sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Silmukoiden valtatie

On ihan huippua tulla kotiin rokkireissulta huomatakseen että keittiön vesiputket on jäässä. Vielä hauskempaa on kuvata neuleita ulkona kun pakkanen hipoo kolmeakymppiä!


 Highway

Lanka: Schoppel Wolle Crazy Zauberball (75 % villa, 25 % nylonia)
Menekki: Tasan sata
Puikot: Knit Pro 4 mm

Seuraava nukutusneule valmistui. Tätä on tikutettu yksinomaan pimeässä huoneessa (sekä koulussa tekstiilitekniikan tunneilla :D). Ohjeen voi ostaa ravelryn kautta, mie sain sen sukkakirjakauppojen yhteydessä. Tappavan tylsää neulottavaa, sopii siis nukutusneuleeksi kuin nakutettu. Ainoaa jännitystä toi langan värivaihtelu, vaikkei siitäkään juuri ole iloa pimeässä huoneessa. Eipähän mene unilaulun sanat sekaisin neuleen kiemuroita miettiessä... Viimeisillä kerroksilla silmukoita olikin jo kuutisensataa, ja yläreunan pituus on 170 cm.


Vihreänruskean taikapallon ostin paikallisen lankakaupan joulualesta (ennen joulua) kun halvalla sain. Värin nimi on Flussbett, jonka suomensin pikaisesti sammalvuoteeksi. Myöhemmin tarkistin kuitenkin asian, ja oikea käännös kuului joen pohja. Vähän meni siis jorpakkoon suomennokseni :D Olen autuaasti unohtanut suurimman osan saksasta jota joskus olen kuusi vuotta lukenut. Melko mutainen pohja tässä joessa, vaikka värit virtaakin kauniisti...


Kauniisti kaartuu myös huivi, koko kerän sain kulumaan (ja viimeiset silmukat pääteltyä eri langalla...). Reunaa ei näköjään saa pingotettua tasaiseksi vaikka laittaisi nuppineuloja sentin välein, tarvitsen sellaset pingotuskaapelit/kepit... Kelpo huivi, jäänee itselle vaikka on suoraan kaulan iholle turhan karkea. Seuraavaksi nukutusneuleeksi rupean tahkoamaan miehen villapaitaa. Sileää neuletta satoja tuhansia silmukoita... *ZZzzzZZZzzz*

Arvatkaas mitä oon tehnyt illat? Vinkki: se sanoo surrurrrurrurrurrurr.... :D

26 kommenttia:

  1. Hieno huivi, värit on ihan perisuomalaiset joenpohjan värit. :D Mietinkin just tänään teidän asumista vanhassa talossa, että mitenköhän paljon saa uunia lämmittää. Harmi juttu putkien kanssa, toivottavasti saitte/saatte pian auki.

    VastaaPoista
  2. Altoculumus: Lämmitetään jatkuvasti täydellä teholla uuneja, mutta viime yö oli niin kylmä että putket pamahti jäähän, kun ei oltu edes täällä kotona vettä laskemassa. Viime talvena ne oli joka aamu jäässä, kesäinen putkiremontti paransi tilannetta... Auki ne kyllä jo saatiin :)

    VastaaPoista
  3. Tuo nukutusaikahan on hyvää aikaa, jos saat noin kauniita huiveja aikaiseksi! Pidän tosi paljon tämän uusimman huivisi maanläheisistä (tai joenpohjaisista) väreistä :)

    VastaaPoista
  4. Tämä huivi on kyllä kaunis, vaikka voin uskoa sen neulomisen olleen tylsää. Saat ilmeisesti viettää nukutuspuuhissa melkoisesti aikaa tai olet todella nopea neuloja, kun saat näin paljon valmiita nukutusneuleita =)

    VastaaPoista
  5. Kiva huivi - tykkään sekä väristä että muodosta!

    VastaaPoista
  6. Äh, voihan putket! Hyvä, että vesi taas virtaa. :)

    Huivi on nätti, muoto saa värit liukumaan kauniisti.

