maanantai 23. heinäkuuta 2018

Kahden hihan paita

Yleensä neulepaidan valmiiksi saattamiseen vaaditaan vähän enemmän työtä, mutta tällä kertaa mie sain itselleni valmiin paidan vain neulomalla kaksi hihaa ja hieman reunuksia...


Viime talvena neuleystäväni Iiris nimittäin lahjoitti miulle neulomansa paidantorson (kiitos Iiris!), jonka istuvuuteen hän ei ollut tyytyväinen, eikä täten halunnut jatkaa neulomista. Miulle torso sen sijaan istui kuin hanska, ja sain mukaani keskeneräisen neuleen lisäksi myös useamman kerän lankaa sekä tulostetun ohjeen paidan loppuun saattamisen helpottamiseksi.

Olikin aika jännää aloittaa toisen neulomaa työtä ja vieläpä "ohjeen keskeltä", ilman mitään tuntumaa malliin tai lankaan. Puikkokoko piti vaihtaa numeroa 0,75 mm suuremmaksi käsialaeron vuoksi, mutta siitä eteenpäin työ eteni ongelmitta!


Luumu ja hunajameloni

Lanka: Holst Garn Coast (55 % merinoa 45 % puuvillaa)
 väreissä Plum ja Honeydew
Menekki: 175 g kokoon L
Puikot: 2,75 mm ChiaoGoo Red Lace -pyöröt

Itse tuskin olisin valinnut lankakaupassa Coastin kymmenistä sävyistä juuri tätä violetin ja keväänvihreän yhdistelmää, mutta ai että se näyttääkin hyvältä ja raikkaalta. Oli oikeastaan varsin virkistävää, että joku muu oli jo tehnyt lanka- ja mallivalinnan puolestani, mie en voinut muuta kuin vain neuloa (ja muokata ohjetta, kjäh kjäh)!

Paita vaati mielestäni ehdottomasti metallinappeja, ja sopivat löytyivät piiitkän valintaprosessin jälkeen Kuopion Napista ja Nauhasta (mistäpä muualtakaan). Valinnanvaraa oli rutkasti, loppusuoralle pääsi seitsemän (!) hieman erilaista metallin väristä nappia. Valitsin nämä juuri oikean lämpimän värisävyn takia, hieman ne ovat raskaat kevyessä neuloksessa mutta pakko ne oli silti saada.



Jos en ihan väärin muista, tämä on ensimmäinen kerta kun neulon Isabell Kraemerin malleja. Niitä vilisee Ravelryssa pilvin pimein, tuntuvat olevan suuressa suosiossa. Tämä Drijfhout on hyvin samanlainen kuin Kraemerin suosituin ilmaispaitamalli Driftwood. Ohje on kirjoitettu ohuemmalle langalle, ja paitojen yksityiskohdissa lienee pieniä eroavaisuuksia. Ohjeesta poiketen neuloin nappilistat sekä pääntien reunuksen aina oikeaa, koska en pidä rullautuvista, sileäksi neulotuista reunuksista. Paremmin nämä mielestäni malliin sopivat, onhan helmassakin aina oikein -reuna. Hauska yksityiskohta on nappihalkion alareunaan neulottu pieni nappiläppä, mikähän lienee oikea suomenkielinen termi?



Ymmärrän kyllä Kraemerin suosion, hänen mallinsa ovat  samanaikaisesti ajattomia ja hyvin ajankohtaisia, ja ainakin tämä ohje oli selkeä ja hyvin kirjoitettu. Miun näkökulmasta suunnittelijan malleissa on kuitenkin yksi vika: ne on suunniteltu selvästi vähemmän muodokkaille naisille. Kraemer itsekin on hyvin urheilullinen, hoikka ja androgyyni nainen, joten käy järkeen että hän suunnittelee kauniita neuleita kaltaisilleen. Sen sijaan tällaisille "mahtava peräsin ja pulleat purjeet"-naisille mallit eivät oikein istu kauniisti. Esimerkiksi tuo  nappilistan alapäässä sijaitseva hauska läppä jää miulla kokoaan piiloon, rintavarustuksen katveeseen.

"Neulo isompi koko!" kuulen nyt jonkun jo sanovan. 

