torstai 19. syyskuuta 2013

Neulojan lapsilla ei ole sukkia

... mutta neulojan ystävän lapset hukutetaan villaan syntymästä lähtien!

Kun neuleystävän vauvanodotus selkisi muillekin viime keväänä, alettiin heti suunnitella ja juonia ja neuloa pieniä vihreitä asioita loppukesää varten ;)


Pieni vihreä

Lanka: Louhittaren Luolan Väinämöinen värissä smaragdi
Menekki: 26 g
Puikot: 2,75 mm

Nämä minisukat on neulottu valmiiksi odottamaan jo huhtikuussa, ja samalla selätetty sen kuun sukkahaaste, eli sukkien neulominen kotimaisen värjärin langasta. Smaragdiväiskiä jäi sopivasti jäljelle näistä viime jouluksi neulotuista sukista, ja olinkin hillonnut sitä juuri tällaista erikoistilaisuutta varten :)

Mutta eihän tämän tulokkaan (joka muuten paljastui pikkuiseksi tytöksi) sukattaminen toki pelkästään miun homma ollut, ehei! Kuopiolaisten neulojien lapsoselle ja vanhemmilleen lahjoittama paketti näytti lopulta tältä: (Kuvan otti Vynne, joka myös toimi pienten neuleiden vastaanottajana ja paketin kokoajana.)


Kuten huomaatte, tätä vauvaa ei palele vaikka talvesta tulisi kylmin sataan vuoteen :D On haalaria, tumppua, myssyä, sukkaa, housua, takkia, ja vaikka ja mitä. Mukana on myös sukat tuoreille vanhemmille, kestovaippoja, kasseja ja tietenkin vielä kirsikkana kakun päällä vyyhdillinen luksuslankaa. Muistinko jo mainita että teemaväri oli vihreä? 

Isot onnittelut vielä koko perheelle :)

25 kommenttia:

  1. Oi, onpas siinä upea paketti! Kyllä nyt kelpaa odotella talvea ja pakkasia :)

    VastaaPoista
  2. Oi vitsit mitä kaikkia kauniita neuleita! Mieletön paketti! :)

    VastaaPoista
  3. Voi mieletön, ihana paketti!! Kyllä kelpaa omistaa tuollaisia ystäviä!

    VastaaPoista
  4. Voi jee, mikä paketti! Upea erityisesti tuo haalari. Ja junasukissa on kertakaikkiaan kaunis sävy.

    VastaaPoista
  5. Voi miten kaunis paketti! Kiva idea laittaa isälle ja äidillekin sukat sinne mukaan, ja se lankavyyhti. Saaja varmaan pyörtyi tuon nähdessään (äiti siis, ei vauva sentään)??

    VastaaPoista
  6. Minkä ihanan paketin olettekaan koonneet, onnellinen pienoinen perheineen:)

    VastaaPoista
  7. Ihana paketti, kyllä vauvan nyt kelpaa köllötellä lämpimissä villoissa :)

    VastaaPoista
  8. Onpas mahtava paketti! Ei kyllä vauvaa palele... :-)

    VastaaPoista
  9. Vaude, mikä idea ja toteutus!! Mä olisin varmaan rääkyny, jos olisin saanu tuollaisen paketin!! Sukissa on aivan mahtava vihreän sävy!

    VastaaPoista
  10. Ihanan väriset sukat ja järkyttävän kokoinen lahjapaketti tuoreille vanhemmille :D Jaksamista teille kun olette kunnon urakan tehneet sitä kootessanne.

    VastaaPoista
  11. Pitäis melkein korjata aukko sivistyksessä ja tekaista junasukat:) Ihana paketti saatiin aikaan.

    VastaaPoista
  12. No huh, ihan pikkuisen paketin tempaisitte! :D

    VastaaPoista
  13. Kateellisena ihailen pakettia :D

    VastaaPoista
  14. Jaa tämmönen on kalakukkomaan parempi äitiyspakkaus... Kela kalpenee! Todella hieno ystävyyden osoitus, wau!

    VastaaPoista
  15. Siinä on Kelalle oppia:D
    Tällaiset paketit lämmittää lukijankin mieltä^^)

    VastaaPoista
  16. Tää on kyllä mahtava paketti (ja ei muistaakseni ole ensimmäinen). Äitiyspakkaus parhaimmillaan! Olette kyllä ihania =)

    VastaaPoista
  17. Vautsi mikä paketti! Kyllä lapsen äiti on varmasti onnellinen, että on tuollaisia ystäviä.

    VastaaPoista
  18. Wow mikä paketti! Tuollainen kyllä varmasti tuo jo vedet silmiin, aivan ihana tapa muistaa! Pysyy vauva lämpimänä :D

    VastaaPoista
  19. Minulla olisi kyllä tullut tippa linssiin mikäli olisin tällaisen paketin saanut lasten synnyttyä. Mahtava lahja.

    Samalla aamuinen omantunnon pisto iski takaraivoon, neulojan lapsilla ei todellakaan ole lämmikettä aina riittävästi. Ainakaan oikeanlaista oikeaan aikaan. Kyllä aamulla oli etsimisessä, että lapsille löytyi käsien lämmikettä hoitoon lähdettäessä =)

    VastaaPoista
  20. Joo, onneksi on neulovia ystäviä, kun ei tämäkään neuloja ole ehtinyt omalle lapselle sukkia tekemään... :D Varsinaiset luksussukat tyttö saikin, kiitos vielä!

    VastaaPoista
  21. Ihan mahtavaa toimintaa teillä! hienoa:-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)