perjantai 30. tammikuuta 2015

Kaulurikabareen päätös

Johan valmistui viimeinenkin joululahja, vain kuukauden myöhässä...


Huurrevadelma

Malli: Vadelmahuivi / Hanne Katajamäki
Lanka: Gedifra Shetland Deluxe (50 % villaa, 25 % alpakkaa, 25 % mohairia)
Menekki: 88 g
Puikot: Knit Pro 5 mm

Hyppelin riemusta, kun ystäväni ennen joulua ilmoitti joululahjatoivevärikseen hienostuneen vaaleanpunaisen. Vihdoinkin saisin neulottua pois neljä vuotta lankalaatikon nurkassa luuhanneet keräset! En edes tiedä miksi ne olivat sinne niin pitkäksi aikaa jääneet, kenties pörröisyytensä vuoksi. Mohair ei kuulu suosikkikuituihini, mutta tässä kaulurissa sen pörheys tuo pintaneuleeseen sitä jotain... Ja kyllä, lanka on huurteista vaaleanpunaista, vaikkei se ehkä näistä pakkasen puremista kuvista täydellisesti välitykään.


Ohjeen huivi oli neulottu pellavasta, mutta maailman yksinkertaisin pitsineule toimii langasta kuin langasta. Aloitussilmukkamääräni taisi olla ohjeen mukainen, ja pingotuksen jälkeen kaulurilla on ympärysmittaa noin 140 cm, ja korkeutta noin 20 cm.


Nätti siitä tuli! Lankaakin jäi vielä toiseen samanlaiseen, mutta taidanpa jättää ne odottamaan seuraavaa lahjaneuletta...

lauantai 10. tammikuuta 2015

Katsaus neulevuoteen 2014

Ennen uuden neulevuoden korkkaamista on aika taas katsastaa, mitä tulikaan kuluvana vuonna tehtyä... Toissa vuoden katsaus löytyy täältä, vuoden 2012 neuleet löytyvät täältä, vuoden 2011 yhteenveto täältä, ja vuoden 2010 täältä.

Kuten arvata saattaa, tänä vuonna neulesaldo on astetta vaatimattomampi kuin aiempina vuosina. Käyrien romahtamisen syy ryömii tuossa lattialla hirmuvauhtia ja kiljahtelee mennessään...

Vuonna 2014 neuloin / virkkasin

3 paria sukkia
3 paria lapasia / kämmekkäitä
2 lapsen villatakkia
1 aikuisen villatakin
8 kauluria / huivia
7 päähinettä
2 vauvanhaalaria
2 vauvanpeittoa
7 villavaippahousut
4 tiskirättiä
1 pehmolelun
sekä yhden mekon.

Valmistuneita töitä siis yhteensä 41 kpl, ja lankaa näihin kulutin 4049 grammaa.

Yllätyin saldoja ynnätessäni, vain kolme paria sukkia! Aiempina vuosina jalanlämmittimien määrä on kiikkunut 14-19 parin tasolla. Sen sijaan villavaippahousut saivat jytkyvoiton, niitä en juuri aiemmin ollut neulonutkaan, ja tänä vuonna niitä putoili puikoilta kuin huomaamatta seitsemät!

Langankulutus on kolmisen kiloa vähemmän kuin aiempina vuosina, mikä olikin odotettavissa. Itse asiassa yllätyin, että määrä oli noinkin iso, neljän kilon raja ylittyi. Tästä ei pääse kuin ylöspäin...

Ja huoli pois, pari kollaasiakin askartelin iloksenne!

Aikuisten neuleita:



Lapsille tehtyä:



Omia mallejakin sain kuluneena vuonna julkaistuksi useamman, kaikki alkuvuoden puolella. Tosin Eiran Langat -lehdelle suunnittelemani setti julkaistiin vasta syksyn puolella. Uusista malleistani tärkein oli varmasti Moda lehdessä 1/2014 julkaistu opinnäytetyömallisto, Pässinpökkimät.

