tiistai 20. syyskuuta 2011

Postin tuomaa

Osallistun tänä syksynä neljättä kertaa Salainen Neuleystävä -kierrokselle. Kahdesta ensimmäisesta kierroksesta on vain hyviä kokemuksia, mutta viime keväänä ei kaikki mielestäni mennyt ihan niinkuin piti. Ajattelin nyt kokeilla vielä kerran, ennenkuin siirryn kokonaan Ravelryn puolella järjestettäviin vaihtoihin, joissa on paremmat takuut saada ns. rahoilleen vastinetta. Tykkään vaan hirmuisesti tästä SNY-vaihdosta, koska siinä saa lähettää samalle ihmiselle monta pakettia, ja suunnitella niitä huolella. On kiva nähdä vatsaanottajan reaktio omaan pakettiin, ja miettiä sitten sen perusteella taas seuraavaa...

Perjantaina postilaatikosta löytyi saapumisilmoitus, mutta pääsin vasta eilen hakemaan syyskuun paketin postista. Täällä pikkukylällä posti on pankin yhteydessä mikä on melkoisen hankalaa, pankki kun on auki vain niin lyhyen aikaa päivittäin. Joskus menee viikkokin ennenkuin pääsee lähetystä noutamaan.

Paketista löytyi Haisuli -pyyhe (uusi kokoelmaani, jes!), kaksi vyyhtiä vyötteetöntä harmaata villaa, kaksi kerää valkoista puuvillaa (Korallia), kaksi kerää Blend Bamboota, vihreä vetoketjupussukka ja kortti.


Harmaat vyyhdit ovat mukavan rouheita mutta vähän eri sävyisiä, joten toinen niistä (vaaleampi) pääsee lähiaikoina väripataan. Niistä voisi neuloa vaikka kirjolapaset. Lupasin itselleni opetella tänä vuonna kirjoneuletta, paras ois ruveta jo yrittämään kun vuosi on jo pian lopuillaan :D Puuvillat ja viskoosi ei oikein jaksa innostaa tähän aikaan vuodesta, katotaan sitten ensi keväänä.

Purkautuu -blogista sain onnekkaan sattuman kautta myös lankalähetyksen jo pari viikkoa sitten (ja oli siinä suklaatakin):


Sattuuko joku tietämään mikä noiden kirjavien "sukkalanka"-kerien koostumus on? Lidlin lankojen tiedot lukevat vain niissä tukkupaketeissa joissa ne myydään, pienoinen puute. Mukavan värisiä, tuntuvat puuvillamaisilta. Ruskeansävyisen kerän luulen olevan ihan perussukkalankaa, eli villa+polyamidi 4:1 tms.

Ja kun värjäyksistä oli puhe, niin näytänpä viime päivien puuhailut. Tai ei oikeastaan päivien, näissä kun menee noin 5 minuuttia ja ovat jo valmiita. Kyse on tietysti Koolauksesta :)

Kool-Aid -värejä miulla on ollut muutamia pusseja jo pitkään. Sunnuntaina iski hirveä halu kasvivärjäykseen mutta ei ollut aikaa, joten päätin vihdoin kokeilla koolausta. Ihan mahtavaa! Tosi nopeaa, tehokasta ja hauskaa. Värjäsin hellalla kattilassa, koska miusta lankojen värjäys mikrossa on jotenkin "väärin" :P


Ilun koolausoppaasta lueskelin vähän ohjeistusta ja ryhdyin toimeen. Oranssissa kerässä on pohjalankana beige Nalle, ja väreinä kolme pussia Lemonadea ja yksi Mandarine. Hirvittävän kirkas oranssi Isoveli tuossa takana on myös samasta padasta, mutta siitä tuli noin järkky koska pohjalanka oli valkoinen! Ei muuta kun uusi värjäys päälle, noin järkyttävän värisella langalla en tee mitään. Punasävyinen kerä on vaaleanharmaata seiskaveikkaa, siihen laitoin Cherryä ja Black Cherryä.

