tiistai 18. joulukuuta 2012

Lahjakas Lindsay

Toissapäivänä vietettiin Kuopiossa taas perinteistä neulojien pikkujoulua. Tiinan blogissa pääset kuvien myötä juhlatunnelmiin. Oli ruokaa, juomaa, puikkojen suihkinaa (puupuikot ei kilise!), paljon naurua ja vähän lauluakin.

Ja tietenkin niitä lahjoja. Arpajaisia, pikkujoulupaketteja ja tämän syksyn kalakukkovaihdon loppuhuipennus eli joulupakettien jako.

Arpajaisista voitin söpön kuusenkoristeen ja pikkujoulupaketista sain tummaa pitsilankaa ja suloisia nappeja. Mutta se vaihtopaketti! Ihan omaa luokkaansa.


Vaihtoparini Tiina (joka myös otti ylläolevan kuvan miusta paketin avaamisen jälkeen) oli neulonut miulle laatikollisen sukkia. Siis seitsemän paria. Seitsemän! On se (aika ihana) hullu :D Sain myös ilulaista merinolankaa, amarettokahvia ja joulusuklaata, nams!

Miulla kuluikin sukkien parissa koko sunnuntai, sillä vielä samaisena aamuna viimeistelin kiireellä vihreää paria. Neuloin kärjet loppuun, kastelin, plokkasin uusilla succaplokeillani ja kuivatin sitten hiustenkuivaajalla :D Ja ihan ajoissa sain käärittyä pakettiin, noin 5 min ennen kuin piti lähteä ajamaan kohti Kuopiota. Ja kuvankin muistin napata.


L: Lahja-Lindsay

Malli: Lindsay by Cookie A kirjasta Sock Innovation
Lanka: Louhittaren Luolan Väinämöinen värissä Smaragdi
Menekki: 55 g koon 40 sukkiin
Puikot: Knit Pro pyörö 2,75 mm

Aakkoshaastekin eteni taas pienen nykäyksen, olen enää pari kuukautta jäljessä kirjaimien neulomisessa.

Malli oli mukavaa neulottavaa, kahdeksan kerroksen korkuisen mallineuleen oppi nopeasti ulkoa ja viuhkamainen pintakuvio nousee kivasti koholle. Ainaoikein-tiimalasikantapää on huippu, tätä tulen käyttämään varmasti muuallakin! Lindsayt oli miulla mukana matkaneuleena, molemmat sukat luuppasin samalla pyöröllä. Ei vaan tullut kauheesti reissussa neulottua joten jäi aavistuksen viimetinkaan tuo viimeistely :P Onneksi sukkien uusi omistaja Tiina otti paremmankin kuvan:


Smaragdi on vaikea väri kuvata (ainakin näin vuoden pimeimpänä aikana). Langan hankinnan jälkeen otetut kuvat lienevät lähinnä totuutta:


Vielä kaksi päivää ja tämä järjetön kiire helpottaa. Tänään olen istunut seitsemän tuntia ompelemassa saumoja ja reunuksia ja viimeistelemässä ja päättelemässä jajaja. Huhhuh. Seuraavassa postauksessa sitten neulesuunnittelukurssin satoa :)

10 kommenttia:

  1. Voihan kade teidän pikkujouluja! :D Itse sain onneksi jo toissayönä (joo, yöllä kolmelta) viimeisetkin joululahjat valmiiksi. Nythän tässä on pari päivää aikaa vaikka harjoitella kehräämistä ja jösses sentään, neuloa jotain itselle. :)

    VastaaPoista
  2. Itse olet aivan kahjo! :D Aika ihana myös. <3
    Lindsayt ovat toimittaneet virkaansa näin alkuun unisukkina, ne on niin valtavan kauniit. Kiitos vielä!
    Tsemppejä puurtamiseen kouluhommien kanssa!

    VastaaPoista
  3. Kauniit sukat ja ihana juttu tuo teidän pikkujoulu, ollapa tuollaisia tapahtumia itselläkin! :)

    VastaaPoista
  4. Kauniit sukat ja uskon, että jos lankakuvassa on SE oikea sävy nähtävissä, niin ne ovat vielä ihanammat IRL.

    VastaaPoista
  5. Hahaa, tuo susta otettu kuva on kyllä aika mainio. Komeat on nuo sun Lindsayt ja värikin on kaunis, livenä sellainen syvemmän vihreä.

    VastaaPoista
  6. Ihanat sukat, väri kaunis ja langat vasta kauniita ovatkin.

    VastaaPoista
  7. Mää tuun joka kerta hyvälle tuulelle, kun nään tuon kuvan siusta <3

    VastaaPoista
  8. Kävinkin jo ihastelemassa niitä Tiinan kuvia. Oli niin mainioita, samoin kuin se lahja. Ja kauniit ovat nämä vihreät Lindsaytkin. Rauhallista joulua :)

    VastaaPoista
  9. Ihanat Lindsayt, mä kauhukseni huomasin omassa parissani reiän kantapäässä. En oo käyttänyt niitä kuin vuoden vasta! Tykkään älyttömästi niistä ja aion opetella parsimaan niiden takia. :D Ja neuloa toiset.

    VastaaPoista
  10. Mielenkiintoineen tuo ainaoikeinkantapää! Pitää laittaa kokeilulistalle!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)