Pinkki ja pörheä

Tätä takkia on rakennettu kuin Iisakin kirkkoa.

Ihan neljääkymmentä vuotta sentään neulomisessa ei mennyt (onhan allekirjoittaneella ikää vaivaiset 30 vuotta), mutta tammikuusta asti olen tämän vaatteen kanssa ahkeroinut. Välillä neulonut hullunkiilto silmissä, välillä rennosti langat lepattaen, välillä viskannut koko hönnän nurkkaan häpeämään. Kyllä se siitä suttaantui, onneksi. Vai mitä sanotte?

Pinky Pi(n)e

Malli: Pine cardigan / Helga Isager, Neuleiden neljä vuodenaikaa

Lanka: Isager Highland wool (100 % villa) väreissä wine, chili ja rose, 

Geilsk Tynd Uld (100 % villa) väreissä Hellpflaume ja Rosa 

Holst Garn Titicaca (100 % alpakka) värissä Blossom

Menekki: 487 g kokoon L

Puikot: 5 mm & 4 mm Knit Pro

Vaikuttava lankaluettelo, eikö? Siinä ehkäpä syy projektin venymiseen, sain nimittäin loisteliaan idean neuloa tämä oikeasti yksivärisen, varsin hillityn takin useammalla värillä. Eikä siinä vielä kaikki (vähemmällä hiusten repimisellä olisi selvinnyt jos siinä olisikin ollut kaikki), sillä toinen kuningasajatus teki tuloaan : yksivärinen patentti on nössöille, tehdäänpä takki kaksivärisenä patenttina!

Koko takki on neulottu yhdessä kahdella langalla, toisena lankana joko Highland Wool tai Tynd Uld, (näistä jälkimmäistä möi aikanaan Villavyyhti, josta pari kerää oli miunkin varastoihn päätynyt majaa pitämään), ja toisena ohuenohut alpakkapitsilanka, Holstin ihana Titicaca. Summa summarun: kaksiväriseen patenttiin tarvitaan erikseen sisäpuolen ja ulkopuolen lanka, joten työssä ollut koko ajan kiinni vähintään neljä lankakerää. 

Jokaisen patenttiosion jälkeen olen vaihtanut ulkopuolella näkyvää lankaa. Sisäpuolen patentissa kulkee koko työn ajan Higland Wool upeassa tummanpunavioletissa viininsävyssä, ja sama lankaa käytin myös kaksinkertaisena kaikissa resoreissa ja reunuksissa. Sitä olenkin joutunut ostamaan/tilaamaan lisää useammin kuin kerran, sekä Kässäkerho Pompomista että Titityystä. Myös Titicaca loppui kesken, mutta sitä sain lisää ihanalta neulojaystävältä, kun mistään kotimaasta ei kyseistä lankaa tahtonut enää löytyä. 

Tää alkaakin olla jo miun tavaramerkki, isojen neuleiden aloittaminen vajailla lankamäärillä, ja asian paikkailu sitten jos jonkinlaisilla ratkaisuilla. Muistatteko viime syksyn Hipleen (lanka loppui jo puolivälissä), tai parin vuoden takaisen Taskutakin (lanka loppui kyynärpäiden kohdilla)?

Pine cardiganin neulominen aloitetaan alareunan resorista, ja posotetaan briossia ilman mitään sen kummempia muotoiluja kainaloihin asti. Ohje käski neuloa hihat tasona, mutta sellaset hullutukset mie jätin huomiotta ja tikutin hihat rivakasti pyörönä. Kaikki osat sitten yhdistettiin ja neuloskeltiin kaarroke kaventaen noiden väliraitojen kohdalla kohti pääntietä. 

Niskassa iski ohjeenmuokkaajan osalta ensimmäinen tenkkapoo: lyhennettyjä kerroksia! Helpommin sanottu kuin tehty, kun nerokas neuloja oli vaihtanut alun perin yksivärisen patentin kaksiväriseen, ja näin ollen lyhennettyjen kerrosten korkeus tulisi olemaan jotain ihan muuta, mitä ohjeen suunnittelijalla oli mielessään. Asian ratkaisi alpakkalanka, joka oli kanssaneulojan anteliaasta lahjoituksesta huolimatta aivan loppumetreillään: Neuloin lyhennettyjä kerroksia vain pari, ja nekin ihan omilla spekseillä. Sitten loppui alpakka. Aloitin Pääntien resorin, ja neuloin sitten sen puitteissa lyhennettyjä kerroksia niskaosan korottamiseksi niin paljon kuin kehtasin. Aika reiluksi tuo pääntie edelleen jäi ja takaa antavaksi, mutta ei sieltä sentään lapaluut vilku.

Takki on aivan uskomattoman pehmeä, kevyt, ilmava ja ihanan vuhveloinen! Alpakkalanka tuo neulepinnalle eräänlaisen pörhön ja hohteen, olematta kuitenkaan tässä tapauksessa liian karvainen tai variseva. 

Ja onhan tää nyt just eikä melkein miun värinenkin!

Ohje kyllä varoitti hihojen olevan melko reilun mittaiset, ja että normaalimittaiset hihoista saisi jättämällä yhden patenttiosion pois. Tätäkään en uskonut, joten nyt miulla on sitten hihoja vaikka muille jakaa...

Onks vähän reilu?


Mitä välii!


Kuvat otti viime viikonloppuna rakas ystäväni Lahdessa. Kännykkäkameran kanssa saa vain haaveilla syväterävyyden säädöstä ja muista tehokeinoista, mutta kuvista tuli kyllä aikas hyviä. Kiitos Sonja!