keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Lahjakas lapsi

200. postaus tähän blogiin, wau :D Kiitos kaikille vanhoille ja uusille lukijoille, ilman teitä tuntuis aika pöljältä kirjotella täällä vaan itelleen. Toivottavasti pysytte mukana myös seuraavat 200 postausta ;)

Asiaan.

Punasävyisellä palapeitolla lahjotun ipanan äiti on luokkakaveruuden ohella myös neuleystäväni (ja kehruukaverikin, oltiin siellä kurssilla yhessä talvella :D). Houkuttelin hänet neuletapaamisiin mukaan joskus puoltoista vuotta sitten. Näin ollen myös neulojat halusivat muistaa tuoretta äitiä vauvalahjoilla :)


Teemavärit olivat punainen ja ruskea. Tiina neuloi villapöpiä, ArualMaria tikkusi sukat, Lellu teki myssyn, Hurja-Hanna ompeli nuken ja takki on miun puikoilta.


Suklaanappitakki

Lanka: Drops Fabel
Menekki: 95 g kokoon 3 kk
Puikot: 3 mm Knit Pro

Tämä syksyinen takki valmistui yli kuukausi sitten, mutta ei sitä voinut täällä esitellä tietenkään liian aikaisin kun lapsonenkin putkahti maailmaan vasta reilusti kesäkuun puolella. On muuten jo kolmas neulomani vauvan takki tänä vuonna :) Ja samalla Kahelien aakkoshaasteen G -kirjain.

Ohje oli aavistuksen hämärä ja lähinnä suuntaa-antava kuvaus. Esimerkiksi napinlävistä ei ollut mitään sen kummempaa ohjeistusta, vaan pelkästään "tee napinlävet". Alkuperäisessä versiossa on vain kaksi nappia ja alle jäävä etukappale kiinnitetään nauhalla. Neulistin version nähtyäni halusin kuitenkin ehdottomasti tehdä kiinnityksen pelkillä napeilla, ja löysinkin Napista ja Nauhasta (mistäpä muualtakaan) mahtavat suklaanappinapit!


Lopputulos on ihan ok. (Aloitteleva neuloja olisi varmasti saanut harmaita hiuksia yrittäessään tulkita tätä nk. ohjetta...) Lanka sopii kirjavuudestaan huolimatta (tai juuri sen takia) malliin mainiosti ja napit kruunaavat kokonaisuuden. Malli on kuitenkin mielestäni vähän liian lyhyt ja leveä, ja kaula-aukko on liian laaja. Eiköhän tämä kuitenkin palvele kiitettävästi vaikka lämmikkeenä vaunuissa nukkuvalla vauvalla, kaksinkertainen miehusta pitää pienen masun lämpöisenä syksylläkin :) (Miullaeiolevauvakuumemiullaeiolevauvakuumemiullaeiolevauvakuume!)

17 kommenttia:

  1. Napit kruunaavat kaiken. Kaunista. Ja onnittelut 200:n postauksen johdosta! :D

    VastaaPoista
  2. Miksei minun lähipiirissäni ole uusia tulokkaita, tekisi mieli neuloa vauva-asioita. Tuo neuletakki on ihanan mallinen ja nuo suklaanappinapit, voih (olivat lempikarkkejani pienenä) (:

    VastaaPoista
  3. Samaa ohjetta tavaan minäkin... ja tottatosiaan, olisi melkein ollut sama neuloa kuvasta kuin ohjeesta. Sovelletaan siis. Nauhan ajattelin minä lisätä tuonne sisuksiin, en muistanut tehdä toisia napinläpiä (mielessä kyllä oli, mutta jotenkin sopivasti unohtui juhannuksen tiimellyksessä). Mutta on tosiaan lämpimän oloinen.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania lahjoja vauvalle! Suklaanapit näyttää superherkullisilta :)

    VastaaPoista
  5. Onnea 200. postauksesta!

    Aivan ihana suklaanappitakki! Ohje menee jonoon, täytyy kysellä sulta sitten apua jos tulkinnassa tulee ongelmia jos/kun työnalle pääsee ;D Suloisia on muutkin lahjukset =)

    VastaaPoista
  6. Kyllä se vaan näyttää nätiltä, kun kaikki on sävy sävyyn. Itse vein eilen Vyyhdille paketin, jossa oli keltainen peitto, valkoinen pipo, sinikirjava neuletakki ja harmaat pöksyt. :D Ei ihan yhtä harmoninen kokonaisuus.

    VastaaPoista
  7. Jee, kiva nähdä koko setti kasassa. On se kumma, miten monet ohjeet on tehty sinnepäin...

    VastaaPoista
  8. Hieno setti! Lapsi on tosiaan lahjakas ja onnekas. :)

    VastaaPoista
  9. Syötävän suloinen ja suklaanapit on ihan mainiot. Ja se vauvakuume on kumma tauti, siihen ei tietääkseni ole kuin yksi lääke... ;)

    VastaaPoista
  10. Kaunis neuletakki, ja suloinen on koko setti!

    Ja pakko kysyä et ootko ollut Päiväkummussa leirillä joskus oisko ollu vuosi 2004? Kattelin tässä päivällä pitkästä aikaa valokuvia muun muassa sieltä leireiltä, ja oon kyllä aivan varma et niissä kuvissa oot sä, jos ei sulla sitten oo kaksoisolentoa jonka nimi on myös Emma. :D Hassu sattuma jos tosiaan oot sä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin siellä riparilla 2003 ja sen jälkeen joillakin nuorten leireillä, sekä isosena 2006. Ollaanko myö oltu siellä samaan aikaan? :D

      Poista
    2. Ollaan me siis oltu :D Mä en ollu riparilla siellä mutta mun kaverit oli, niin tulin niiden mukana parille nuorten leirille. Olin siellä siis Ilonan, Annan, Riikan ja Elinan kanssa, ja pyörittiin sunkin kanssa sitte samassa porukassa. En oo osannu yhtään yhdistää sua sinne, mutta mulla on monta kuvaa susta sieltä leireiltä ja nyt muistanki sut hyvin. :D

      Poista
    3. Millä leirillä sie oot ollu? Riihis-leirillä? UV-leirillä? Miulla ei oo kuvia ollenkaan sieltä enkä kyllä muista juuri ihmisiäkään kuin hämärästi :D Oliko siun kaverit kotoisin siitä jostain Päiväkummun läheltä?

      Poista
    4. Olin Riihis-leirillä ja UV-leirillä. :) Joo no mäki muistin vasta ku näin sattumalta ne kuvat. :D Ei ollu kaverit siitä läheltä kotoisin, mutta olivat ilmeisesti kaikki ollu sun kanssa samalla riparilla. Ilona ja Anna on täältä pohjanmaalta mistä mäkin, ja Elina ja Riikka sieltä etelämmästä.

      Poista
    5. Kyllä maailma on pieni :D Voisitko mahdollisesti lähettää miulle kuvan tai pari? Olis kiva palauttaa mieleen ihmisiä :)

      Poista
    6. Joo voin tässä joku päivä nakata vaikka sähköpostiin muutaman kuvan! :)

      Poista

Kiitos kommentista :)