keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Yllätyspeitto

Maaliskuussa eräässä neuletapaamisessa saimme idean lahjoa paikallista lankakauppiastamme, Napin ja Nauhan Heliä jotenkin. Me kuopiolaiset neulojat (myös kalakukkoneulojina tunnetut) olemme saaneet kokoontua liikkeen tiloissa kerta toisensa jälkeen, meitä on aina kestitty maittavasti. Napin ja Nauhan palvelu on aivan omaa luokkaansa, ja valikoima mahtavan monipuolinen. Oli siis jo aikakin kiittää Heliä jotenkin :)

Keksimme virkata isoäidinneliöistä peiton, jokainen halukas voisi osallistua talkoisiin! Virkkailimme puuvillalangoista n. 18x18 cm palasia, joita kertyikin yli kuusikymmentä. Lopulliseen peittoon kokosimme 54 palasta. (Kuva on ArualMarian galleriasta.)

Mie virkkasin kuusi palaa, ne valmistuivat toukokuun aikana ja painoivat yhteensä 114 g.

Lankoina itse värjätty Oklahoma, Lildin puuvilla, ja tuntemattomia puuvillasekoitteita arkistojen kätköistä.

Helille annettiin myös TiiQ:n taiteilema yli jääneistä paloista koottu kassi, ja vyyhti lilaa Wollmeisea (sitä ei sentään N&N:sta saa :D) Mie askartelin vielä kortin lahjan mukaan.

KYH 8/25 Valmis!

Virkkasin 2,5 mm -koukulla pikkuisia isoäidinneliöitä, Kesäpirkkaa kului huimat 4 grammaa! Neulojamummon kuva on Martta Wendelinin. Korttiaskartelu on kivaa, harvinaista herkkua :)

Onnistuimme yllättämään kauppiaan perusteellisesti!

Lahjamme sattui valmistumaan hyvään aikaan, sillä tämäniltainen neuletapaamisemme oli viimeinen lajiaan. Seuraavan saamme toivottavasti järjestää Napin ja Nauhan uusissa, entisiä ehommissa tiloissa Vuorikadulla, jonne liike muuttaa 1.8. alkaen.

Jos tästä ei löydy sopivia nappeja niin sitten ei mistään!

11 kommenttia:

  1. Hienon yllätyksen olette tehneet. Ihana muisto ystäviltä.

    VastaaPoista
  2. Kyllä me vaan tehtiin hieno peitto! Noissa napeissa (plus kaikessa muussa mitä pikkuliike on pullollaan) onkin melko roudaaminen uuteen liikkeeseen.

    VastaaPoista
  3. Hyvä että otit kuvan kortistakin, mä kun en livenä ehtinyt nähdä sitä ollenkaan. :D
    Vitsit, toi peitto on kyllä huippu.

    VastaaPoista
  4. Upea ilmestys, värien sommittelukin on osunut ihan nappiin! :)

    VastaaPoista
  5. Oi, onpa upea peitto! Hieno idea kerrassaan. Ja nappivalikoima on tosiaan melkoinen, täytyypä painaa mieleen jos joskus sattuisin liikkumaan siellä päin :)

    VastaaPoista
  6. Hieno peitto! Nuo "porukkapeitot" on kyllä kivoja,valmistuu isokin työ nopeasti kun on monta tekemässä. =) Ihan huikea tuo nappien määrä!!!

    VastaaPoista
  7. Onpa mukava nähdä peitto "oikeella immeisellä" :) Heli kun on mahtava asiakaspalvelija, ja Nappi&Nauha todellakin ihan omaa luokkaansa (käsityönopettajankin mielestä)!

    Toissapäivänä vasta huomasin, että liike on muuttamassa. Hiukan harmi, tykkäsin hirmuisesti entisestä sijainnista. Vaikka eihän se oikeasti kovin kauas ole menossa..

    VastaaPoista
  8. Ohhoh, onpas siinä nappivalikoimaa kerrakseen!
    KYHäilysi on lähtenyt mukavasti käyntiin, ehkäpä juuri stressittömän otteen ansiosta? Itse stressaan tekemättömiä töitä, ja nythän niitä kerääntyy melkein ajatustanopeammalla vauhdilla. Huh, on siinä sumassa purkamista.

    Lankasi on ollut valmis jo pitkään, olen vain ollut saamaton postituksen suhteen. Odottele siis ensi viikolla kivaa postia!

    VastaaPoista
  9. Aivan HUIKEA peitto! Mainio lahjaidea, hyvä te!

    VastaaPoista
  10. Vau mikä peitto! Tosi hienot värit :)

    VastaaPoista
  11. Kerrassaan ihana peitto!

    Pitääkin käydä kauppaan tutustumassa, jos joskus Kuopioon eksyn.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)