    VastaaPoista
  7. Kivannäköinen huivi. Mä vähän ajattelin tuon ohjeen ostamista, mutta jos se on ihan tylsä, niin antaa olla.

    Onko surrurrrurrurrurrurr ompelukone?

    VastaaPoista
  8. Judiuni: Tylsä ohje mutta kiva lopputulos!

    Ei ole ompelukone ;)

    VastaaPoista
  9. Varmaan puuduttavaa neulottavaa, mutta kaunis huivi! Sanooko nukkumatin auto surrurrurrurrurr? :)

    VastaaPoista
  10. Todella hyvän näkönen! Ihanat värit!

    VastaaPoista
  11. Mainitsin teikäläisen blogin omassani. Vähän niinku haastetta pukkaa. :)

    VastaaPoista
  12. Hieno nukutusneule, hyvät värit! Mun pitäisi hommata telkkarineuleeksi joku samanmoinen.

    VastaaPoista
  13. tuohan on kiva nukutusneule. Mulla olis punaisenkirjavana samaa lankaa (kun halvalla sain;-) ja olen kovasti miettinyt mitä siitä tekisi... Onko teillä sähkösaattoa laittaa putkiin? Meillä se toimii loistavasti, kun vaan sen muistaa laittaa päälle (ja ei tule sähkökatkoja) eli putket pysyy auki... vai että surrur? Oisko rukki? meillä Iisakki on sen verran tempperamenttinen tapaus että heittelee niitä naruja pois sellaisella tahdilla - että ääneksi on muodostunut "hurruur,.. voi Perk#¤#¤¤ Ei #¤%tana taas!!" eli ei sovi nukuttamisen apuvälineeksi täällä....

    VastaaPoista
  14. A-L: aivan oikein, rukkihan se! Onpas teillä pahansisuinen versio :D

    VastaaPoista
  15. Tuommoset nukutusneuleet on paikallaan aina silloin tällöin. Kaunis, seesteinen huivi.

    Haa, minäkin olin siellä ja taisin tunnistaa sinut, mutta vasta jälkeenpäin osasin yhdistää mistä yhteyksistä :)

    Toivottavasti saatte putket suliksi.

    VastaaPoista
  16. Ah. Ei tullut rukki mieleen, kun omani on miltei äänetön. Hieman suhisee vaan. :)

    VastaaPoista
  17. kaunis valtatien joenpohjassa! ja ilmeisesti oot iltaisin vatkannu marenkia tai ajanu partaa, tai sit ehkä kehränny!

    VastaaPoista
  18. Siinä onkin kärsivällisyyttä vaativa huivi! Kaunis siitä on tullut ja kaareva malli on kiva! Myös hyvin kauniit kuvat! Pakkanen on toivottavasti jo hellittänyt.

    VastaaPoista
  19. Kauniit sävyt ja hienon mallinen huivi!

    VastaaPoista
  20. Siitä tuli tosi rouhea kääriytymishuivi. Harmin paikka teidän putkia, onneksi nyt ne ovat jo auki. Toivotaan, että pelaavat vastedes. Ja niitä kehräilyjä odotellaan mielenkiinnolla! :D

    VastaaPoista
  21. Tuo TGV sopii muuten tosi nätisti käsinkehrätylle langalle! ;)
    Onko Sylvi ollut kiltisti?

    VastaaPoista
  22. Kauniit värit huivissa :) Hyvä että on kuitenkin tekemistä siellä iltahämärässä :D

    Mä ostin kesällä huivia varten sellaset polkupyörän käsijarruun tulevat metallikaapelit eikä maksaneet paljon. Ei ollut aikaa tilata nettikaupoista oikeita pingotuskaapeleita. Ihan hienon ja siistin reunan niillä sai mutta jos niitä kaapeleita suinkin jaksaa syöttää huivin reunaan niin osta ihmeessä. Sekin on aika työlästä puuhaa :)

    VastaaPoista
  23. Onpas erityisen hienot värit huvissasi!

    VastaaPoista
  24. You have a spinning wheel! I am happy for you.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)