sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Rukilla rakkaalle

Pinkillä linjalla jatketaan, vähän pidemmän projektin merkeissä. Tämä on historiallinen hetki, saanko esitellä: ensimmäinen itse omalla rukilla kehrätystä langasta neulottu asia!

Ensin oli kuitu, jo keväällä 2012 retriitissä ostettu:


Otin sen mukaan treenikuiduksi kun lähdin kesäkuussa Lieksan retriitille, jonka päätteeksi ostin lainarukin omakseni.


Valmiista vyyhdistä en tietenkään innostuksissani laskenut metrejä ennen pesua ja kerintää, mutta sata grammaa noin aran-vahvuista lankaa siinä oli! Tasalaatuisuus vielä hieman hakusessa, mutta erääseen tiettyyn, pitkään jonossa viihtyneeseen pipomalliin se sopi mielestäni mainiosti...

 

Rukilla rakkaalle

Lanka: Louhittaren Luolan Polwarthista itse kehrätty kolmisäikeinen
Menekki: 95 g päänympärykselle 52 cm.
Puikot: 5 mm

Quynn on varsin epätasaiselle Noro Kureyonille kirjoitettu ohje, joten arvelin sen käyvän hyvin itse kehrätylle, paikoin muhkuraiselle langalleni. Enkä väärässä ollutkaan, mitä nyt neuloin hatun noin kolme kertaa ennen kuin koko osui oikeaan, tässä silmukkamäärät ovat ohjeen kolmannen ja neljännen koon välistä. Eli ilman säätöjä ei menty tälläkään kertaa, mut milloinkas sitä nyt suoraan ohjeesta neulottaiskaan :D

Valmis hattu on söpö, ja langat pahkurat ja paikoittainen ylikierteisyys tekevät siitä vain hauskemman näköisen. Liljakin jopa tykkäsi mallista, sen mukaan takana oleva "lettikolo" on hyvä. Varsinainen sanaseppo... Hatun malli on kyllä mainio, suojaa otsan ja korvat ja menee muotonsa ansiosta syvälle päähän. Taidanpa vielä vähän liottaa myssyä, jos siihen saisi vaikka sentin tai pari korkeutta lisää.


Lapsella alkaa olla ammattimallin taitoja, valittamatta se hengasi kylmällä kuistilla yökkärissä ja väänteli päätään puolelta toiselle äidin käskyjen mukaan :) Enkä edes lahjonut!

21 kommenttia:

  1. Itse tehdystä langasta on aina niin suuri ilo neuloa. Oivallinen malli, täytynee jonouttaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, oli se lanka sitten kuinka möykkyistä ja ylikierteistä tahansa :D

      Poista
  2. Tämäkin Lilja tykkää! Onpa söpö :)

    VastaaPoista
  3. Oi miten kaunista lankaa ja kaunis valmis pipo - ja söpö malli myös!

    VastaaPoista
  4. Oi että, on soma piponen! Lanka sopii pipoon ja pipo Lilalle kovin nätisti. Ihana Lilja. :)

    VastaaPoista
  5. Ihana pipo! Se on jo varmaan tyytynyt kohtaloonsa:D Ottaahan se äiti niitä kuvia siitä huolimatta.

    VastaaPoista
  6. Ihana lapsi ihanassa myssyssä! Tuo mallin on ihan huippu. Juuri kävin läpi lasten talvivarusteet ja periytin keskimmäisen Quynnin kuopukselle - ja sain tilauksen uuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmekös tuo, on se sen verran pätevä pipomalli :)

      Poista
  7. Kyllä on kaunis neule ja aivan huikean kivat kuvat - mallin kakkoskuvan ilme on tosi suloinen :-)
    Tuosta on hyvä jatkaa, olen kuullut että itse kehrätystä langasta on niin ihanaa neuloa.

    VastaaPoista
  8. Kaunis lanka, kaunis pipo ja kaunis malli :)

    VastaaPoista
  9. Kaunista lankaa ja kaunis on pipo :) Sekä mallikin :)

    VastaaPoista
  10. Hienolta näyttää! Miun eka Quynn on vielä neulomatta. Lettikolo on oiva termi! :;)

    VastaaPoista
  11. Söpö pipo ja ihana malli ^_^ Meidän mallilla on vielä vähän kärsivällisyysharjoituksia tehtävänä, sen verran pyöri pää täällä tänään pipokuvauksissa :D

    VastaaPoista
  12. Ihana pipo! Ja kaunis lanka! Mutta ennenkaikkea ihana tyttö pipon sisällä!!!

    VastaaPoista
  13. Huippumalliainesta, ihan selvästi!

    VastaaPoista
  14. Ihana rakkauspipo! Rukki ja kehräys on huudellu mulle jo kauan, saa nähä pääsenkö mä koskaan hurahtamaan siihen. ;)

    VastaaPoista
  15. Vihdoin muistan kommentoida, puhelimella ei jaksa aina näpytellä. Ihanat kehruut ja neule. Liljan ilme kruunaa postauksen, mainio neiti!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)