perjantai 27. huhtikuuta 2012

Hattuja siellä ja hattuja täällä

Piippolan vaari olkoon seuraava korvamatonne :D

Neuloinpas taas hatun, aakkoshaasteen F-kirjaimen.


Timanttipipo

Lanka: Cascade 220 marjapuuronvärisenä ja Gjestal Janne valkoisena
Menekki: 44 g naisen kokoon
Puikot: 4,5 mm Knit Pro-minipyörö

Lilja valitsi itse langat ja hyvin valitsikin, hatusta tuli suloinen! Harmi vaan että...


...se on liian pieni. Kokohan oli ohjeen mukainen naisen koko, ja tiheys täsmää. Joko ohjeessa on pikkuinen fiba tai lapsellani on JÄTTILÄISPÄÄ.

En kyllä pura näin kivaa myssyä, jääköön se odottelemaan lahjalaatikkoon sopivaa kohdetta.

Kuvausympäristön tarjosi tällä kertaa Valtion Rautatiet. Hommaansa suivaantunut malli lepytettiin tikkarilla ja kuvaajakin sain neuloa pari kerrosta rauhassa. Mainittakoon, että ei ole lastenleikkiä matkustaa neljä tuntia aktiivisen kolmevuotiaan kanssa leikkivaunuttomassa junassa perheensisäisiä konflikteja välttäen ja mahdollisimman vähän kanssamatkustajia terrorisoiden.


Vähän on vielä neulepinnan tasaisuudessa toivomisen varaa, harjoitukset jatkuvat.

13 kommenttia:

  1. Söpö piponen, harmi että jäi pieneksi jo ennen kuin ehti käyttöönkään. Mutta ainahan tommosille ihanuuksille joku käyttäjä löytyy!
    Tsemppejä junamatkusteluun!

    VastaaPoista
  2. Söpö pipo! Harmi tosiaan että on pieni. :/ Jostain syystä voin hyvin kuvitellla millainen reissu siula on ollut...tsemiä!

    VastaaPoista
  3. Ihana pipo. Mainiot värit ja hyvännäköinen. Tosi harmi, että oli liian pieni!

    VastaaPoista
  4. Musta tuo pinta on hyvännäköinen ja pipakin on kiva, harmi että tuli liian pieni. Tsemppiä junamatkusteluun täältäkin!

    VastaaPoista
  5. Kauniisti sointuva väri ja kuvio! :)

    VastaaPoista
  6. On kyllä söpö pipo. Tosi harmi, että tuli liian pieni.

    VastaaPoista
  7. Hieno lakki, harmi vaan että koko oli pielessä alusta lähtien. Uutta puikoille vaan, sultahan se käy. Ei käy katteeks junassa matkustaminen iliman lastenvaunua. Kerran oon matkustanu 2:n pienen poikaviikarin kans lasten vaunussa ja sekin jäi viimeiseks kerraks.. tai siis siittä on aikaa 8 vuotta eikä oo suunnitteillakaan toista samanmoista reissua junalla. Tosin nythän noita poikaviikareitakin on jo hieman enemmän ku 2 ;)

    VastaaPoista
  8. Tosi kaunis, tykkään väreistä älyttömästi! Itku, kun ei ollut sopivaa kokoa, mut eiköhän joku ota tuon lahjana vastaan riemusta kiljuen :)

    VastaaPoista
  9. Onhan tuo jo todella tasaista! =) Juna+lapsi, ei ollenka niin paha kuin pitkänmatkanpikavuorolinja-auto+lapsi nimim. kokemusta on ;)

    VastaaPoista
  10. Kaunis hattu! Ja hattua nostan junamatkasta selviämisestä!

    VastaaPoista
  11. Itsekin olen joskus huomannut, ettei ilmoitettu tiheys kerro aina koko totuutta. Mutta pipo on tosi kaunis ja käsiala varsin tasaista :) .

    VastaaPoista
  12. Kaunis hattu! Joku saa ihanan lahjan.

    VastaaPoista
  13. Ja pyh ja pihkat! Se ei ole yhtään epätasainen! Jos minä sen tekisin, sinä kauhistuisit.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)