Melkein islantilainen
Malli: Handtek by Védís Jónsdóttir kirjasta Islantilaisia neuleita
Lanka: sekalaisia jämiä, suurin osa seiskaveikkaa
Menekki: 63 g pieniin naisen lapasiin
Puikot: 3,5 ja 4 mm Knit Pro -pyörö
Hauska ja helppo malli neuloutui nopeasti paksuista langoista. Kärjen punainen on Vikingin Villeä ja loput ilmeisesti seiskaveikkaa. En ole ostanut viimeksi mainittua vuosiin, mutta kaikenkarvaisia jämäkeriä putkahtelee edelleen esiin sieltä täältä! Eipä näihin pienehköihin lapasiin kovin paljoa saanut kulutettua, mutta olipahan hauskaa valita pussista seuraavaa väriä.
Ohjeessa ei turhia jaariteltu, ja kokeneemmille neulojille tämän kirjan ohjeet olikin tarkoitettu. Lapasten malli on hauska: peukalokiila on lapasen sivulla, joten molemmat lapaset käyvät kumpaankin käteen. Kerrankin voi luvan kanssa neuloa kaksi samanlaista lapasta! Aika lailla ohjeen mukaan neuloin, Peukalosilmukoiden erottamisen jälkeen loin muutaman ylimääräisen silmukan jotka kavensin myöhemmin pois, jotta lapanen istuisi paremmin käteen.
Ihan hyvin onnistui ensimmäinen islantilaisneuleeni! Pienikätiselle ystävälle tarkoitetuista lapasista taisi tulla jopa ihan sopivatkin. Väri-ilmeestä olisi ehkä tullut yhtenäisempi, jos olisin ohjeesta poiketen jatkanut tuolla harmaalla päävärillä kärkeen asti, mutta hauskat nämä on näinkin. Neulepinnan tasaisuudessakin olisi ehkä vielä parantamisen varaa, mutta harjoitushan se tekee mestarin! Minkähän issikan ottaisin seuraavaksi puikoille...
Loppuun vielä pakollinen syränkuva:
Oi ne on kauniit ja ihanan värikkäät! :) mielestäni pinta näyttää hyvinkin tasaiselta?
VastaaPoistaIhanat! Ja mullakin on tuo kirja, kiitos sinun!!!!! Siellä on monta kivaa, mitä miettiä.
VastaaPoistaTosi sievät lapaset! Minäkin sain tuon kirjan lahjaksi äidiltäni ja sormet jo syyhyää paidan tekoon. Kunhan nämä kiireet helpottavat, niin haluaisin testata Ritari-neuletta.
VastaaPoistaNämä on hienot!!
VastaaPoistaNo onpas kyllä ihanat! ♥
VastaaPoistaMahtavat islantilaislapaset! Aika hyvä keino päästä jämälangoista eroon. Tuo peukalokiilakin kuulostaa hauskalta.
VastaaPoistaNää on kyllä jotenki tosi söpöt :) Toi kirja on ihana. Tarttis hankia omaankin kirjahyllyyn!
VastaaPoistaOmpa kauniitt tumput/lapaset.
VastaaPoistaIhanan pirtsakat ja värikkäät ja varmasti lämpimät!
VastaaPoistaAh, ihanaa kirjoneuletta.
VastaaPoistaHieno aloitus islantilaisneuleuralle!
VastaaPoistaIhanat! Mulla sama kirja odottaa ekaa kokeilua :-)
VastaaPoistaTosi kivat! Ja langanjuoksutkin (onko ne niitä?) näyttäisivät niin lyhyiltä, että onnistuisi ehkä multakin :)
VastaaPoistaJoo ei ole pitkiä juoksuja, pisimmät yksittäiset taisi olla 2 silmukkaa joskus kerroksen vaihtumiskohdassa :)
Poistahienot lapaset, ja mun mielestä ne on mielenkiintoisemmat tuollai, kun harmaa pohjaväri ei ulotu kärkeen asti!
VastaaPoistaIhanat ja upean värikkäät! Sivulla olevaan peukalokiilaan en olekaan ennen törmännyt. Poistaa tehokkaasti tilanteen, jossa todetaan, että hups, teinkin kaksi saman käden lapasta.
VastaaPoistaOikeaa väri-ilottelua! Jee!
VastaaPoistaIhanat lapaset!
VastaaPoistaIhanan värikkäät lapaset!
VastaaPoistaKauniit <3 Mainio tapa päästä eroon niistä pienistä keristä, joita ei raaski poiskaan heittää. :)
VastaaPoistaJep! Harmi vaan ettei näihin saanut kulumaan kuin murto-osan niistä keristä :D
PoistaIhanan räiskyvät värit! Kärjistä tulee jokin ketunhäntä mielikuva:)
VastaaPoistaHyvän mielen lapaset :)
VastaaPoistaAivan ihana myös tuo ed. jutun villahaalari. Violetti ja värikkäät napit olisi herkullinen yhdistelmä johonkin isommankin ihmisen vaatteeseen. Mukavia kevätpäiviä sinne :)
Ihanan värikkäät rasat! Kauniita malleja näkyy olevan tuossa kirjassa.
VastaaPoistaOnpa ihanan värikkäät lapaset :)
VastaaPoistaOnpa hienot!
VastaaPoistaIhanat nämä! Mä niin taidan tarvii tuon kirjan!
VastaaPoistaYou can knit!
VastaaPoistaYou can knit!
VastaaPoista