sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Kevät toi, kevät toi blogiarvonnan...

Huhtikuu saapui, ja blogini täyttää ensi viikolla kaksi vuotta!

Aloitin bloggaamisen kun elämä pienen vauvan kanssa neljän seinän sisällä, täysin vieraassa sisäänpäin kääntyneessä kylässä tuntui hivenen tyhjältä. Olin pitkään seurannut erilaisia blogeja ja kypsytellyt ajatusta ikiomasta neulepäiväkirjasta. Ensimmäinen bloggaamani työ oli Liljan kastemekko, ja siitä se sitten lähti!

Kahteen vuoteen on mahtunut jos jonkinlaista, eikä vähäisimpänä uusien ystävien löytäminen Kuopion neuletapaamisista, kun niihin uskaltauduin mukaan toissa syksynä. Ravelryn ihmeelliseen maailmaan upposin samoihin aikoihin, ja paluuta ei enää ole :D Neulominen, siitä bloggaaminen ja sosiaalinen neulominen ovat osa minua, enkä olisi tällainen kuin olen ilman tätä rakasta elämäntapaani (harrastus olisi liian lievä ilmaisu).

Asiaan.

Mitä ihmettä tässä kuvassa tapahtuu ja miksi?


Oikein vastanneiden kesken arvon palkinnon joka sisältää lankaa, jotain itse tehtyä, ja tietenkin suklaata ;)

Aikaa osallistua on keskiviikkoon, 6.4. klo 20 asti, joka on virallinen blogisynttäripäivä, voittajan julistan samana iltana.

41 kommenttia:

  1. Vuollaankos tässä pajunkuorta kasvivärjäykseen?
    Ja onnittelut blogin merkkipäiväksi myös :)

    VastaaPoista
  2. Irrotat kuorta kasvivärjäykseen.:)

    VastaaPoista
  3. Ensimmäinen ajatus oli, että olet innostunut roskaamaan ja vuolemaan pajupilliä. Se ei lienee ole kuitenkaan oikea vastaus, joten sanon minäkin että kuorta vuoleskelet värjäyshommiin.

    VastaaPoista
  4. Ensimmäinen ajatus oli, että tarvitset kuorta kalansavustamiseen, mutta taidan vastata kuten muutkin, että kasvivärjäystä aiot harrastaa.

    VastaaPoista
  5. Mä voisin melkein väittää että tuossa kuvassa on omenapuun oksa josta irrotellaan kuorta kasvivärilientä varten.

    VastaaPoista
  6. Kasvivärjäys tuli mullekin mieleen jo ennen kuin luin muiden kommentteja. En tosin tunnista puun lajia ;-).

    VastaaPoista
  7. Omenapuun oksa ja väriliemi...

    VastaaPoista
  8. Tää vois olla värjäämistä varten veisteltyä tai sit teet orkidealle multaa! :P

    VastaaPoista
  9. Kuoren vuolemista kasvivärjäystä varten.

    VastaaPoista
  10. Onnittelut hyväntuuliselle blogillesi!

    Arvaan saman kuin muutkin: kuorta värilientä varten, oisko niin helppo?
    Tai sitten kariketta tai muuta suojaa jollekin kasville, tai materiaalia kuvataidetta varten... Vielä yksi: teet kudonnaisen luonnonmateriaalilla.

    On muuten upea puukko työvälineenä!

    VastaaPoista
  11. Hmm..minäkin taidan arvata et kuori menee värjäyshommiin :)

    VastaaPoista
  12. Joo, samoilla linjoilla, mutta pajua tuo ei ole. Mutta värjäyskokeiluhan siitä tulee.

    VastaaPoista
  13. Kuorilla värjäämällä saat varmaan ihanan herkullista lankaa.

    VastaaPoista
  14. Värjäysliemeen taitaa tuo kuori päätyä, mutta pajua se ei kyllä ole.

    VastaaPoista
  15. No kuvassahan vuollaan puun kuorta lankojen värjäykseen.

    VastaaPoista
  16. Oi, minulle tuli mieleen näin pääsiäisen alla, että trullin luuta tarvii uutta vartta ja sitä on vuoleskeltu. Mutta ihan oikeasti taidat tarvita väripataan väriaineita.

    VastaaPoista
  17. Eiköhän se kuori ole väriliemeen menossa

    -Veera

    VastaaPoista
  18. Värjäys sanoisin minäkin syyksi vuolemiselle. Onnea taaperolle!

