King of Brioche

Vieläkin leijailen täällä jossain Stephen-huuruissa eilisillan jäljiltä! Informatiivisen yhteenvedon eilisillan mahtavuudesta voi lukea Niinan Minä Teen -blogista, mie nyt tyydyn laittamaan muistiin vain muutaman huomion.

Chevron Crew!

- Stephen on mahtava tyyppi! Niin mukava ja symppis ja tyylikäs. Ja kauheen pitkä!

- Kyllä suomalainen varautuneisuus karisi heti Titityyn ovella kun ensimmäisenä kuuluu huudahdus "What a beautiful shawl!" ja suunnittelija itse ryntää heti halaamaan ja toivottamaan tervetulleeksi :D

- Varsinaisesti mitään uutta ja ihmeellistä en tuolla Color Play -kurssilla oppinut. Pikemminkin se oli kolmen tunnin show, josta sai innostusta, inspiraatiota ja uusia ideoita sekä vinkkejä. Todellakin hintansa arvoinen kokonaisuus. Varsinkin Stephenin suunnittelutyyli oli innoittava.



- Miusta tuli entistä suurempi Stephen-fani, kun sain kuulla että hän neuleiden suunnittelun ja toteutuksen lisäksi myös kirjoittaa ohjeensa itse. Olin miettinyt asiaa pitkään ja nyt uskaltauduin siitä kysymään. Respectit hänelle!

 
- Monet herra Westin uusimmista neuleista olivat kuvien perusteella miun makuun vähän turhan räväköitä, jopa järkyttäviä. Livenä (kyllä, hänellä oli kymmenittäin neuleita mukana näytillä, ja niitä sai sovitella) monet mallit olivat kuitenkin huomattavasti "ihmisystävällisempiä" ja kauniimpia räikeistä väreistä huolimatta.

- Herra tunnisti hämmästyttävän hyvin kaikki kurssilaisten päällä olleet neuleet, ja muisti jokaisen oman neuleensa langan nimen ja värienkin nimet. 

 - Sain jonkinlaisen värivamman tai -häiriön kurssilta, tänä aamuna oli ostoskassin sisällössä ihmettelemistä!

Pyhä polviorsi!

Elämme jännittäviä aikoja ystävät hyvät.

Huomenna pääsen neulojaystäväporukan kanssa Jyväskylään tapaamaan yhtä neulemaailman kirkkaimmista tähdistä. Tiedättekö mistä puhun? Kyllä työ tiiätte.

Sen lisäksi että varmaan tuijotan kyseistä herraa suu auki ja tärisen, olisi tarkoitus myös tämän vuoden suurimman neulespektaakkelin aikana oppia jotain uutta. Ja uuttahan ei voi oppia jos ei ole uutta huivia niskassa vai mitä?

Hol(e)y Stripes!

Malli: Holey Chevrons by Stephen West

Lanka: Handmaiden Casbah (81 % merinoa, 9 % kashmiria, 10 % polyamidia) värissä Amethyst

 sekä sekalaiset jämät ja ei-jämät lankavaraston kätköistä

Menekki: 225 g

Puikot: Knit Pro (en mie taida ikinä millään muulla enää neuloakaan??) 4 mm

Jos joku nyt ihan oikeasti ei tiedä mistä on kyse, niin Titityy ja Kerä ovat tuoneet täksi viikoksi Stephen Westin ja Ysolda Teaguen Suomeen. Kyseiset starat pitävät kurssejaan sekä Jyväskylässä että Tampereella, ja mie osallistun huomenna Stephen Westin Color Play -kurssille. 

Näiden Suurten Suunnittelijoiden Suomivierailun kunniaksi täytyy tietenkin neuloa, ja tällä huivilla osallistun ysoldajastephensuomitourkaliin, eli Titityyn ja Kerän järjestämään yhteisneulontaan, jossa arvotaan myös huikeita palkintoja. Ja ehdin kuin ehdinkin asaada huivin valmiiksi, eikä hetkeäkään liian aikaisin :D

Upea violetti vyyhti Casbahia oli odotellut lankavarastossani jo ainakin kolme vuotta. Sain sen neulojaystäviltä aikanaan lahjaksi, ja olen säästänyt sitä erityistilaisuuksia varten. Osallistuakseen yhteisneulonnan palkintojen arvontaan, täytyi käyttää niin Suomitourille saapuvien suunnittelijoiden ohjetta, kuin heitä isännöivien lankakauppojen valikoimista löytyviä lankoja, ja Casbah on kuulunut jo vuosia Titityyn valikoimaan.

Miun huivissa noin 60 % materiaaleista on saatavissa Titityystä, ja sainkin siunauksen (ja osallistumisluvan) huivilleni. Aloituksen vihreänruskea ja leveimmän raitaosion keltainen lanka ovat Väinämöistä, jota on saatavilla Titityystä. Reunuksen punainen lanka (Holst Garnin Higland värissä Berry) lähti Oulun kässämessuilta Titityyn osastolta mukaan, kun en siihen mennessä ollut keksinyt mitään vaihtoehtoa viimeiseksi väriksi omista varastoista. Petrooli osio on saksalaista perussukkalankaa, ja terrakotta Kraftin merinosukkista. Pinkin langan alkuperästä ei ole mitään havaintoa.

Stephenmäiseen tapaan huivi on suurensuuri, monivärinen ja psykedeelinen. Ohjeen mukaan jokaista raitaosiota varten olisi käytetty kahta eri lankaa, mutta mie jatkoin Casbahilla alusta loppuun ja vaihtelin vain toista väriä. Olin jo ennen silmukoiden luomista lähellä ajaa itseni hulluuden partaalle miettimällä ja vertailemalla värivaihtoehtoja ja -järjestystä. Lopulta itseeni ja jahkailuuni suuttuneena lähdin vain neulomaan niillä langoilla joilla halusin neuloa (sen sijaan että olisin valinnut ne järkevimmät tai sopivimmat) ja tällainen huivista nyt tuli. 

