tiistai 3. joulukuuta 2013

Pimeä vuodenaika

Ihana, tunnelmallinen joulukuu! Maassa hanki ja järvet jäässä, sisällä kodin kynttilät ja tonttu-ukot. Mutta niin perskutin pimeää, ettei ole toivoakaan laadukkaasta käsitöiden kuvaamisesta! Yritin ottaa tunnelmallisen hämykuvan vasta valmistuneesta joulunpunaisesta matosta ja tulen räiskeestä leivinuunissa, vaan kuinkas sitten kävikään...


No kaipa sen matoksi tunnistaa! Olin ajatellut tätä lapsen huoneen lattialle, mutta ei kuulemma kelpaa kun ei ole pinkki... Kauhavan Kangas-Aitan Asteri-maton ohjeella trikookuteesta ja kasin koukulla virkattu lattiavaate iltapuhteena. Yhden kerroksen päivävauhtia on tämä edennyt jokusen viikon lasta nukutellessa iltaisin, kunnes kude loppui ja matto jäi jotain kymmenen kerrosta vajaaksi ohjeesta. Painoa on nyt reilu kilo ja halkaisija vajaan metrin, kasvaisi varmaan hivenen jos pääsisi prässillä höyryttämään, ikävä koulun laitteita!

Kouluun en pääsekään enää kuin kerran tänä vuonna käymään, nimittäin todistusta hakemaan ihan joulun alla. Kyllä, opinnäyteseminaarit kypsyysnäytteineen ovat ohi, kaikki 240 opintopistettä (ja kaksi ylimääräistä) rekisterissä ja tämän viikon vielä harjoittelussa sinnittelen kunnes koittaa kauan odotettu vapaus! Saanpahan kerrankin valmistella joulua rauhassa ilman niskassa hiostavia deadlineja :)

Marraskuussa puikot heiluivat ehkä tavanomaista verkkaisemmin, valmistuneita töitä kertyi vain kolme ja lankaa kului 254 grammaa. Monta asiaa on parhaillaan puikoilla (jopa yksi joululahjakin!) joten eiköhän joulukuussa täälläkin nähdä vähän useampia postauksia...

21 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää matto! Ja onnea valmistumisesta, iso urakka takana! :)

    VastaaPoista
  2. Onneksi olkoon! Ja matto on aikasta ihanan värinen. :)

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon valmistumisesta! Matto näyttää kauniilta, herkullisen värinen! :)

    VastaaPoista
  4. Onnittelut! Mä haluaisin tuollaisen maton vessan lattialle, harmi vaan ettei kädet tykkää yhtään ontelokuteen virkkaamisesta.

    VastaaPoista
  5. Onnittelut valmistumisen johdosta! :-)

    VastaaPoista
  6. Kaunis matto ja ihanan tunnelmallinen kuva. :) Onnea opiskelu-urakan päätökselle. :)

    VastaaPoista
  7. Onnea koulusta valmistumisen johdosta! Opiskelun päättyessä on tosiaan se harmi, että opiskeluetuudetkin loppuvat! Matto on upea! Oliko sitä raskasta virkata, kävikö ranteisiin paljon? Täälläkin ehkä pieni mattokuume nimittäin...

    Hyvää joulun odotusta!!

    VastaaPoista
  8. Onnea niin matto- kuin opintourakankin loppuunsaattamisesta!

    VastaaPoista
  9. Onnittelut täältäkin.

    Minun piti hankkia kirkasvalolamppu kaamosmasennukseen - hyvin toimii

    VastaaPoista
  10. Kiva matto! En kyllä näe kuvassakaan mitään vikaa, mutta ymmärrän jos visio ja kuva eivät kohtaa. Onnittelut valmistumisesta, tarjoan pullakahvit kun seuraavan kerran nähdään! :D

    VastaaPoista
  11. Nätti on kuva ja matto myös!
    Paljon onnea valmistuneelle! Muista palkita itsesi vähintään joka päivä palasella taatelikakkua. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, en mie vielä valmistunut, vasta kahden viikon päästä :D

      Poista
  12. Onnea paljon opparin valmiiksisaattamisesta :) Matto on ollut pitkään itselläkin to-do-listalla, mutta en ole saanut aikaiseksi aloittaa (kuteen ja koukku on jo kaapissa oottamassa :D)

    VastaaPoista
  13. Kiva matto =) Ja onnea tulevan valmistumisen johdosta! Mullakin on tuo to do listalla tuo matto mutta ajatuskin koskee ranteisiin! Meillä on muuten samantapainen uuni keittiössä, mut valitettavasti se toimii kovin huonosti.

    VastaaPoista
  14. varmaan ihan kiva matto...ainakin se osa joka näkyy!
    Samoja ongelmia valon puutteen takia varmaan kaikilla neulebloggareilla. Ahdistaa oikein tämä pimeys ja kylmyys. Onnea opiskelujen loppuunsaattamisesta! Upea homma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä loppumattoa oikein saanut enää valon piiriin :D

      Poista

Kiitos kommentista :)