Suuremman koon valinta ei tässä kuitenkaan olisi toimiva ratkaisu, koska mallin mitoitus olettaa, että käyttäjän ylävartalon levein kohta löytyy hartioilta. Miun paita istuu hartioista hienosti, muualta ei niinkään: ilman tätä ihanaa, pitkää nappihalkiota paita ei mahtuisi päälle ollenkaan. Suurempien kokojen kohdalla hartialinja ei enää istuisi kauniisti, vaikka vartalolla olisi sopivasti tilaa. 

Voi siis hyvinkin olla, että Drijfhout jää ainoaksi kosketuksekseni Kraemerin malleihin, niin tyylikkäitä ja suosittuja kuin ne ovatkin.


Kyllä tämä ihanan keveä paita käyttöön pääsee, pääsikin jo neulefestareiden lauantain illanistujaisissa (kiitos neuleystävälle kuvausavusta!). Tällä hetkellä vallitsevan helleaallon myötä neule päätyi kaappiin odottelemaan viileneviä kelejä. 

38 kommenttia:

  1. F-kupillisena tätä suunnittelun ongelmaa löytyy muiltakin suosituilta suunnittelijoilta. Mallit sopivat hyvin S-kokoisille, mutta kun valitsee kooksi rinnanympäryksen mukaan L:n niin neule on muodoton säkki. Väittiäisin etteivät kaikki suunnittelijat käytä peruskaavaa neuleidensa sarjonnan perusteena.
    Tunnistin langaksi Coastin jo ensimmäisen kuvan nähtyäni.
    Voisiko ne ola tamppi se lipare siinä nappilistan päässä?
    kopmar

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tamppihan se, kiitos! Helle on pehmentänyt pään 😅 Ja täytyy tosiaan mallia valitessa tsekata vaikka ravelrysta, miltä se näyttää oman kokoisen ihmisen päällä!

      Poista
  2. Kaunis neule. Värit sopivat sulle hyvin. :) Varmasti mielenkiintoista tehdä loppuun jonkun toisen aloittama työ.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli joo, kun kaikki tärkeät valinnat oli oikeastaan jo tehty. Miulle jäi vain loppuun saattaminen 😄

      Poista
  3. Joo, samoihin ongelmiin olen myös törmännyt. Esimerkiksi nyt aloitin neuletakin, jossa täytyisi olla 10cm positiivista mittaa rintojen kohdalla, mutta sitten mallista täytyy valita koko, jossa esim. hihat ovat 3-4 kokoa liian suuret. :( Hmm... saapa nähdä, mitä sovelluksia joudun tekemään ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miekin joudun usein hihoja muokkaamaan paidoista ja takeista, mut se on onneks yleensä aika vaivatonta. Sen sijaan en rupeaisi yhdistelemään eri kokoja vartalo-osasta, mielummin sitten valitsen kokonaan eri mallin.

      Poista
  4. Nätti pusero! Tuo keväänvihreä ja violetti tosiaan sopii kauniisti yhteen. Tuo on kyllä ihan totta, mitä kirjoitit noista Kraemerin malleista. Neuloin talvella Kraemerin Wanderlingin ja vaikka pusero muuten onkin minulle ihan sopiva, niin hartioista se ei istu ihan täydellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi ravelry on pullollaan myös muodokkaille sopivia paitamalleja joista valita 😁

      Poista
  5. Ihana pusero tampeista huolimatta, en tiennytkään että tämä on Iiriksen aloittama ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mie sitä mainostin Kieroissa Puikoissa isoon ääneen kun siellä tämän neulomisen aloitin, mut sie et tainnu olla kuulolla 😄

      Poista
  6. Todella kaunis ja sopii sinulle upeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikka en itse olekaan täysin samaa mieltä 🙂

      Poista
  7. Kraemerin mallit on kyllä jänniä mitoitukseltaan. Ite oon tämmönen xs-kokoinen, 12-vuotiaan pojan ylävartalon omaava ja kaljapullo-harteinen kääpiö. Kraemerin mallit istuu siis vartalon osalta ihan hyvin, mutta hartialinja on jossain ihan muualla kuin pitäisi. Tämän lisäksi vielä kädet on hauiksen (vai allien) kohdalta aina ihan liian kapeat niissä muuten oikeissa mitoituksissa. Oon parikin eri mallia häneltä neulonut niin, että vartalon teen pienimmässä tarjolla olevassa koossa ja hihat aloitan M tai L koossa ja kaventelen sitten nopeammassa tahdissa silmukoita pois...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä on todellakin moneen junaan! Lienee täysin mahdotonta tehdä yksi malli, joka sopisi joka ainoalle vartalolle.