Villaviidakko designs 2014 (linkit kaikkiin ohjeisiin sivupalkissa sekä omalla välilehdellään):


Vuonna 2015 yritän ainakin ylittää päättyneen vuoden langankulutuksen (ei luulisi olevan vaikeaa), saada puhtaaksikirjoitusta odottavat ja päässä vielä ideatasolla pyörivät neulemallit kirjoitettua ja julkaistua (ainakin osan niistä). Ehkä parempi olla tekemättä sen suurempia lupauksia, fiilispohjalla mennään.

Tuottoisaa ja villantäyteistä neulevuotta kaikille!

perjantai 2. tammikuuta 2015

Kaulurikabaree, osat II ja III

Vuosi vaihtui täällä rauhallisesti, vauvan unta valvoen rakettien räiskiessä ulkona. Uutta neulevuotta ei ole vielä korkattu, joten viime vuoden sadon esittely jatkukoon. Nyt vuorossa lämmikkeitä isoäideille.


Melkein mustaa merinoa

Lanka: Pro Lana Milano (100 % merinoa) tummanharmaana
Menekki: 147 g
Puikot: 7 mm Knit Pro

Sain syksyllä äidiltäni tilauksen mustasta kaulurista. Miulla on toisinaan vaikeuksia muistaa. että omakin äitinikin on lukeutunut jo kohta kuusi vuotta isoäitien kategoriaan. Hän kulkeekin nimellä pikku-mummo.

Marraskuussa marssin vakiolankakauppaani kauluritarpeita hankkimaan, koska mustaa lankaa ei nyt kerta kaikkiaan vain löydy tämän neulojan (paisuvasta ja pursuilevasta) lankavarastosta. Lankakaupassa vallitsi vierailuhetkelläni hämmennys ja hulina eräiden pökkelöiden remontti-uuvanoiden vuoksi, ja kauppias myi miulle epähuomiossa yhden kerän mustaa ja kaksi kerää tummanharmaat merinoa, vaikka kolme mustaa oli tilauksessa. Huomasin tämän sekaannuksen tietenkin vasta muutamaa päivää ennen jouluaattoa, kun olin jo neulonut kauluriksi kaksi harmaata kerää, ja kurotin pussista sen kolmannen mustan. Ero tummanharmaiden ja mustien välillä oli niin pieni, ettei sitä huomannut kuin päivänvalossa, ja tietenkin neulepinnassa.

Kävin vaihtamassa sen viimeisenkin mustan kerään harmaaseen, koska en halunnut purkaa koko kauluria ja aloittaa kokonaan alusta. Kyllä se näin mustasta menee, kun ei ole vertailukohtaa.


Malli oli helppo ja mukava neuloa. Tykkään näistä pitkittäissuunnassa neulottavista kaulureista, koska niiden kokoa on helppo säätää. Aika harvoin miulla on tällaisissa neuleissa juuri ohjeen mukaista lankaa, ja silmukkamäärän kanssa joutuu lähes aina säätämään. En haluaisi luoda pariasataa silmukkaa, neuloa kymmeniä kerroksia ja huomata vasta sitten että kauluri on liian pitkä tai lyhyt...

Sitten seuraavaan mummoon!


 Silkkisydän

Lanka: Regia Silk 6-fach (55 % villaa, 25 % nylonia, 20 % silkkiä) marjapuuronpunaisena
Menekki: 46 g
Puikot: 4 mm bambusukkikset

Mummo käyttää talvitakin kanssa kaulassaan pientä pumpulikangashuivia, jonka halusin korvata jollakin lämpimämmällä ja pehmoisemmalla. Miulla ja varmaan monella muullakin suomalaislapsella oli pienenä tällainen vastaava solmuhuivi, tietenkin mummon neuloma. Nyt oli miun vuoro tikuttaa samanlainen mummolle! Ihan ohjeen mukaan en mennyt vaan muotoilin mieleni mukaan sieltä ja täältä, ei kai näin simppeliin malliin olisi ohjetta välttämättä tarvinnutkaan... Suloinen lämmike siitä tulikin, kaipaisi tosin näiden lähikuvien vielä vähän kastelua ja pingotusta.


Regia Silk on mahtavanpehmeä lanka, muhkea 150 g -kerä oli messuostos toissasyksyltä. Loppukerästä tulisi ihana vauvantakki...