Helpompaa kuin luulisi

Sitä ihminen kuvittelee monet asiat paljon hankalammiksi kuin ne todellisuudessa ovat. Jopa niin vaikeiksi, ettei viitsi edes yrittää kun ei kuitenkaan osaa. Yksi tällaisista asioista miulle on aina ollut joustavien kankaiden, erityisesti trikoon ompelu. Sehän luiruaa joka suuntaan, venyy, kiertää ja rullaa, en ala!

Kesällä sain itselleni äitini käyttämättömäksi jääneen saumurin, joten arvelin piruuttani elokuussa kokeilla, josko saisin vaikka jonkinlaisen trikoopipon aikaiseksi kun kerran on nyt välineet kunnossa. Nyt sitten voisikin todeta, että ihan turhaan maalailin piruja seinille, eihän tässä ole mitään hankalaa!

Surautin siis kangaskaapissa jo pitkään majailleesta Eurokankaan palalaarin valastrikoosta Lähiömutsin blogista löytyneen kuvaohjeen avulla jälkikasvulle pipot. Kunhan kankaiden leikkaamisesta selviää, pipot todella valmistuvat viidessä minuutissa pelkällä saumurilla. Pienemmän ipanan päähineessä on vähän liikaa kasvunvaraa, mutta isomman versio on just passeli. Nyt nämä kalaisat hatut on jo kuitenkin jätetty odottelemaan lämpimämpiä pipokelejä.

Pientä taukoa piti toki pitää tässä välissä, ja mehusella tätä onnistumisen kokemusta. Uusi inspiraatio ompeluun saapui parin viikon takaisen Kankaiden yön muodossa: villiinnyin tilaamaan jos jonkinlaista vaatemateriaalia  useamman paketillisen. Ennen kuin näihin ihanuuksiin tohdin käydä käsiksi, piti ensin toki kokeilla halpakankaasta, miten isomman vaatteen surauttaminen onnistuisi. No loistavasti tietenkin!

Kaava on ihan perusperusperuspaita Ottobren talvinumerosta 2008, koko 128 cm. Aika slimmi malli, on nimittäin Liljalle just eikä melkein sopiva. Pitääpä muistaa että OB:n mallit on niukkoja! Kankaiden yön tilauksiini lukeutui myös mittava läjä resoreita, arvoin vihreän ja oranssin välillä ja tähän päädyin, hyvä tuli! Helmaan ei ohjeen mukaan kuulunut resori, mutta paita olisi jäänyt liian lyhyeksi ilman sitä. Ja miun silmään alareunan leveä resori tasapainottaa kokonaisuutta. Omelukoneen kaksoisneulaakin uskaltauduin käyttämään pääntien ja hihansuiden tikkaamisessa, ei ollut yhtään vaikeaa!

Kehtaankohan edes myöntää, että paidan ompelu oli suorastaan helppoa... Mitä ihmettä mie pelkäsin kaikki nämä vuodet? Nyt kyllä uskallan huoletta leikellä uudet kangasihanuuteni! Lisää piti toki hankkia viime viikonloppuna Oulun käsityömessuilta:

Hempeähkö ostoskuva, suloisten PaaPiin kankaiden lisäksi hommasin joulukorttipohjia, ja jo pitkään ostoslistalla olleen pipokirjan, jolla oli messuilla hintaa vain 10 euroa.

Vaan älkää peljästykö, ei Villaviidakko ole sentään ompelublogiksi muuttumassa! Titityy oli ensimmäistä kertaa moneen vuoteen mukana Oulun messuilla, ja sieltä kotiutin hieman merinoa...

Louhittaren Luolan Tuulen Tytärtä väreissä Havu, Villiviini ja Kelo. Kaksi reunimmaista olin ennakkotilannut "the other one" -mysteerihuiviklubia varten, ja Villiviini piti sitten napata mukaan varmuuden vuoksi, jos rupeaisi ohjeen julkaisun aikaan värivalinnat kaduttamaan. Nyt on vaihtoehtoja, mitkä kaksi tahansa näistä sopisivat mainiosti samaan huiviin!