      Poista
  8. Tuosta värien käytöstä olen ajatellut ihan samaa, että pitäisi välillä antaa jonkun muun valita värit. Sillä tavalla tulisi juurikin tutuksi eri väriyhdistelmät, koska usein tavoilleni uskollisena valitsen aina samoja värejä enkä muusta tiedä enkä tule tietämään... Tosin onhan se ainainen musta tuttu ja turvallinen. ;):D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie tarvitsisin kovasti mustaa villatakkia, mutta en sitten yhtään halua kyllä ostaa, saati neuloa mustaa lankaa :D First world problems...

      Poista
  9. Olipa mukava kuulla kauniin neuleen syntytarina. Nuo värit sopivat sulle tosi hyvin :)

    VastaaPoista
  10. Kylläpä on kaunis neule. Tykkään raidoista ja väreistä, sopii todella hyvin sinun omiin väreihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopivat suorastaan kummallisen hyvin, pitänee antaa Iiriksen päättää myös seuraavan neulepaidan värit :D

      Poista
  11. Mielenkiintoiset värit paidassa, sopivat sinulle hyvin! Ja hauska tuollainen toisen aloittaman neuleen jatkaminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän aluksi jotenkin hirvitti jatkaa toisen neulomaa, jos siihen jäisikin selvä raja mistä miun neule alkaa? :D Hyvin onneksi meni!

      Poista
  12. Kiva paita ja sopii sulle justiinsa:)

    VastaaPoista
  13. Kaunis lopputulos! Hyvä, ettei mennyt hukkaan toiselle epäsopiva neulomus 😊 Tuo on syy miksi arastelen isompia neuletöitä; jos se ei olekaan sopiva, menee hukkaan iso työ ja kallis lanka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä ylhäältä alas yhtenä kappaleena neulottavissa malleissa on se hyvä puoli, että työtä voi sovittaa joka välissä ja entrata kokoa jos se on tarpeen. Ystäväni ei pitänyt siitä miten neule istui hänen päälleen, vaikka se oli sopivan kokoinen. Miun onni :D

      Poista
  14. Vau! Ja onpas kivaa, jos saa vähän jeesiä isompaan neulomisprojektiin tällä tavoin 😄 mulle sopisi, jos joku neuloisi mun työt loppuun, mutta työt jäisi silti mulle 🤔

    VastaaPoista
  15. Onpa varmasti aika jännä fiilis jatkaa toisen aloittamaa projektia. Kiva ajatus kyllä, koska pahimmillaanhan tuo olisi jäänyt lojumaan jonnekin keskeneräisenä ja jäänyt käyttämättä. Kivan näköinen lopputulos. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tässähän tuli tehtyä suorastaan hyvä työ!

      Poista
  16. Kaunis neule. Tuohan oliskin hyvä idea kun vois vaihdella keskeneräisiä neulomuksia. Ei varmaan pitkät takakappaleet tuntuis niin yksitoikkoisilta. Samoin värit toisen valitsemat..toimis ;D

    VastaaPoista
  17. Mistä näitä puolivalmiita puseroita oikein saa? Pitää löytää sopivasti samankokoinen kaveri selvästikin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa täytyy olla samankokoinen mutta hieman erimallinen kaveri, ja pitää myös sattua oikeaan aikaan paikalle 😁

      Poista
  18. Mitenhän sitä itse saisi ikinä aikaiseksi neulottua itselle mitään saati että saisi siitä näin istuvan!

    VastaaPoista
  19. Kaunis paita ja hyvin yhteensopivat värit! Itsekin tarvitsisin raidallisen perusneuleen kaappiini, mutta jotenkin kaikki villapaidat jäävät aina keskeneräisiksi...

    VastaaPoista
  20. Onpa kiva ja varmasti mukavantuntuinen päällä. Odotan ja toivon, että joku päivä minuun iskisi neulontainspiskin - tällä hetkellä vain ompelen. Käsityöharrastukset ovat kyllä huippuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Neuleinspis voi iskeä kun sitä vähiten odotat ;)

      Poista
  21. Musta näyttää just kivalta napit auki!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)