    VastaaPoista
  19. Kuorta värjäykseen :)
    Kiva blogi, käyn aina kurkkimassa täällä, mitä olet puuhaillut :)

    VastaaPoista
  20. Olen käynyt täällä vierailulla ja hiljattain liityin lukijaksi. Mukava blogi ja hienoja käsitöitä täällä :)

    Kasvivärjäys tuli minunkin mieleen.
    Huomasin myös upean puukon!

    VastaaPoista
  21. Värjäys tuli mieleeni ennen kuin edes luin muiden kommentteja. Tai saahan noista sytykkeitä saunanuuniinkin ;)

    VastaaPoista
  22. Nappeja on työn alla aivan selvästi:)

    VastaaPoista
  23. Kyllä siinä kasvivärjäystä taidetaan olla valmistelemassa!

    VastaaPoista
  24. Kasvivärjäysvalmistelut tuli minullakin mieleen. :D

    VastaaPoista
  25. Luulen, että tuossa on tekeillä kinnasneula.

    VastaaPoista
  26. Värjäyskuoren kanssa puuhailua arvatenkin ;-)

    Sinulla on kiva blogi ja ihania neuleita. Mukavaa käydä kurkkimassa.

    VastaaPoista
  27. Ihan ensin tuli mieleen sytykkeet tai pilli, mutta koska tämä on neulontablogi, kyseessä taitaa kuitenkin olla kuoren irrottelu lankojen värjäystä varten =). Onnea synttärisankarille!

    VastaaPoista
  28. Vuolet jousipyssyä jo kesää varten... eikun teet sytykkeitä puuhellaa varten... eikun halusit ottaa mielenkiintoisen kuvan... eikun halusit vaan sotkea!... eipäs kun käytät silpun langanvärjäämiseen =o)...hmmm... osukohan noista mikään...?

    VastaaPoista
  29. Voisin ensiksi heittää arvaukset, että silppu menee joko kompostiin tai kukkapenkkiin... :) Mutta kun kyseessä on ihqu käsityöblogisi, niin jahka sinä pistät silput värjäykseen. ;)

    Mansikkamaa arvailee

    VastaaPoista
  30. Ihan selvästi kasvivärjäyksestä kyse, kuoren irrottelu menossa.
    Itsellä lumen alta liiterin nurkalta pitäis löytyä omenapuun ja terijoensalavan oksia odottelemassa kuorimista...
    Antoisia värjäyshetkiä!

    VastaaPoista
  31. olet ilmeisesti värjäyspuuhiin ryhtymässä:)
    ois kyllä hauskaa vastata myös, että aiot tehdä pettuleipää:D

    onnea ja pitkää ikää blogillesi!

    VastaaPoista
  32. näperrät puun kuorta jotta voit tulevan kesän helteillä(?) värjätä lankaa, lopputulos tullee olemaan varmasti jotakin ihanan väristä! ;)

    VastaaPoista
  33. Paju pajupilliä varten ja kuori lankojen värjäystä varten?!? :)

    VastaaPoista
  34. Lankojen värjäilyyn käytät puun kuoren. Onnea 2-vuotiaalle blogille.
    t. Leena

    VastaaPoista
  35. Puuta mie en lähde veikkailemaan, mut värjäykseen tuo varmasti liittyy.. Ilmeisesti pata porisee taas...

    Mie en tajunnukaa et aikaa on menny niin paljon! Et siun blogikin täyttää jo 2 vuotta. Mut tais tuo omanikin saada ne vuodet täyteen tuossa tammikuun lopulla. Onnea vaan ja paljon hyviä neuleita tästäkin eteenpäin.

    VastaaPoista
  36. Onnea blogille :)
    Tuota samaista lankojen värjäystä minäkin ehdottelisin.

    VastaaPoista
  37. Ensin ajattelin, että makkaratikkujahan siinä syntyy...mutta taitaa kuitenkin haiskahtaa värjäyspuuhille :)

    VastaaPoista
  38. Ekaks tuli mullekin mieleen pajupillin väsäys, mutta värjäystä varten tuota kuorta olet varmaankin vuollut. Onnea 2 -vuotiaalle blogille, ollaan aloiteltu blogin pito aika lailla samoihin aikoihin.

    VastaaPoista
  39. Minulle tuli ensimmäisenä mieleen sytykkeet, mutta ehkäpä noita kuitenkin tarvitaan värjäilyissä...

    Onnea 2-vuotiaalle :)

    VastaaPoista
  40. Ensin tuli mieleen, että vuoleskelet tappia johonkin, mutta hetken harkinnan jälkeen päädyin apinoimaan muita ja totean, että värjäyssuunnitelmia siellä ilmeisesti on.

    -Heli

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)