tiistai 20. joulukuuta 2011

Deep Purple

Nyt seuraa varsin visuaalinen pläjäys kaikkea violettia (ja pinkkiäkin)! Voisin aloittaa avautumalla siitä, kuinka  hyvälläkin järjestelmäkameralla on järkyttävän vaikeaa saada joulukuun valossa violetin sävyjä toistumaan oikein. Kaikki ikinä violetteja neuleita kuvanneet kuitenkin jo tuntevat ko. ilmiön, joten mennäänpä suoraan niihin kuviin joiden väri on mahdollisimman lähellä totuutta :)

Muistatteko sen supersuloisen pitsimekon jonka neuloin Liljalle keväällä? Sen hehkuvan persikkaisen? Kuten arvata saattaa, kaksivuotiaan vaatteet joutuvat koville. Kun mekko oli toista kertaa käytössä (serkkuni yo-juhlissa), Lilja kaatoi vahingossa kuumat kahvit päälleen. Lapsi selvisi säikähdyksellä, mutta mekkoon tuli tietysti kunnon tahrat. Eipä hätää, neulehan on puuvillaa joten pesukoneeseen vaan!

Kauhunkiljaus pääsi suustani kun pesuohjelman loputtua avasin koneen, tunnistaisitteko samaksi neuleeksi?


Sen siitä saa kun ostaa lankaa Lidlistä. Kauniin kultainen mekko muuttui pesussa harmahtavan beigeksi, eikä tahrakaan lähtenyt pois. Kyllä harmitti, monen viikon työ tuntui menneen hukkaan kun neule meni pilalle ekassa pesussa. Työnsin rumiluksen kaapin perille ja unohdin.

Marraskuussa törmäsin jälleen mekonrähjään, ja päätin että sille oli tehtävä jotain. Koneeseen vaan Dylonin Intense Violet -värin kanssa ja tadaa, tahra peittyi ja Lilja sai uuden joulumekon!


Suunnittelin virkkaavani vielä hopeakoristeita helmaan.

Värjännyt olen enemmänkin, ja ihan oikeastikin eikä vaan pesukoneessa :D Vanhimmat esittelyyn ensin:


Kaksi vyyhtiä ja isoin kerä ovat marja-aronialla syyskuun alussa värjätty, puretus alunalla. Sain äkillisen herätyksen ryhtyä hommaan, kun näin ikkunasta rastasparven mässäilevän aroniapensaassani :D

Keräsin marjat suoraan kattilaan ja hellalle vaan poreilemaan. Kerällä oleva Pirtin kehräämön kampavilla on ensimmäisestä väristä ja vyyhdit Gjestalin New Woolia samasta liemestä seuraavana päivänä. Väriä olisi riittänyt varmaan vielä vaikka kuinka paljon mutta värjättävä loppui. Aronia antoi tuollaista seesteistä harmaanviolettia väriä.

Pienempi kerä ja pallero ovat ensimmäisesta SNY-paketista syksyllä tullutta harmaata villaa, Grape kool-aidilla värjättynä.

Eikä siinä vielä kaikki. Joululoma (3 viikkoa!) on jo alkanut, mutta kävinpä silti eilen omaksi ilokseni koululla värjäilemässä vähän lankaa.


Pataan pääsivät loput kaksi SNY:n lähettämistä harmaista villavyyhdeistä, jotka saivat uuden, ihanamman värin Supramin-happoväreillä.

Seuraavat langat sen sijaan ovat jo valmiiksi niin täydellisen värisiä ettei niitä voi kun silitellä.


Ostin ravelryn kautta kipeänä ollessani lohtulangoiksi kaksi vyyhtiä Wollmeise Twinia värissä Himbeere. Eilen neuletapaamisessa kotiutin itselleni joululahjaksi sitten Femme Fatalen (WD).


Joulufiiliksiin on siis Villaviidakossa jo päästy, ja suurin syy siihen on eilen postilaatikosta löytämäni paketti. Se sisälsi kauneimmat villasukat jotka olen ikinä saanut! Ja ne istuvat jalkaankin kuin nenä päähän. Kortissa kerrottiin jonkun vihjanneen pukille että mie toivon kovasti sukkia, ja että joulun alla toiveet voi toteutua :) Kiitos todella odottamattomasta ja ihanasta tonttuilusta Tiinalle Jyväskylään!


Ei olisi lahja voinut tulla parempaan saumaan, olen viikon sisällä pilannut lähes käyttökelvottomiksi kolmet ohuet villasukat joista yhdet oli ainoat Wollmeisesukkani :/

Ja nämäkin on Wollmeisea! Värissä Fuchsia! Ihanat! Ja vielä yksi huutomerkki!

