perjantai 27. kesäkuuta 2014

Kukkatarhani

Nyt on vauvalla kesäpeitto, kevyen kukkainen. Tällä viikolla ipana on kyllä kääritty päiväunille villaan, mutta ehkä ne kesäisemmät kelitkin sieltä taas pian saapuvat...


Kesäkukat

Malli: Virkatut afrikankukat
Lanka: King Cole Bamboo Cotton (50 % bambua 50 % puuvillaa)
Menekki: 403 g
Koukku: 4 mm

Peitossa on 58 kokonaista kukkapalaa. Puolikkaallekin löytyisi ohje, mutta miusta ne puolikkaat kukat on jotenkin oudon näkösiä, joten peiton muoto on mukavan aaltoileva. Eihän tämä iso ole, mutta onpahan juuri passelin kokoinen vauvan päiväunipeitoksi.

Näitä kukkasia virkkaillaan kai yleensä jämälangoista, mutta mie hommasin langat ihan uutena just tätä tarkoitusta varten viime talvena. Aloitin palojen koukuttelun joskus huhtikuussa, ja 2/3 niistä valmistuikin ennen ipanan syntymää. Loput valmistuivat verkkaisesti toukokuussa, ja suurin osa peittoon käytetystä ajasta menikin sitten langanpäiden päättelyyn. (Kyllä kyllä, ne olisi voinut päätella virkatessakin mutta enpä päätellyt, jonkin asteen masokisti kun olen...) Palat on yhdistetty viimeisen virkkauskerroksen aikana Happypotamus-ohjeen tekniikalla.

Kevyt tämä kesäpeitto ei kyllä ole, bambu-puuvillasekoite on lankana melko raskasta. Parempi näin, lapsi nukkuu helteelläkin levollisemmin kun tuntee olevansa peitelty


Kuvat on otettu heti päättelyurakan valmistumisen jälkeen, ja jonkinasteinen kastelu ja pingotus olisi ehkä paikallaan kuten kuvasta näkyy, ainakin reunojen osalta. Todennäköisesti se jää kuitenkin tekemättä, käytössä kun pingottamattomuutta ei varmasti kukaan huomaa...


Vauva sai pari viikkoa sitten kasteessa nimekseen Iiris Lahja Amalia, ja täyttää ensi viikolla jo 2 kk! Mihin ihmeeseen tuo aika on mennyt? Vastahan myö tultiin kotiin sairaalasta...

31 kommenttia:

  1. Ihana kukkapeitto! Tuon alla on varmasti ihana ottaa päikkärit, mä ainakin tykkäisin. :D

    VastaaPoista
  2. Voih! kuinka suloinen..vauva sekä peitto:)

    VastaaPoista
  3. Pienet ovat niin suloisia =) Varmasti unet maistuu noin kauniin peiton alla.

    VastaaPoista
  4. Suloinen Iiris ja suloinen on myös Iiriksen peitto!

    VastaaPoista
  5. Ihania! Peitto, lapsi ja nimi - ihan kaikki. Meillä Esteri nukkui tuollaiseen, mutta villaiseen peittoon käärittynä alkukuukaudet ihan sisälläkin, kun se talvi oli sen verran kylmä. Tuo on kyllä kaunis malli....

    VastaaPoista
  6. Kaunis peitto ja ihana on omistajakin! Minäkin tykkään aaltoreunasta.

    VastaaPoista
  7. Voi mikä kinkku <3 Ainakin ollaan syöty ja kasvettu ahkerasti:) Ja peittokin on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai kinkku :D No onhan tuota painoa tullut jo yli 2 kg lisää syntymäpainoon...

      Poista
    2. Sweet little princess! Sweet blanket!

      Poista
    3. Sweet little princess! Sweet blanket!

      Poista
  8. Ihana peitto ja ihana tyttö sekä nimi tytöllä. :)

    VastaaPoista
  9. Kaunis peitto ja kaunis söpöliini ipanapipana.

    VastaaPoista
  10. Hihihi hauskaa, mun siskon toinen nimi on Iris :) söpö, ja peitto myös. Hyvää kesää. T. Lilja

    VastaaPoista
  11. Ihanat, sekä tyttö että peitto. Tykkään aaltoilevasta peiton reunasta :-). Ja onnea Iirikselle hienosta nimestä!

    VastaaPoista
  12. Ihana vauveli ja ihana peitto. Minäkin sain viimekesänä valmiiksi oman Africankukkapeittoni, jota tein kolme vuotta. En minäkään niitä puolikkaita kukkia viitsinyt alkaa vääntämään vaan virkkasin ympäri peiton jotain silmukoita ja ihan kivalta näyttää vaikka ei reuna tasainen olekaan-

    VastaaPoista
  13. Ihanat kukkaset ja Iiris :) Aurinkoa teille!

    VastaaPoista
  14. Kaunis nimi suloisella tyttösellä ihanan peiton alla! =)

    VastaaPoista
  15. Ihana hymytyttö. :) Ja passelin oloinen peitto. Mullakin on afrikankukkia justiinsa työn alla.

    VastaaPoista
  16. Oi miten suloinen Iiris ja peitto :)

    VastaaPoista
  17. Hoi, Emma! Voitit arpajaisissa. Osoitettasi kaipaisin.

    VastaaPoista
  18. Mun perjantainen kommentti ei jostain syystä tallentunutkaan tänne, joten yritetäänpä uudestaan. Ihanan nimen mussukka sai! <3 Ja nätti peitto. :)

    VastaaPoista
  19. voi miten suloinen! ja peittokin on nätti!

    VastaaPoista
  20. Kaunis peitto! Mutta että jo 2 kk! Kylläpä aika kuluu :D Suloinen tyttö ja ihana nimi!

    VastaaPoista
  21. Kaunis kesäpeitto ja ihana hymy pienellä! Minulla ei kädet tällä hetkellä kestä virkata peittoa mutta onneksi mummilla kesti :)

    VastaaPoista
  22. Aurinkoinen tyttö hurmaavine peittoineen. Flouwer pouwer! <3

    VastaaPoista
  23. Voi miten ihana peitto, hauska ja värikäs :3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)