perjantai 10. helmikuuta 2012

Nuoria neitejä ja vanhoja rouvia

Tuntuu että viime aikoina on maailmaan putkahdellut tavallista enemmän vauvoja, ja joka toinen vastaantulija on joko raskaana tai työntää lastenvaunuja. Ehkä sit mie vaan kuvittelen, ei kai vaan vauvakuume ole taas iskemässä? :O

Tällaisen setin kuopiolaiset neulojat tehtailivat entisen kuopiolaisen neulojan, Epan tuoreelle pikku-tyttärelle. Toivottavasti lahja oli mieluinen ja pääsee käyttöön :)


Tulevasta vauvasta syksyllä kuultuamme valitsimme värit ja aloimme tikutella. Tuolloin ei tietenkään ollut sukupuoli tiedossa, joten ei neulottu pinkkiä eikä vaaleansinistä. Housut teki ArualMaria, takin Tiina, sukat ja tumput Lellu ja myssyn mie (tuttu Sweet baby cap, lankana Rowan WoolCotton ja reunuksessa Gjestal Nagano). Pakettiin pääsi myös Hurjan-Hannan virkkaama sympaattinen kilpikonna.

Viime viikonloppuna Lilja sai miun suvun puolelta ensimmäisen pikkuserkkunsa, kun maailmaan putkahti pienenpieni tyttönen. Mie olinkin jo oottanut kuin kuuta nousevaa että pääsen tikuttamaan lisää vauvaneuleita <3 Onnittelut vielä serkulle ja miehelleen esikoisesta! Piipahdin siis alkuviikosta PoP:illa Kuopiossa (ihana kauppa, jos oisin rikas ni ostaisin Liljan kaikki vaatteet sieltä!) ja tehtailin taas uuden myssyn haalarille kaveriksi. Mie sitten tykkään vahvoista väreistä, toivottavasti tuore äitikin!


Stronger Stripes

Malli: Sweet Baby Cap
Lanka: sekalaisia villanjämiä
Menekki: 30 g ihan pieneen myssyyn
Puikot: 4 mm Knit Pro minipyöröt

Sitten niitä vanhempia rouvia. Joku jo arvasikin edellisen postauksen vihjailusta että rukkihan se surisee. Olen menossa ensi viikonlopuksi kehruukurssille Kiuruvedelle. Kurssia varten tarvitsin lainaan rukin ja huutelinkin sen perään Ravelryn kehruuryhmässä kun mistään ei tahtonut löytyä. Antelias kehrääjä Pohjois-Karjalan puolelta lainasi miulle omansa, ja olen nyt koittanut tähän satavuotiaaseen Kiikkalaiseen tutustua pikkuhiljaa. 

Vielä ei yhteistyömme pelitä kovin saumattomasti, mutta jatketaan treeniä. Vieno ja Sylvi tulevat sen sijaan loistavasti juttuun, voisin vannoa että välillä tuolta käsityöhuoneesta (joka joskus aiemmin tunnettiin takkahuoneena) kuuluu kolinaa, kuiskintaa ja kikatusta...


Kutomaankin pitäis ehtiä enemmän, siinä on matto hyvällä alulla. Mistä sais vuorokauteen lisää käsityötunteja?

11 kommenttia:

  1. Se on se vauvakuume sit jos tuntuu et kaikki vastaantulijat on raskaana;)!!

    VastaaPoista
  2. Hieno neulesetti kertakaikkiaan, ihana vauvalahja <3. Norskihatut on kyllä kivoja neuloa ja niistä saa niin erilaisia pelkästään värejä vaihtamalla.

    VastaaPoista
  3. Ihanat vauvalahjat! Ehkä se on tosiaan vauvakuume joka nostaa pientä päätään... :D

    VastaaPoista
  4. Oi, toi meidän setti on kyllä aiks hieno! :) Voimakkaat värit ne parhaita on, myös vauvaneuleissa.

    Joks me saadaan kohta neuloo teille vauvaneuleita, jos kuumetta kerta pukkaa? ;)

    VastaaPoista
  5. Tiina, ei pelkoa! Uhmaikäinen karkottaa tehokkaasti vauvahaaveet :D

    VastaaPoista
  6. Kylläpä tuo settimme näyttää yhteiskuvassa kivalta. :D Onpa mahtavan energinen haalari. Kivaa kehruukurssia, tulee olemaan varmasti antoisaa!

    VastaaPoista
  7. Joo! pitää vaan löytää joku sopiva pöllön ohje, se saattaa sit jostain olkapään seutuvilta vielä löytyäkin! :D Voipi olla et onki haalarit kohta täynnä elukoita, eikä oikeita merkkejä enää näykään.

    Vuodatuksella on kaiketi jotain toimintaongelmia itsensä kanssa, en ymmärrä... Mut koita kestää, en jaksa tuota blogia bloggerin puolelle vaihtaa. Liikaa vaivaa. :/ Ja tällä päivitysten tahdilla se ei kannatakaan. :D

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Sopiiko lainata kuvaa setistä omaan blogiin?

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)