä priceless :P

    VastaaPoista
  19. Ihanaa et jollain muullakin on kirjoneuleviha/kammo/inho/ joku muu! Mie oon todennu et oon joskus yläasteella onnistunu tekee säärystimet kirjoneuleella. Ja jos oon sillon onnistunu, ni onnistun uudestaanki. Se alottaminen vaan... No, en oo vielä uskaltanu kokeilla. Mut samaa ruutukuviota oon harkinnu, se ois helppo kokeilla. Kiitos, tää todisti et se vois olla mahdollista.

    VastaaPoista
  20. Onpa upeat rallilapaset! Kirjoneuletta voisi kokeilla itsekin... vaikka neulekoneellakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo itekin just mietin et neulekoneella tulis kyl melko lailla nopeemmin :D

      Poista
  21. Tosi tyylikkäät lapaset! Eipä uskois ekoiks kirjoneulelapasiks. :) Tuota Haaviston kirjaa oon yrittänyt metsästää omakseni jo parin vuoden ajan, mutta mistään ei enää sitä löydy.. :/

    Ja viimeisen kuva poseeraus on ihan mahtava! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juju-kerhosta saa sitä aina välillä, viimeksi se taisi olla myynnissä joskus alkuvuodesta.

      Poista
  22. Ihanat lapaset! Ja huippu Lilja tossa viimesessa kuvassa! :D TUNTEELLA!

    VastaaPoista
  23. no on kyllä tosi hienot! tasanen jälki ja kaikkee! hvin soopii mustat peukut ja resorit ruutuun. Enpä ole itsekään kirjoneuleita paljoo harrastanut. Yhdet lapaset tein varmaan joskus bloginpidon alkuaikoina..

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)