Joulukuulta vielä esittelemätön tilaustyö: Hattu, jollaista ei ole toista eikä tule koskaan olemaan (ainakaan miun tekemänä...)
Keesi
Malli: Lakki-osassa muunneltu
Merleena, muuten omaa
Lanka: Drops Eskimo (100 % villaa) harjassa, reunuksessa ja palmikoissa Viking Ville
Menekki: 128 g
Puikot: 8 mm Dropsin puusukkikset
Nettituttu tilasi kolmevuotiaalle pojalleen miulta irokeesihatun, kun
halutun väristä/mallista ei löytynyt mistään. Joulukuussa oli muutenkin
kiirus, mutta ajattelin tällaisen pikkuprojektin hoituvan suht
kivuttomasti muiden projektien ohessa.
Alkuun homma sujuikin mainiosti, hain
Kujeesta (lähilankakauppani!) sopivan väristä Eskimoa ja pyysin suunnittelijalta luvan käyttää apuna mainiota Merleena-myssyn ohjetta, jonka koeneuloin
kauan sitten. Neuloin hyvin ilmavan myssyn ja pituutta reilusti enemmän kuin ohjeessa, sillä kokemukseni mukaan huovuttaessa pituutta häviää enemmän kuin leveyttä. Huovutin myssyn kevyesti käsin, koska en uskaltanut lykätä sitä pesukoneeseen ettei kitistyisi liikaa.
Sitten tulikin tenkkapoo: miten ihmeessä kiinnitän tuon harjaksen siten, että se seisoisi pystyssä, ja pysyisi pienen pojan menossa mukana. Liimaseokset ja tekstiilikovikkeet olivat poissa laskuista, koska ne jähmettäisivät myssyn niin että se raapisi poikaparan pään ruvelle. Samanlainen nukitus kuin ryijyissä ei myöskään toimisi, koska lankojen piti nimenomaan seistä pystyssä.
Lopulta päädyin ompelemaan nukat kiinni nurjalta puolelta mahdollisimman tiukasti. Sisäpuoli jäi siis suht tasaiseksi, ja harjas pysyy paikoillaan, jos sitä ei nyt ryhdy asioikseen kiskomaan irti. Ei ainakaan vielä ole tullut reklamaatiota että langat olisivat irronneet. Niin iso homma tuo kyllä oli että ei näitä kannata tehtailemaan ruveta, pitäis laittaa niin kova hinta ettei näitä kukaan ostais!
Aika muhkeahan tuosta irokeesistä tuli, Eskimoa meni vain vähän toista kerää ja Villeä siis melkein 70 grammaa :D Sain Liljan malliksi kun laitoin muumit pyörimään! Ei se muualla enää paikallaan pysykään kahta sekuntia pitempään kuin telkkarin ääressä...