maanantai 18. helmikuuta 2013

Pitsi yllätti neulojan

Siitä asti kun Kaikki lähti lapasesta ilmestyi kirjahyllyyni, ovat Kuurankukka-lapaset olleet neulejonossani. Kopioin kirjastani kymmensivuisen ohjeen ja pakkasin langan ja puikot mukaan New Yorkin reissuun, mutta eipä siellä tullut paljon neulottua, en edes saanut silmukoita luotua. Saksanmatkan suhteen onnistuin paremmin, ja sain jopa ensimmäisen lapasen ranneosan valmiiksi sillä viikolla :D Helmikuun alussa tuo keskeneräinen lapasentekele alkoi jo ärsyttää ja apinanraivolla tikutin sitten kaiken valmiiksi.


Pyhälapaset

Malli: Kuurankukka by Suvi Simola
Lanka: Knit Picks Shadow värissä Foxtrot Heather, 100 % merino,
(aluslapasissa valkoinen Novitan Tico Tico) molemmat langat kaksinkertaisena
Menekki: Shadow 40 g ja Tico Tico 58 g
Puikot: 3,5 & 3,75 mm

En ilmeisesti ollut neulonut kunnon pitsiä pitkään aikaan, kun näiden neulominen tuntui kestävän ikuisuuden. Ja kaaviotakin piti tuijottaa silmä kovana jatkuvasti että palmikonkierrot osuivat oikeisiin paikkoihin. Projektin aikana kysyin useammin kuin kerran itseltäni että MIKSI IHMEESSÄ pitää tällasia järkyttävyyksiä neuloa? No siihen löytyi kaksikin syytä! 1. Asustearsenaalista puuttui violetit lapaset. Shadow on sävyltään hämmästyttävän lähellä Dropsin alpakkalankojen violettia sävyä, josta miulla on paksu pipo ja ohuempi pitsihuivi. 2. Onhan nää aika ihanat kuitenkin. Näin valmiina.


Neuletiheyteni sopi ohjeeseen hyvin ja pienikätisenä kuvittelin että valmiit lapaset varmasti miulle mahtuvat, mutta kyllähän noista aika naftit tuli. Lyhyet siis, leveys kyllä riittää. Taidan olla vain suurempien lapasten ystävä, mutta kyllä nämä käyttöön pääsevät. Pyhäkäyttöön siis, rusettiluisteluihin, talvihäihin ja vastaaviin hienoihin tapahtumiin. Ja takkiahan Kuurankukkien kanssa ei voi käyttää, varret jäis piiloon! (Eka kerta muuten kun oon joutunut lapaset viimeistelyn yhteydessä pingottamaan...)

Nojaa, tiesinhän mie jo aloittaessa että ei tässä varsinaista käyttöneuletta olla tekemässä. Pitäähän joka naisen saada joskus vähän hienostella ;) P.s. Jätin nypyt pois koska ne on ällöjä.


Kiitos anopille käsien lainasta! Kuvaussession jälkeen lähdettiinkin Rotkolaakson laavulle makkaranpaistoon :) Harvemmin tulee talvisaikaan istuttua nuotiolla, ilta pimentyi ja luminen metsä kuiskaili ympärillä, nuotion vieressä oli lämmin. Täydellinen päätös vuoden toiselle synttäriviikonlopulle, lauantaina miulle kertyi ikää tasan neljännesvuosisata. Pitäisköhän tässä nyt ruveta pikkuhiljaa jo aikuistumaan?

29 kommenttia:

  1. Paljosti onnea ja hurmaavat hienostelulapaset sait aikaan. :)

    VastaaPoista
  2. Ovatpa kauniit!
    Hirnun täällä itsekseni sun nyppyällötykselle. Hoho.
    Ja ei, ei tarvi alkaa aikuistua. Ihan höpöhommaa semmonen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miulle tulee nypyistä mieleen syylät ja näppylät :O

      Poista
  3. Voi! Uskomattoman kauniit lapaset! En ole vielä uskaltanut itse kokeilla aluslapasten neulomista..! Mutta pitää ehdottomasti testata joskus! Tervetuloa myös vilkaisemaan omaa neuleblogiani, jonka aloitin viime viikolla :) http://suppiksen.blogspot.fi :)

    VastaaPoista
  4. Hurjasti onnea! Ja Kuurankukat on kyllä ehdottomasti kauniit lapaset! Minäkin luulin, ettei niille olisi normaaliarjessa juurikaan käyttöä. Mutta on ne sen verran lämpimät, että tänä talvena olen pääasiassa kävellyt työmatkat Kuurankukat kädessä.

