keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Superkiva työ ja superviikonloppu!

Hui kamala miten nopeasti syksy on mennyt, kohta on lokakuu puolivälissä! Normaalisti syksy on kiihkeintä neulonta- ja bloggausaikaa täällä Villaviidakossa. Sama meininki se on ollut tänäkin vuonna, paitsi että blogiin asti ei ole päätynyt juuri mikään. Muutos johtunee siitä, että suurin osa neulontatyöstä ja suunnitteluhommista neuleiden saralla on miulla mennyt kursseja ja kerhoja väkertäessä.

Jatkoin taas tänä syksynä jo vuosi sitten aloittamaani kuvataide- ja käsityökerhojen ohjaamista alakoululaisille täällä paikallisella yhtenäiskoululla. Tänä vuonna saimme käsityökerholle lisää tuntejakin, ja olemme jo ehtineet tehdä vaikka mitä kivaa. Huopa on ollut nyt matskuna, ja siitä on työstetty pienten koululaisten kanssa mm. avaimenperiä, kynänpäihin koristeita sekä viirinauhoja.


Uutena juttuna olen aloittanut tänä syksynä työskentelyn Kuopion kansalaisopiston sivutoimisena tuntiopettajana. Miulla on kaksi kurssia tänä vuonna, sukanneulontaa nyt syksyllä ja palavirkkausta sitten tammikuussa.

Sukat uudella tekniikalla-kurssia on nyt tahkottu läpi syyskuun alusta, ja vielä yksi kerta on jäljellä ennen syyslomaa. Kurssilaiset opettelevat siis sukkien neulontaa magic loop -tekniikalla, kaksi samanaikaisesti kärjestä aloittaen. Kurssisuunnittelusta ja ohjemateriaalista vastasin tietysti itse, ja siinä nivaskassa olikin väkertäminen! Kirjoitin silmukkamäärät ja ohjeet kolmelle eri lankavahvuudelle, ohuelle keskipaksulle ja paksulle sukkalangalle. Tällaiset mahtavat näytesukatkin tuli neulottua:


Kärjestä varteen

Malli: Perussukka kärjestä aloittaen, oman ohjeen pohjalta
Lanka: Seiskaveikan (!) jämät
Menekki: 80 g
Puikot: 3,5 mm Knit Pro

Kyllä, miunkin kaappien kätköistä löytyi vielä jämäpalleroisia seiskapeikkoa. Neuloin näin paksut mallisukat ajankäytöllisistä syistä, kurssilaiset neulovat sukkansa keskipaksusta sukkalangasta. Ja ei, en suosittele ketään vaihtamaan väriä sukissa tällä tavalla, ei oo meinaan nätit! Mallisukissa havainnollistetaan värinvaihdoilla sukan eri osia :P

Opettaminen ja ohjaaminen, varsinkin neulepuolella on ihan superkivaa! On hienoa seurata ihmisten edistymistä ja oppimisen iloa! Lisää tätä hauskuutta onkin luvassa lokakuun lopussa, kun kässäkerho PomPom jäjestää Kuopiossa Superviikonlopun!




Lokakuun viimeisenä viikonloppuna Kuopiossa on luvassa kursseja ja työpajoja laajalla skaalalla, pop-up -lankamyyjiä, uusi kotimainen neulelehti, kässäaamiaista, iltapippaloita ja vaikka mitä jännää! Tätä varten kannattaa lähteä vähän kauempaakin liikkeelle ;)

Ohjelmasta, myyjistä ja kaikesta muustakin tietoa löytyy Pompomin sivuilta.

Mie olen vastuussa kahdesta työpajasta viikonlopun aikana:



Kurssit ja työpajat sekä iltajuhlaliput tulevat lähiaikoina myyntiin Pompomin verkkokauppaan, pysykäähän kuulolla!

7 kommenttia:

  1. Hauskoja juttuja ja paljon ihanaa tekemistä

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti tulee oikein superi viikonloppu :)

    VastaaPoista
  3. Sanoisin et varsin havainnollistavat sukat =D Oikeestaan ihan hauskat! Superviikonloppu on varmaan kiva. Mut mä en pääse tulemaan se viikonloppu täyttyy neulekonekurssista ja syksyn neulepäivästä.Harmi sinänsä kun kaikki kiva sattuu samalle viikonlopulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Havainnollistavat kyllä, hauskoiksi en menisi sanomaan :D

      Miutakin harmittaa kun jää neulepäivä tänä syksynä väliin, joka vuosi oon ollut!

      Poista
  4. Ja minä kun tykkäsin noiden sukkien värityksestä! :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)