perjantai 10. elokuuta 2018

Aralia -rehevä ja helppohoitoinen

TAITO 4/2018 ilmestyi tällä viikolla, ja sen sivuilta löytyy (kaiken muun hyvän lisäksi) myös miun uusin neuleohje, Aralia-huivi.

(c) TAITO / Sonja Karlsson

Aralia I

Malli: Aralia -huivi / mie ite, TAITO 4/2018
Lanka: Isager Trio (50 % pellava, 30 % puuvilla, 20 % bambu) värissä Powder
Menekki: 70 grammaa
Puikot: 3 mm

Aralia on juhlava, kevyt ja kauniisti hartioilta laskeutuva pitsihuivi, tai oikeamminkin viitta. Neulominen aloitetaan yläreunasta ja silmukoita lisätään tasaisen epätasaisesti kaarevan muodon aikaansaamiseksi. Hartialinjalla kulkee helppo isoreikäinen pitsiraita, ja ulkoreunaan neulotaan reilumpi, Haapsalu-vaikutteinen lehtipitsi, joka toi miun mieleen Aralian lehdet. Huivin keskellä, selkäpuolella, neulotaan lyhennettyjä kerroksia niin yläosassa kuin pitsiosioiden välissäkin, jolloin takaosa muotoutuu etuosaa syvemmäksi.

Tämä huivin ja viitan yhdistelmä kiinnitetään edestä joko pienellä napilla tai pujottamalla ohut satiininauha yläreunan reikäkerroksen läpi ja solmimalla rusetille. Ohjeessa on yksi koko, huivin yläreunan pituus on noin 75 cm ja korkeus keskeltä 40 cm. Se sopii monen kokoisille hartioille, parhaiten kokoja 38-46 käyttäville.

(c) TAITO / Sonja Karlsson

Idea keveään hartiahuiviin hiimaili jossain aivojen perukoilla, ja pulpahti sieltä kirkkana pintaan oikeastaan vasta sillä hetkellä, kun Isager Trio -uutuuslanka keimaili miulle Kässäkerho Pom Pomin pöydällä toukokuun alussa. Nappasin silmät kiiluen kaksi hempeän puuterista kerää ja laitoin huivin heti kotona puikoille.

Se oli virhe.

Note to self: Älä IKINÄ suunnittele mallia sinulle ennestään tuntemattomalle langalle, jonka kuituyhdistelmän käyttäytymisestä sinulla ei ole mitään kokemusta.  (Tai älä ainakaan neulo tällaisella tuntemattomalla langalla sitä ensimmäistä malliversiota).

Jokaista langan keksimää konnankoukkua ja suunnittelijan itse itselleen kaivamaa kuoppaa en nyt tässä käy läpi mutta kerrottakoon, että puikkoja vaihdoin kolmesti, pitsineuleen olomuotoa ihmettelin ja entrasin useamman työpäivän, ja projektin päätyttyä jatkuvasta purkamisesta pölähtänyt lankasyttyrä lensi roskikseen. Eipähän jäänyt jämiä! Tarkennettakoon, että langassa itsessään ei ollut mitään vikaa, meillä ei vai synkannut. Valmis huivi onneksi palkitsi vaivan, siitä tuli just eikä melkein tosi hieno!

Toinen, talvisempi versio, syntyi sitten kuin itsestään ja neulominen kävi kuin tanssi. Voi kunpa olisin aloittanut tästä! Mutta ei, kesäisen ja keveän langan viettely oli liian vahva...

(c) TAITO / Sonja Karlsson

Aralia II

Malli: Aralia -huivi / mie ite, TAITO 4/2018
Lanka: Holst Garn Tides (70 % villaa 30 % silkkiä) värissä Orchid
Menekki: 80 grammaa
Puikot: 3 mm

(c) TAITO / Sonja Karlsson

Mallista tuli kaiken taistelun ja väännön jälkeen (tai ehkä juuri sen vuoksi?) juuri sellainen kuin halusinkin. Puuterinen versio laskeutuu upeasti ja on näin valmiina kyllä kaunis, mutta taidan tykätä itse enemmän silkkivillaisesta huivista. Koska villa.


Kohta on syksy!

27 kommenttia:

  1. Kaunis huivi. Mulla kännykällä katsellessa venyttää ekan kuvan hassusti, oisko kuvan asetuksiin lipsahtanut jotain hassus? Ite tykkään tuosta paksummasta eniten :)

    VastaaPoista
  2. Tämä on kaunis. Taito lehdessä tätä jo ihailinkin. Langanostolallkolaisena minulla taitaisi kyllä löytyä joku kiva lanka jemmasta tätä varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on siitä kiva, että sopii tosi monenlaisille langoille kunhan paksuus on suunnilleen kohdillaan.

      Poista
  3. Ihana huivi! Ohut on ihanan keveä, mutta paksumpi versio taitaa päästä puikoille.

    VastaaPoista
  4. Kaunis huivi! Tämän takia harkitsen vakavasti lehden ostamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siinä lehdessä on tosi kiva Leeni Hoimelan raitapaita, ja paljon lukemista myös 😉

      Poista
  5. On aivan erityisen kaunis huivi. Minulle ei tänävuonna tulekaan Taito-lehteä. Täytyy etdiä,jos saan sen jostain käsiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taito-lehteä myyvät lähes kaikki Taitokeskukset ja Taito shopit, ja hyvin varustellut lehtipisteet ☺

      Poista
  6. Kauniit pelleriinit, tykkäsin varsinkin tuosta ensimmäisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, nyt löytyi oikea nimitys tälle huivin ja viitan yhdistelmälle, pelleriinihän se on 😁

      Poista
  7. Kaunis huivi ja taisinkin jo instaan kommentoida tai ainakin piti:) Mutta hieno kuvio ja ihana sävy! Itsellä myös saman kanervan sävyinen hartiahuivi tuli vihdoin neulottua lomalla loppuun!:D

    VastaaPoista
  8. Ihastuttavat huivit. Varsinkin ensimmäisen kaunis väri on niin sopiva huivisi pitsikuvioon.

    VastaaPoista
  9. Ah, mä niin näen tän valkoisena jonkun morsion harteilla syyshäissä!

    VastaaPoista
  10. Minä ihailin tätä jo lehdestä, tämä on todella hieno! Niin ihanan herkkä, ja silti jotenkin raikas. Upea! <3

    VastaaPoista
  11. Kaunis! Ihana malli siitäkin syystä, että lankaa ja väriä vaihtamalla huivi käy tilanteeseen kuin tilanteeseen, niin arkeen kuin juhlaan. Hienosti suunniteltu!

    VastaaPoista
  12. Mulla tulee tästä mallista jotenkin suloisen vanhahtava olo, varsinkin tuon nauhan kanssa fiilis on sitä luokkaa, että tarvitaan nummi, linna ja komea urho hevosen selkään. Ilmiselvä klassikko siis! Kuten tuossa joku jo kommentoikin, olisi aika pähee esmes morsiamella valkoisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut! Allekirjoittanut saattaa olla vannoutunut kartanoromantiikan ystävä...

      Poista

Kiitos kommentista :)