tiistai 29. lokakuuta 2013

Välipala

Terveisiä opparipajasta! Blogiraukka makaa täällä unohdettuna heitteillä kun mie paahdan opinnäytetyön raportin kanssa. Palautus ensi viikolla, ja sitten saa huokaista helpotuksesta. Paitsi että onhan sen jälkeen vielä seminaarit ja kypsyysnäytteet ja muut :D No huokaisen joka tapauksessa kun saan tuon lampaita vilisevän nivaskan pois käsistäni! Ja sitten ehkä jaksan keskittyä taas esim. täysin unohtuneeseen muiden blogien lukemiseen :)

Kyllä mie täällä oon neulonutkin, mutta aika hitaasti ja vieläpä montaa neuletta samanaikaisesti, eli valmista saa vielä odotella. Ihana uusi joulutakkini on edennyt kainaloihin saakka, ja yhdet sukat täytyy saada kyllä valmiiksi ennen sukkasadon päätöstä eli viimeistään ylihuomenna...

Esittelenpä nyt kuitenkin erään syysloman aikaisen välipalaneuleen. Sain nimittäin mummolta kuulla järkyttäviä uutisia: pikkuveljeni säilyttää ipadiaan MIUN NEULOMASSA SUKASSA! Onkos tuo nyt laitaa? Ne sukat oli kyllä jalkoihin tarkoitettu, joten hyökkäsin mummon lankavarastolle ja kävi töihin.


Ipadi-sukka

Malli: Peruspussukka mittojen mukaan, kuviona Broken seed stitchiä Handepandelta
Lanka: muinaiset Nallet mummon varastosta, harmaa ja punaraitainen
Menekki: jotain 30 grammaa
Puikot: 3,5 mm

Valmistusprosessi oli nopea ja yksinkertainen: katoin netistä Ipad minin mitat, loin sopivan määrän silmukoita samalla tavalla kuin sukan kärkialoituksessa, ja neuloin pussukan pohjasta saumattomasti kohti suuta. Lopuksi vielä reilu läppä jolla laitteen saa suojattua pussukkaan kokonaan.Pussukka pääsi Hai-saappaiden, villasukkien, ristikkolehtien ja ruisleivän kanssa pakettiin ja lähti matkaamaan valtameren yli kohti Ameriikkaa jo kaksi viikkoa sitten, lieneekö pian perillä?


Värit on vähän pielessä näissä äidin ipadilla ottamissani kuvissa, mutta idea kai selviää (sellanen padi ois kyllä aika jännä lelu...). Broken seed stitch oli hauskaa neuloa ja pinnasta tuli kiva. Aloitinkin jo sukat samalla kuviolla mutta ne joutuivat purkuun liian masentavien värivalintojen vuoksi. Seuraaviin sukkiin valitsinkin jotain varsin ei-masentavaa, niistä lisää toivottavasti pian!

12 kommenttia:

  1. Heh! Mitenkä se on sen Padin sinne sukkaan saanu? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Su sukka oli ilmeisesti niin joustava että padi sujahti sinne hyvin, ja kantapää esti sitä kätevästi putoamasta :D

      Poista
  2. Kiva kotelo! Tsemppiä opintojen loppurutistukseen. Täällä koitetaan saada kanditutkielmaa kasaan (harjoittelun ohessa) eli vähän samoissa merkeissä....

    VastaaPoista
  3. Luovuus keinot keksii ;) Itsehän säilytin joskus ennen neuleaikaa säilytin puhelintani pieneks jääneessä lapasessa...Mutta se oli hyvä, pysy pakkasilla luuri kunnossa! :)

    Tietty oikee säilytyspussi on parempi..... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän on vaan nostalgista että on pieneksi jääneet neuleet hyötykäytössä ;) Mut tää sukka oli tarkoitettu jalkaan!

      Poista
    2. Totta puhut, Emma. Hienon suojakotelon neuloit. En olis ite saanu aikaseks. Olis tullu sutta ja sekundaa.

      Poista
  4. :) Meilläkin lapaset ja pikkusukat ovat monesti muuntuneet säilytyspusseiksi. Hyvä idea ja varmasti hauska yllätys!

    VastaaPoista
  5. Samoissa tunnelmissa - opinnot haittaa harrastuksia. Mutta aika aikaansa kuitakin, opinnot saa toivottavasti joskus pois käsistä. Toisaalta on kiva olla motivoitunut jostakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on pakko olla supermotivoitunut että saan tämän koulun pois alta ennen joulua, en halua lomalla miettiä enää mitään lampaisiin liittyvää :D

      Poista
  6. Heh hee! Kyllähän neuloja toivois että neuleet menee siihen käyttöön mihin ne on tehty. Hieno Ipad sukka! Mulla on Tabletti, ei Ipad mut ihan toimiva yksilö...on hyvä neuleohjeiden lueskeluun =) Stemppiä opintojen loppurutistukseen!

    VastaaPoista
  7. Mahtava kyl :D kuulostaa just joltain ratkaisulta minkä minä tekisin hätäpäissäni suojatakseni jotaki kallista :D Ihana pussukka, kyllä tuohon se iPad ja sukat sit oikeeseen käyttöön :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)