torstai 12. huhtikuuta 2012

Tunnustuksellista

Blogiarpajaisten loppuhuipennusta odotellessa tartun itseäni vihdoin niskasta kiinni ja vastaan haasteisiin ja tunnustuksiin joita miulle on tänä vuonna tipahdellut yltäkylläisesti.

Tunnustukset lämmittävät aina mieltä ja olen jokaisesta kiitollinen, vaikken tosiaan ole yhteenkään vastannut omassa blogissani, über laiska kun olen :D Nämä tunnustukset ovat jo kiertäneet niin pitkään että jätän ne nyt jakamatta eteenpäin, ottakoon mukaansa ken tahtoo.

Tiinu ja Elios lahjoivat miuta tällä:


Saaja haastettiin kartomaan seitsemän satunnaista faktaa itsestään. Tässä tulee:

1. En ole ikinä asunut yksin. Muutin suoraan kotikotonta 19-vuotiaana tämän miehen kanssa yhteen :) Monenlaisissa kämpissä on asuttu, tässä nykyisessä (ensimmäinen ihan oma) pysytään toivottavasti useampi vuosi.

2. Kirjoitin aikoinaan (siis vuonna 2007) ällän paperit. Ennen Liljan syntymää opiskelin hetken Suomen kieltä ja kirjallisuutta Joensuun yliopistossa ja miusta piti tulla äidinkielenopettaja

3. Opettajaksi haluan edelleen, mutta nyt tähtäimessä on käsityönopettajan pätevyys, muotoilijan tutkinnon lisäksi tietenkin.

4. Miulla on viisi tatuointia, ei mitään ihan pieniä (halkaisija on kaikissa yli 10 cm). Viimeisimmän otin kaksi viikkoa sitten. Niihin jää todellakin koukkuun ;) Mies ei kyllä tykkää niistä yhtään, mutta itseäni vartenhan mie olen niitä hankkinut. Kaikilla tatuoinneillani on miulle jokin merkitys.

5. Olin ala-asteella musiikkiluokalla ja soitin klarinettia. En liiemmin pitänyt siitä. 16 -vuotiaana sain vihdoin aloittaa klassiset laulutunnit, ja harrastinkin sitä intohimoisesti Liljan syntymään saakka. Nyt olen ruvennut uudelleen lämmittelemään harrastusta, josta joskus ajattelin itselleni ammattia.

6. Aikoinaan olin todellinen hevoshullu. Juoksin ala- ja ylä-asteikäisenä tallilla monta kertaa viikossa ja hartain toiveeni oli oma hevonen. Sitten 17 -vuotiaana putosin maastolenkillä uuden hoitohevoseni selästä maantielle, eikä selkäni ole sen jälkeen ollut kunnossa. Varsinkin kun sitten muutaman kuukauden kuluttua tästä sain (eri) hevoselta potkun suoraan selkään. En ole ratsastanut kunnolla ainakaan neljään vuoteen, mieli kyllä tekisi tätäkin vanhaa harrastusta taas herätellä henkiin...

7. Olen aika hienohelma :D Pelkään ja vihaan kuollakseni eräitä ötököitä ja kesällä täällä maalla eläminen on välillä yhtä tuskaa kun ulkona kimppuuni hyökkäävät kaiken maailman pistiäiset. En myöskään tykkää käsieni likaamisesta: koulussa plastisen muotoilun kurssit (lue: savella läträys) ovat olleet suorastaan vastenmielisiä, enkä ikinä pyörittele lihapullia käsin vaan kahdella lusikalla :P

***

Iloisen hyvän mielen haasteen sain Lotalta, Hansulta ja Sannilta. Haastessa kehotettiin listaamaan asioita joista tulee hyvälle mielelle.

Hyvälle mielelle miut saavat:

- Kovaksi keitetyt kananmunat yrttisuolalla

- Sulava lumi ja kevään tuoksu

- Nauraminen ystävien kanssa

- Kesäreissujen suunnittelu

- Kauniit perinnekäsityöt

***

Annikalta, Peppiinalta, Tiinalta, Susamarialta, Kadonneelta Napilta ja Heidiltä sain tämän:


Tunnustusta on jaettu blogeille joilla on alle 200 lukijaa, ja itsekin löysin monta uutta blogia lukuluettelooni kun muiden listauksia lueskelin. Kiitos kaikille teille!

Loppuun kuva uusimmasta kuvastani, joku olis kuitenkin sitä kysynyt ;) Huomatkaa myös innovatiivinen hyötyasuste!

11 kommenttia:

  1. Olipas kiva lueskella näitä juttuja. Kovaksi keitetyt kananmunat yrttisuolalla naurattivat - mäkin tykkään! :D

    Huippuhieno tuo uusin kuva! Hyvä että laitoit heti kuvan, mä olisin sitä ainakin kysynyt. ;)

    VastaaPoista
  2. Hauska tatuointi:)
    Mie niin haluaisin ottaa tatuoinnin, mutta pelkään niin sitä kipua!

    VastaaPoista
  3. Näitä on mukava lueskella aina välillä. Itellä tahtoo olla sama vika, etten jaksa niihin vastailla/jakkaa etteenpäin.
    Nuo kananmunat on munki pakko mainita, ne on lemppareitani myös. Tatskoja mulla ei oo sen sijjaan yhtään, eikä luultavasti koskaan tuukkaan. Näin me immeiset ollaan erilaisia.

    VastaaPoista
  4. Kvaakkuli: se riippuu ihan ruumiinosasta että sattuuko tatuoiminen vai ei. Esim. jalkapöydän kuvioiminen sattui niin että meinasi taju lähteä, kun taas selkään tehty tatuoiminen tuskin edes tuntui :)

    VastaaPoista
  5. Onpa hieno tatuointi, tykkään!

    VastaaPoista
  6. Voisin vaikka vannoa, että miula on just tuo kuva liinassa. :)

    VastaaPoista
  7. Kaunis tatuointi! Näitä on kiva lueskella, vaikka mullaki jää usein vastaamatta haasteisiin.

    VastaaPoista
  8. Mertsu: Tuskin on ihan sama kuva, olen nimittäin muokannut sen vanhoista malleista itse :)

    VastaaPoista
  9. Näitä on tosiaan kiva lueskella silloin tällöin - saa vähän jotaki uutta tietoa (joka ei välttämättä liity lankaan tai käsitöihin ylipäänsä). Ja onpas huisin hieno tatuointi! Punanen väri on kyllä ihan piste iin päällä! :o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)