Marraskuun masennushuivi
Malli: The Other One / Veera Välimäki,
mysteerihuiviklubi yhteistyössä Titityyn kanssa
Lanka: Louhittaren Luolan Tuulen Tytär
(100% merinovillaa) väreissä havu ja kelo
Menekki: 172 g
Puikot: 4 mm
Osallistuin siis syssyllä Titityyn ja Veera Välimäen mysteerihuiviklubiin, jossa neulottiin viikon välein ilmestyvien ohjeenosien perusteella huivi. Simppeliä.
Lanka ja ohje tilattiin Titityystä, ja mie päätin kerrankin olla seuraamatta vaistojani (jotka käskevät ottaa kaikkein ihanimmat eli kirkkaimmat värit), vaan sukeltaa huivilaatikkoon ja ihan oikeasti miettiä, minkä väristä huivia tarvitsisin. Kävi ilmi, että yksi suosikkipipoistani (vihreä sellainen) kaipasi selvästi kaverikseen saman värimaailman huivia. Valitsin siis syvän havunvihreän, ja kauniin monisävyisen kelonharmaan. VIRHE.
Langat erillisinä yksilöinä olivat mitä hienoimmat, mutta tässä kokonaisuudessa ne saavat miussa aikaan blaah-reaktion. Huomasin tämän jo pari ekaa kerrosta neulottuani, ja nyt jälkiviisaana miun ois pitänyt purkaa aloitus heti, ja ottaa varastosta siellä majaileva Tuulen Tytär Villiviini-värissä. Kaunis viininpunainen olisi sopinut kumman tahansa, sekä Kelon että Havun kaveriksi. Mutta ei, enhän mie toki niin viisas ollut. Tämän masentavan lipareen sijaan miulla vois nyt olla vaikka upea punavihreä huivi...
Projektin (hitaasti) edetessä havaitsin myös, että monisävyinen lanka ainaoikeana neulepintana ei näytä miun silmään kauniilta. Tämä koskee nimen omaan tuota Keloa huivini osalta. Ainaoikea on muutenkin sellaista hyppelehtivää, en kaipaa siihen jatkuvasti vaihtuvia sävyjä. Sileässä neuleessa semisolidit langat ovat upeita, mutta enää en niitä tule käyttämään tällaisissa pinnoissa.
Ja sitten mallista. Huivin muoto raidoituksineen on hyvin tunnusomaista Välimäkeä, taattua laatua. Neulominen oli mukavaa ja isiiä, KUNNES.
Jos maksan neuleohjeesta, oletan että minun ei tarvitse neuloessa laskea tai suunnitella muuta kuin kerroksia ja silmukoita, ja voin vain painatella menemään siten kun ohje käskee. Näin on ollut kaikissa aiemmin neulomissani Veeran malleissa. Siksi olinkin hyvin äkeissäni, kun reunaosioon päästessäni tuli stoppi. Ensiksikin, pääosan viimeisillä kerroksilla ei muka ollut väliä, kuinka monta silmukkaa kerroksella olisi. Ohje jopa kehotti neulomaan viimeistä pääväriosiota vaikka niin pitkään kuin lanka riittäisi. Uskoin ohjetta, ja neuloin Kelon loppuun. VIRHE.
Sillä oli nimittäin todella suuri merkitys reunusta neulottaessa, kuinka monta silmukkaa viimeisellä kerroksella oli. Reunuksessa oli selkeä mallikerta, joka piti saada neulottua kokonaisena x kertaa huivin reunaan samalla silmukoita reunasta päätellen. Tämäpä ei käynytkään helposti, jos silmukat eivät olleet jaollisia mallikerran kerroksilla. Niinpä jouduin viime metreillä ikäänkuin venyttämään viimeistä reunasakaraa. Ohje kyllä mainitsi, että jos silmukat eivät mene tasan, pitäisi reunasilmukoita pääteltäessä ottaa kahden silmukan sijasta vain yksi kerrallaan käsittelyyn. Tämä olisi vaatinut aika paljon matematiikkaa, kun olisi pitänyt ennen reunuksen aloitusta laskea pääteltävät silmukat, mallikertojen ja kerrosten määrä, jakaa silmukat tasaisesti eri mallikerroille jne jne.
Ahdistuin tästä flopista niin, että huivi lepäsi monta viikkoa joulukuusta tammikuuhun, ennen kuin olin toipunut ketutuksesta (joka tosin johtui osaksi epäonnistuneista värivalinnoista) sen verran että pystyin tarttumaan siihen jälleen.
Fiilis on justiinsa tuo postauksen aloittanut "tulipahan neulottua". Enpä tiiä tuleeko käytettyä, huivin hyvät puolet ovat sen jumalainen pehmeys ja mukavan iso koko. Onhan sekin parempi kuin ei mitään.