    VastaaPoista
  5. Onnittelut sinne suuntaan, voi kun olisikin vielä 10 vuotta nuorempi. ;) Nypyttömänäkin tosi kauniit lapaset, vaikken itse ällökään nyppyjä. :D

    VastaaPoista
  6. How wonderful! How much work!

    VastaaPoista
  7. Kauniit lapaset! Me käytiin perheen kanssa tuolla rotkolaaksossa viime kesänä ohikulkumatkalla, hieno paikka vaikka vähän huimaskin rotkon pohjalle kurkistellessa :)

    VastaaPoista
  8. Sievät lapaset!

    Tuohon aikuistumiseen viitaten, törmäsin jossain lauseeseen "don't grow up, it's a trap!". Ei siis ole kiire alkaa aikuistua! :D

    VastaaPoista
  9. Ihanat lapaset! Onnea neljännesvuosisadasta, minäkin täytin sen tammikuussa. Ainakaan minulla ei ole aikuistumisesta tietoakaan!

    VastaaPoista
  10. Oivoi miten hienot lapaset! Nyt on kyllä niin monessa blogissa vilahdellut näitä kuurankukkia ja kaikkien tekijöiden kommentit työn valmistumisesta ovat olleet melko tuskallista luettavaa :D Mutta joskushan sitä on vaan haastettava itsensä ja tehtävä jotain erilaista, mutta onneksi kaunista ;)

    VastaaPoista
  11. Ihanat kuurankukat! Mullakin on ne jonossa ja langatkin valmiina, mutta neuloskelen tässä varmuuden vuoksi yksiä neidonkyyneleitä ensin että on käyttölapaset olemassa. Saa nähdä koska pääsen noihin käsiksi.

    VastaaPoista
  12. Piti tulla heti urkkimaan et millaset sun lapaset on ja hienothan ne on! Tietysti. Äskön kävin omiani ulkoiluttamassa kauppareissulla ja käänsin pitsivarret ylöspäin ettei jää takin alle, että onnistuu niinkin. ;)

    VastaaPoista
  13. Ihanat! Kyllä työ tekijäänsä kiittää, niin upeat!

    VastaaPoista
  14. Aivan mielettömän ihanat lapaset! Kyllä kannatti sinnitellä loppuun asti.

    VastaaPoista
  15. Nuo on niin kauniit lapaset:) Ohje odottaa minullakin tekijäänsä..

    VastaaPoista
  16. Kiitokset vierailusta blogissani! Tulin vastavierailulle ja löysin samalla Tickle-me-not-kaulurin, joka on juuri sellainen mitä olen kaivannut ihan pari päivää sitten. Thank you, laitetaan työn alle jotta kummipoika saa taas lisää lämmintä päälle.

    VastaaPoista
  17. Nätit lapaset hienosteluun! Nypyt on kyllä myös aika työläitä tehdän, hampaat irvessä saa vääntää 5 silmukkaa yhteen...

    VastaaPoista
  18. Malli on kieltämättä kaunis, ovat ne näyttävät!

    VastaaPoista
  19. Hienot ne kyllä on kaikesta tuskasta huolimatta (tai ehkä juuri siksi :D). Ehkä mun täytyy harkita vielä uudemman kerran, viitsinkö ottaa tuota projektia työn alle... :D

    VastaaPoista
  20. Aivan ihanat! Olen itse ihaillut samoja lapasia, ehkä jonain päivänä saan tehtyä :)

    VastaaPoista
  21. Kiitos liittymisestä blogini lukijaksi. Ihanat lapaset ja onnea sinulle vanhenemisen johdosta!

    VastaaPoista
  22. Tämä on kyllä kaunis malli, jossain toisessakin blogissa sitä vastikään ihastelin. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)