Harmi kun nuo jauhepussit on Suomessa ihan ryöstöhintaisia, täytynee pyytää palvelusta siltä rapakon takana opiskelevalta pikkuveljeltä...

13 kommenttia:

  1. Samaista Lidlin lankaa löytyy kaapista elikkä koostumus on 48%puuvilla, 39%villa ja 13% polyamidi. 50g kerä=200m lankaa. Muut tiedot näkyy olevan vyötteissäkin :) Vielä en ole omille kerille löytänyt perfect match- ohjetta joten jäänpä seuraamaan mitä sulla niistä syntyy.

    VastaaPoista
  2. Koolaus toimii kyllä akuuttiin värjäyshimoon auttavasti, vaikka ne värit aika karkkimaisia ovatkin... :D Tuo SNY:ltä saamasi pussukka on ihana, ja kiva, että sait täydennystä pyyhekokoelmaan. Noista villoista voisin kyllä kuvitella kirjoneulelapasia, jäänpä odottelemaan, minkä väristä syntyy. ;)

    VastaaPoista
  3. hienot värit olet saanut koolaamisella.itse olen äskettäin kokeillut kasvi värjäystä. Tulokset näet blogissani.Sinulle on myös yllätys blogissani, tervetuloa käymään.

    VastaaPoista
  4. Juu, ruskea on ihan perussukkalankaa. Tein samaisesta langasta ittelleni Skew sukat (löytyy mun Ravelryn projeketeistakin) ja ne on niin coolit! Raidoittui todella kivasti! Ja jemmassa olis vielä samaista lankaa sinisenäkin... ;)

    VastaaPoista
  5. Ihania värjäyksiä! :) Mää oon menossa lokakuussa kansalaisopistolle Kool aid -värjäyskurssille, saa nähdä mitä sieltä kannan takaisin kotiin... :) Ja oon mää menossa muuten ei ens mut seuraavana viikonloppuna toisellekin kurssille, Kalajoelle nimittäin taas laulamaan. :) Tänään kävin kyllä täällä Oulussakin laulutunnilla, näyttäisi pahasti siltä, että olen viimein löytänyt laulunopettajan, jonka kelpuutan Riikan jälkeen opettamaan itseäni. ;) On ollut vähän huonoa säkää noiden opettajien kanssa, tai sitten olen tottunut liian hyvälle ja minusta on tullut kranttu. :D Juu, mutta siis yhtä kurssittautumista on tämä elämä, kun ensin laulukurssille ja sitten värjäyskurssille, siinä välissä vielä yhdet käsityömessut.

    VastaaPoista
  6. Meillä onkin sama tavoite: opetella kirjoneuletta :) Jään kiinnostuneena odottamaan, mitä saat aikaan. Mun olis tarkoitus kokeilla mekon helmaan sitä kirjoneuletta sekä tehdä lapaset. Saas nyt nähdä...

    VastaaPoista
  7. SNY täällä huhuilee.
    Kiva kun paketti pääsi ehjänä perille. Ajattelinkin, että keksit varmasti tuosta harmahtavasta villalangasta jotain kivaa :)
    Olen itse myös värjännyt samaista lankaa kotosalla, ja hyvin on ainakin punertavat värit tarttuneet lankaan :)

    VastaaPoista
  8. Oh..olisipa taas kivata koolata.Minulla vain on edellisiä koolattuja lankoja niin paljon,et pitäis eka käyttää ne:) Valkoiseen tulee tosi räikeesti noi värit,ellei keskenään niitä sekottele eka,tosin silloin saattaa tulla mitä tahansa :)Itse tykkään värjät harmaata,kun se vähän pehmentää tuota väriä.
    Blogissani on muuten sinulle tunnustus:)

    VastaaPoista
  9. Voi, minusta taas tuo kirkas oranssi on ihan huippu!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)