Vuodenvaihde on käsillä. Joulunpyhät menivät enemmän tai vähemmän löhötessä kotona ja mummolassa, ja vaikka olen muutaman silmukan (kaksi hihaa) neulonutkin, yhtään neuletta ei ehtinyt enää tälle vuodelle valmistua.
Esittelemättömiä ompeluksia on sen sijaan pari. Syksyn varsin hyvin onnistuneiden trikoo-ompelukokeilujeni jälkeen siirryin innosta hihkuen heti seuraavan materiaalin, joustofroteen pariin. Olin shoppaillut Kankaiden Yössä ja Kangashamsterit -facekirppikseltä jos jonkinlaista joustista, lähinnä lasten vaatteisiin tarkoitettuja. Ensimmäisenä Lilja sai pitkään toivomansa heppatunikan!
Malli nro 31 on Ottobresta 1/2009, eli Tellervo -tunika ja koko 134 cm. Pinkki frotee on Metsolaa, ja ponit Leena Rengon käsialaa.
Perushelppo tunikamalli tämä. Olkapäiden rypytykset jätin pois, tönköt niistä olisi tullutkin näin paksusta materiaalista. Hihansuihin ja helmaan tein samanlaiset reunat kuin syksyllä pipoihin, toimii mainiosti ja on sikahelppo! Ohjeessa pääntie oli kantattu kapealla resorikaitaleella, ja yritinkin sitä ihan lehden ohjeiden mukaan. Kaitaleen kiinnittäminen onnistui hyvin, mutta tikkauksen jälkeen kaula-aukon reuna lerpatti ja venkoili rumasti.
Nyt tiedän että asiaa olisi auttanut ompelukoneen paininjalan puristuksen höllääminen, korjatkaa jos olen väärässä...
Suivaantuneena tästä leikkasin koko kaitaleen pois ja aioin laittaa ihan perusresorin pääntielle. Kaula-aukko oli miusta aika laaja, joten leikkasin leveän resorin. Ja sitten kävi näin:
Kai nämä asiat pitää vaan oppia kantapään kautta! Argh.
Kavensin resoria, ja nyt se on ihan ok. Ei tosiaankaan täydellinen, mutta ok. Ja tyttö tykkää ja kovasti tykkääkin, sehän on tärkeintä? Tässä se vielä halusi poseerata:
Pitihän sitten pienemmällekin tehdä jotain froteesta, vaikkei se vielä ymmärräkään itse vaatia...
Perusraglan Ottobresta 1/2014, malli 19 eli Totem Owl koossa 92 cm. Söpöä pandafroteeta löysin lokakuussa Oulun Paljekirppikseltä just pienen etukappaleen kokoisen palan. Olen tätä jossain nettikaupassa nähnyt, mutten enää muista missä eli valmistajasta ei tietoa. Hihat ja takakappale Metsolan pallofroteeta. Aika onnistunut yhdistelmä miusta, varsinkin kun noiden pandojen pöksyissäkin on palloja! Puhtaanvalkoinen resori ei ehkä ole kaikkein käytännöllisin valinta pienen lapsen vaatteeseen, mutta kaikki muut kokeilemani yhdistelmät näyttivä tunkkaisilta tähän verratuna.
Nämä vaatteet valmistuivat marraskuussa, ja miulla oli vaikka kuinka pitkä lista mitä kaikkea halusin seuraavaksi ommella tytöille (ja itsellenikin), mutta saumuri otti ja hajosi korjatessani Liljan yhden valmispaidan hiharesoria. Konetta ei saanut kotikonstein kuntoon, ja korjaukseen sen sain tuotua tänne Ouluun vasta nyt joulun jälkeen Aiotut joululahjata jäivät siis kankaiksi. Nyt kone on kuitenkin kunnossa (yhtä neulanohjainta köyhempänä, niitä ei saa enää noin vanhoihin koneisiin uusia), ja kotona pääsen taas sorvin ääreen!
Hienoja ompeluksia!
VastaaPoistaKivoja paitoja! Pienemmän paidassa aivan ihanat värit ja kuosit! Itsekkin on tullut hiukan opeteltua kantapään kautta... Mutta tekemällä oppii, vaikken ihan kauheen monimutkaisia juttuja siltikään vielä tee. Mutta silti on ihana pukea lapsille itsetehtyjä vaatteita. =)
VastaaPoistaMiullakin on tavoitteena ihan vaan oppia tekemään noita perusvaatteita sujuvasti, kaupoista kun ei aina tahdo löytyä sopivalla hinnalla sellasia omaan silmään mukavia kuoseja... Tosin kangashamsteriuden nostaessa päätään ei tämäkään harrastus kauhean edullinen ole :D
PoistaIhanan pirtsakat paitaset olet surauttanut! tosi kivaa kun lasten vaatteissa on väriä.
VastaaPoistasomia puseroita! Kyllä joka tytöllä pitää heppapaita olla!
VastaaPoista