21 kommenttia:

  1. Ihanaa että mekko sai "uuden elämän" ^^
    Ja Wollea! OMG! I-h-a-n-a-a! <3

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana tuo uusi väri! Mahtava mekko jouluksi! Ja kyllä on hienot langat ja upeat sukat! Oikea värikylpy koko postaus :D

    VastaaPoista
  3. Tosi mahtava väri tuossa mekossa! Ja ihan uskomattoman hyvännäköiset sukat olet saanut lahjaksi! Ja nuo langat.... Eihän täällä ruudun toisessa päässä voi kun vaan ihastella :)

    VastaaPoista
  4. Ihanan värinen tuo mekko nyt. Ja kauniit sukat sait.

    VastaaPoista
  5. Mahtijuttu että värjäys onnistui noin hyvin, aina ei tahrat peity vaikka värjäis. Ja sukat on hieno yllätys, kyllä noilla kelpaa tepastella.
    Saiskohan ne pilalle värjäytyneet sukatkin muuten värjättyä, jos niitä ei saa puhtaaksi millään.

    VastaaPoista
  6. Altocumulus: Sais varmaan, mutta ne on nyt ihanan oranssit enkä haluais sitä mustalla peittää :/

    VastaaPoista
  7. Ihania lankoja ja mahtavat sukat! Semmosia värejä että:)...

    VastaaPoista
  8. Ihania lankoja! Ja mekko sai mahtavan värin. :)

    VastaaPoista
  9. Mekko sai hienon pelastuksen! Ja ihanat sukat sait, juuri oikealla hetkellä! :D

    VastaaPoista
  10. Mekosta tuli hieno ja sukat on ihanat neuloisipa joku joskus minullekin noin hienot sukat =) Paketti tuli tänään ja piristi rankan työpäivän jälkeen. Kiitos lanka on suosikkiani ja joulupallo pääsee joulukuuseen kunhan sellainen saadaan sisälle...kirjoittelen myöhemmin blogiini paketista =) Kiitos!

    Iikku

    VastaaPoista
  11. Oih, Liljan mekosta tuli ihan huippukaunis! Ja sulla on kyllä aikasta kauniinvärisiä lankoja, ihan joka lähtöön.

    Olen niin otettu, että tykkäsit noista sukista. Tää tekee mun joulun. <3

    VastaaPoista
  12. Kauniita värjäyksiä olet saanut aikaan!! :)

    VastaaPoista
  13. Hienoa, että värjäys pelasti mekon. Kylläpä voi muuten samat sukat näyttää ihan eri värisiltä saajan ja antajan blogikuvissa! Ihanan pirteä väri.

    VastaaPoista
  14. Mekosta tuli tosi makee! (yksi huutomerkki). Itse värjäsin Dylonilla valkoisen, punaviinin tahriman puuvillapuseron farkunsiniseksi. Viinitahra peittyi ja puserosta tuli pidettävä. Ja sika-makeet sukat sait Tiinalta! (toinen huutomerkki). Leppoisaa joululomaa =o)

    VastaaPoista
  15. Ihanat sukat! Tiinan blogiin jo kommentoinki, että se joulumieli on siinä kyllä kaikkein parasta. :o)
    Tosi näppärästi sait Liljan mekosta taas käyttökelpoisen. Mie en olekaan kokeillu nuita konevärejä. Onko helppo käyttää? Värjääkö seuraavanki koneellisen vai pitääkö pyörittää tyhjänä kone kerran? Olis kyllä yhet "mustat" housut, jotka tarvis värjätä takasi mustaksi. Ehkä joku kerta. :o)

    VastaaPoista
  16. Heidi: Tosi helppo on käyttää. Koneeseen vaan väri, puol kiloa suolaa ja kastellut vaatteet. Neljänkympin ohjelma läpi, sitten pesuainetta kehiin ja uudestaan neljänkympin ohjelma. Sit värjätyt vaatteet pois ja kerran tyhjänä vielä se neljänkympin ohjelma. Mie en oo kyllä tyhjänä pyörittäny (tuhlausta!) vaan laittanu mustaa pyykkiä peseytymään. Eikä oo ikinä kone värjäytynyt/värjännyt seuraavia ;)

    VastaaPoista
  17. Dylon pelastaa aina! Jee, ihana väri tuli mekkoon. Ja nuo sukat, oon ihan kade. Vaikka miun Tiinan neulomat sukat on kyllä ihan yhtä ihanat :) Niin en taida ollakaan kade. Mut siis, tää on niin ihana ja sydäntä lämmittävä juttu, että Tiina neuloi siulle sukat, kun minua suretti niin siun puolesta kun sait huonon vaihtokokemuksen. Ja surettaa kyllä ne siun Kesävoit, voi että. :( Ehkä ne vois päällevärjätä..mustaksi/harmaaksi?

    VastaaPoista
  18. hillanen: Nää sukat tosiaan lämmittää sekä sydäntä että jalkoja :) Voishan ne kesävoit varmasti värjätä, mutta kun tykkään niiden nykyisestä väristä niin paljon :/

    VastaaPoista
  19. Upeita värejä! (Jotain vähän järkevämpääkin koetin tähän muotoilla, mutta nyt ei oikein juttu irtoa.)

    Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  20. Ihana selviytymistarina kauniilla mekolla... <3 Kiitos vielä kerran ihanasta SNY-syksystä!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)