Kevään keskeneräiset kauhujen korista

Näin kevään kynnyksellä (no okei, sen ovi on vielä kiinni mutta lähellä ollaan!) tulee miulle aina tarve alkaa tuulettaa pimeitä nurkkia ja siivoilla paikkoja. Joskus se jää pelkän takaraivossa kolkuttavan tarpeen tai haikailun tasolle, mutta tänä vuonna bongasin Silmukan saalistus -blogista jotain mielentilaani varsin sopivaa!

Kevään keskeneräiset -haasteessa on yksinkertaisesti tarkoitus neuloa valmiiksi keskeneräisiä asioita, olivat ne sitten vielä lankoina ja ohjejonoina, tai kesken jääneinä töinä silmukoineen päivineen. Valmiiksi saatettavat työt voi määritellä itse, ja ne pitää saada toukokuun viimeiseen päivään mennessä valmiiksi. Mie päätinkin hypätä suoraan syvään päähän ja kaivautua erääseen sekalaista tavaraa sisältävään komeroon. Sieltä, ihan perältä alahyllyltä, kaivoin esiin ns. kauhujen korin!

Kauhujen kori on koppa täynnä keskeneräisiä töitä kaaaaaaaukaa vuosien takaa. Tai niin mie luulin.

Se osoittautuikin koriksi täynnä mallitilkkuja, valmiita neuleita, ja kehruukuituja???  Turhaan olin pelännyt vuosikausiksi hautautuneita monstereita... Löytyi sieltä sentään muutama ihan oikeasti keskeneräinen neule- ja virkkuutyökin. Ihan hävettää tunnustaa, että nämä työt on niin vanhoja, että ne olen reilut viisi vuotta sitten tänne maalle muutettaessa muuttokuormassa kuljettanut, enkä sen jälkeen ole kajonnut koko viritelmiin...

Tuossa on seiskaveikasta aloitettu dominoneulepeitto (toistaiseksi muistuttaa vielä kaulahuivia), pellavalangasta virkattu pyyhe (ohje Kipakoiden neulekalenterista vuodelta 2010). Lisäksi laitoin kuvaan yhden monista pienistä päättelemättömistä jutuista joita korista pursuili, tuon kukan ohje on kirjasta Silmukoita, siksakkia ja pala suklaakakkua (Hanna Välitalo).

Kipakoiden kalenterin vuosiluvusta päätellen nämä kaikki työt on aloitettu (ja jätetty kesken) vuonna 2010. Siis kuusi vuotta sitten! Nämä möröt on saatava pois kaapista mörisemästä. Dominopeiton alku on ihan hauska (kuusi vuotta myöhemmin olen edelleen räävittömän moniväristen jämätöiden ystävä), ja vaikka seiskaveikkaa ei enää kaapeista paria jämää enempää löydykään, luulen että vastaavan vahvuisian lankoja on sen verran, että tästä voisi vaikka vauvanpeiton tikutella. Tai nuken peiton. Tuolla kaamealla metallisella minipyöröllä heitän kyllä vesilintua!  Pellavapyyhekin saatetaan valmiiksi, kunhan paikallistan taas sen ohjeen jostain arkistojeni kätköistä.

Kauhujen korista löytyi myös muutama räpellys, joiden ei olisi tarvinnut kyllä päivänvaloa ikinä nähdäkään, ja joille luettiin välittömästi purkutuomio ilman oikeudenkäyntiä. Nämä kaikki myös kultaiselta vuodelta 2010.

Keltainen, OnLinie Tessasta neulomani hanska on ainut ikinä neulomani sormikas, peukaloa vaille valmis. Lankaa ei näy lisää mailla halmeilla, ja hanska on turhan suuri. Tämä yritelmä saattaa jopa olla aloitettu vuonna 2009. Luumunvärisestä seiskaveikasta neulotut 1 ja 1/3 lapasta kärsivät karmeasta mallineuleesta kämmenselässä. Iso, sinivalkoinen läpykkä on mysteeri. Muistelen sen liittyneen jotenkin vuosien takaiseen STYCK-kisaan, joka jäi miulta nolosti kesken. En oikein arvostanut miulle määrättyä lajia, ja muistaakseni olin vielä sinä syksynä kipeänä sängyn pohjalla monta viikkoa. Purkuun, purkuun ja purkuun.

Heti tuli paljon kevyempi olo! Haastan kaikki kaivelemaan karmeimmat keskeneräisyydet päivänvaloon! Löytyykö keltään näin vanhoja, jotka voisi vielä tehdä loppuun?