Olis nuo värit ehkä voinut paremminkin valita, mutta ne nyt on mitä on, ja huivi on kuitenkin MAINIO. Ihanan iso, pehmeääkin pehmeämpi (casbah pehmentää ympäriltään myös karkeammat laadut) ja värikäs, eli sopii kaiken (tai ei minkään) kanssa yhteen. Kyllä nyt kelpaa huomenna istua jauhot suussa Stephen-sedän kurssilla!

Mainittakoon vielä loppukaneettina, että olin tarkoin suunnitellut kuvaavani tämän huivin säänpieksämää liiterinseinää vasten. Kuitenkin neuleystäväni (jotka miut tähän huivinneulontaan houkuttelikin) sai oman versionsa valmiiksi pari päivää aiemmin, ja vei jalat suustani valitsemalla omaksi kuvaustaustakseen kauniin hirsiseinän. Siispä pakon sanelemana siirsin huivin salavan oksalle poseeraamaan. Taas sain jostain syystä pitkiä katseita naapureilta, luulis että ne olis jo vuosien varrella tottuneet siihen, että meillä emäntä heiluu pihalla kuvaten omaa päätään, ripotellen vaatteita pitkin nurtsia ja ripustellen oksiin milloin mitäkin. Eikös jokaisen lapsiperheen piha näytä tältä?

(Chevron on suomeksi polviorsi, vähänkö mie oon ässä keksimään otsikoita!)

Helpompaa kuin luulisi

Sitä ihminen kuvittelee monet asiat paljon hankalammiksi kuin ne todellisuudessa ovat. Jopa niin vaikeiksi, ettei viitsi edes yrittää kun ei kuitenkaan osaa. Yksi tällaisista asioista miulle on aina ollut joustavien kankaiden, erityisesti trikoon ompelu. Sehän luiruaa joka suuntaan, venyy, kiertää ja rullaa, en ala!

Kesällä sain itselleni äitini käyttämättömäksi jääneen saumurin, joten arvelin piruuttani elokuussa kokeilla, josko saisin vaikka jonkinlaisen trikoopipon aikaiseksi kun kerran on nyt välineet kunnossa. Nyt sitten voisikin todeta, että ihan turhaan maalailin piruja seinille, eihän tässä ole mitään hankalaa!

Surautin siis kangaskaapissa jo pitkään majailleesta Eurokankaan palalaarin valastrikoosta Lähiömutsin blogista löytyneen kuvaohjeen avulla jälkikasvulle pipot. Kunhan kankaiden leikkaamisesta selviää, pipot todella valmistuvat viidessä minuutissa pelkällä saumurilla. Pienemmän ipanan päähineessä on vähän liikaa kasvunvaraa, mutta isomman versio on just passeli. Nyt nämä kalaisat hatut on jo kuitenkin jätetty odottelemaan lämpimämpiä pipokelejä.

Pientä taukoa piti toki pitää tässä välissä, ja mehusella tätä onnistumisen kokemusta. Uusi inspiraatio ompeluun saapui parin viikon takaisen Kankaiden yön muodossa: villiinnyin tilaamaan jos jonkinlaista vaatemateriaalia  useamman paketillisen. Ennen kuin näihin ihanuuksiin tohdin käydä käsiksi, piti ensin toki kokeilla halpakankaasta, miten isomman vaatteen surauttaminen onnistuisi. No loistavasti tietenkin!

Kaava on ihan perusperusperuspaita Ottobren talvinumerosta 2008, koko 128 cm. Aika slimmi malli, on nimittäin Liljalle just eikä melkein sopiva. Pitääpä muistaa että OB:n mallit on niukkoja! Kankaiden yön tilauksiini lukeutui myös mittava läjä resoreita, arvoin vihreän ja oranssin välillä ja tähän päädyin, hyvä tuli! Helmaan ei ohjeen mukaan kuulunut resori, mutta paita olisi jäänyt liian lyhyeksi ilman sitä. Ja miun silmään alareunan leveä resori tasapainottaa kokonaisuutta. Omelukoneen kaksoisneulaakin uskaltauduin käyttämään pääntien ja hihansuiden tikkaamisessa, ei ollut yhtään vaikeaa!

Kehtaankohan edes myöntää, että paidan ompelu oli suorastaan helppoa... Mitä ihmettä mie pelkäsin kaikki nämä vuodet? Nyt kyllä uskallan huoletta leikellä uudet kangasihanuuteni! Lisää piti toki hankkia viime viikonloppuna Oulun käsityömessuilta:

Hempeähkö ostoskuva, suloisten PaaPiin kankaiden lisäksi hommasin joulukorttipohjia, ja jo pitkään ostoslistalla olleen pipokirjan, jolla oli messuilla hintaa vain 10 euroa.

Vaan älkää peljästykö, ei Villaviidakko ole sentään ompelublogiksi muuttumassa! Titityy oli ensimmäistä kertaa moneen vuoteen mukana Oulun messuilla, ja sieltä kotiutin hieman merinoa...

Louhittaren Luolan Tuulen Tytärtä väreissä Havu, Villiviini ja Kelo. Kaksi reunimmaista olin ennakkotilannut "the other one" -mysteerihuiviklubia varten, ja Villiviini piti sitten napata mukaan varmuuden vuoksi, jos rupeaisi ohjeen julkaisun aikaan värivalinnat kaduttamaan. Nyt on vaihtoehtoja, mitkä kaksi tahansa näistä sopisivat mainiosti samaan huiviin!