tiistai 15. joulukuuta 2015

Jouluhöttöä

Marras-joulukuu on ollut täynnä touhua, tuntuu että koko ajan teen jotain mutta silti mitään ei valmistu! Selättääkseni tämän tunteen laitan nyt muutaman vuodenaikaan sopivan kuva itselleni todisteeksi tänne, että ei sitä nyt ihan kädet sylissä ole viimeiset kaksi viikkoa istuttu!

Aloitin joululahjomisen hyvissä ajoin jo marraskuun puolella, kun hyvä ystävä tuli viettämään meille viikonloppua. Virkkasin hänelle pikkukorin jonka täytin lahjuksilla.


Kyseessä siis ihan peruskori pylväillä virkattuna. Stephenin kurssista inspiroituneena yhdistin siihen kolmea yksinään kamalaa lankaa yhdeksi aika hauskaksi jättilangaksi! Punainen ja ruskea ovat tuntemattomia jämiä, ja valkea joku kaamea novitalainen paljettiviritelmä, joka muiden lankojen keralla näyttää oikeastaan aika viehättävältä! Tuli kivan jouluinen lahjakori :) Sisälle pakkasin mm. suklaata ja piparimuotin.

Jotain isompaakin on valmistunut, nimittäin takki!

Kyllä ihan kokonainen takki. Joka on sittemmin purettu. Syyn näette alla:


Ei ihan tullut kuvan mukaista! Syy ei ole langassa eikä mallissa (Veera Välimäen Comfort Cardigan) vaan neulojassa, joka neljä vuotta sitten Pirtin kehräämöllä käydessään osti vain 700 grammaa karstalankaa. Lanka sattui kuulumaan erikoispaksuiseen koe-erään, eikä sitä siis todellakaan saa enää mistään lisää. Siksi valitsinkin ylhäältä aloitettavan, suht simppelin takin, jotta voisin neuloa niin pitkälle kuin lankaa riittää. Harmi vaan että se ei riittänyt oikein mihinkään, takista tuli lyhyt ja leveä.

Sittemmin olen aloittanut neulomisen uudelleen, eri mallilla ja eri puikoillakin, tällä kertaa toivottavasti lanka riittää. Kaunis jouluinen väri eikö? Hyvällä tuurilla uusi takki jopa valmistuu tämän vuoden puolella...


Viime sunnuntaina juhlittiin perinteisesti kuopiolaisten neulojaystävien kesken kalakukkolaisten pikkujouluja. Pippalot olivat totuttuun tapaan ilon, herkkujen ja langantäyteiset!


Ja perinteiseen tyyliin pikkujouluista kotiuduttiin lahjakasan kera. Pikkujoulupaketistani putkahti Roosa Nauha -sukkalankaa vaaleanharmaana, suklaata ja kauniita kivitähtiä. Neulojaystävä lahjoi miuta uudella projektipussukalla (ihana lammaskuosi!), ja vielä päälle päätteeksi arpaonni suosi ja sain valita Kraftin valikoimasta vyyhdin lankaa (valitsin BFL DK:ta värissä Boomslang, se on tuo vihreä)! Ostostelin sitten itse Kraftin MCN -vyyhdin upean poltetun oranssin sävyssä, värin nimi on Tamarillo ja lanka sisältää kashmiria, oih!


Piti oikein jättää rajaamatta tämä lahjuskuva, kun keittiön ikkunasta näkyy vihdoinkin hanget korkeat nietokset! Ehkä tänne Savonmualle saadaan valkea joulu...

Eilen heittäydyin koko päiväksi korttiaskartelun pariin, perinteitä kunnioittaakseni viimeisenä mahdollisena joulukorttien lähetyspäivänä! Ideat ja materiaalit oli toki mietitty ja etsitty etukäteen, mutta eihän sitä toki itse työtä voi tehdä hyvissä ajoin, ei ei... Materiaaleina näissä pääasiassa kierrrätyspaperista valmistetut korttipohjat, erilaiset askertelupaperit ja washiteipit, plus muutama huopatähti.

5 kommenttia:

  1. Sähän olen touhunnut vaikka mitä jouluasiaa! :)

    VastaaPoista
  2. Mahtava pikkujoulu :) Kiitokset myös viimeisestä kuvasta, sieltä bongasin jo ensi joulun kortteihin idean!Eeva

    VastaaPoista
  3. Ihania kortteja! (eikä langoissakaan mitään vikaa ole...) sait sentään kortit tehtyä. Sekin on 100% enempi kuin täällä. Hieman kateellisena luen lumesta - pääkaupunkiseudulla kun on vain mustaa ja pimeää. Oikein ihanaa joulunalusaikaa!

    VastaaPoista
  4. Tuo virkattu korihan on aivan ihana! Nyt iski inspis, saiskohan munkin langan-rumiluksistani nättejä kun yhdistelisi... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, lankahirvitysten käyttö on palkitsevaa :D

      Poista

Kiitos kommentista :)