lauantai 2. huhtikuuta 2016

Pomtsipom

Täällä Savonmaalla tapahtuu harvinaisen vähän. Kaikki kässämessut, -kurssit, ja muut häppeningit järjestetään vähintäänkin naapurimaakunnassa, jollei jopa ihan eri puolella maata. Tänään ei kuitenkaan tarvinnut lähteä merta edemmäs kalaan, sillä Kuopiossa pidettiin kevään odotetuimmat avajaiset!

 

Uusi lankakauppa ja kässääjien kohtauspaikka on enemmän kuin tervetullut! Arvatkaa kuka oli (jos ei ihan ensimmäisenä niin heti toisena asiakkaana) paikalla heti kympiltä, kun Kässäkerho PomPom avasi ovensa ensi kertaa!

 

Liiketila Puijonkadulla on pieni mutta avara ja valoisa, eikä liian täyteen ahdettu. Tilaa on juuri sopivasti sohvaryhmälle, pitkälle pöydälle tuoleineen, käsityökirjastolle, ja tietysti lankahyllyille! Valikoima on pieni mutta laadukas, tällä hetkellä mm. Onionin ja Holst Garnin lankoja, jota ei ole tähän mennessä Kuopiosta saanutkaan.

 

PomPomissa  oli pannu kuumana koko päivän, ja ovi kävikin tasaiseen tahtiin. Itse viihdyin paikalla puoleen päivään asti valikoimaa ihaillen, kahvitellen, kirjoja selaillen ja neulekaverien kanssa jaaritellen.


Tulevaisuudessa PomPomissa pidetään kursseja ja käsityötapaamisia, jään mielenkiinnolla odottamaan mitä tuleman pitää.


Tunnustettakoon, että suurin syy miun aikaiselle paikalle saapumiselle oli nämä:


Ihanainen Tukuwool ilmoitti viime viikolla lopettavansa. Mie säikähdin pahanpäiväisesti, sillä en ollut päässyt vielä edes kokeilemaan koko lankaa! Hiplaillut olin kyllä sitä useampaankin otteeseen, mutta aina jättänyt ostamatta. PomPom oli saanut ison laarin Tukun Fingeringiä varastoon, ja se olikin avajaistarjouksessa. Ostin tummansinistä Inkua takillisen, ja vielä varmuuden vuoksi kaksi vanhaa roosaa Taatea ja yhden valkean Saken, jos vaikka tulisikin tarve yksivärisen sijaan raitatakille, tai jopa huiville. Kauheesti kutkutti ostaa keltaset tai fuksiat takkilangat, mutta niin vain päädyin tyylikkääseen tummansiniseen. Alankohan aikuistua?

12 kommenttia:

  1. Näyttääpä houkuttelevalle! Pakko pysähtyä ostoksille seuraavan kerran kun ajelemme Nurmekseen:)

    VastaaPoista
  2. Mitä.. Sinistä :D Kolmekymmentä lähestyy, niinkuin täälläkin ;)

    VastaaPoista
  3. Kiva tietää. Pitää poiketa kun käy tytärtä katsomassa Kuopiossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa! Liike on tietojeni mukaan toistaiseksi auvoinna vain perjantaisin ja lauantaisin.

      Poista
  4. Ihanat ostokset ja mukavaa kun teillä on uusi lankakauppa! Meillä oli pari-kolme vuotta täällä pikkupaikkakunnalla pitkän tauon jälkeen lankakauppa ja olin niin onnellinen, mutta valitettavasti se sulki ovensa noin vuosi sitten :/. Siellä oli neulekerho kerran kuussa ja jäin todella niitä kokoontumisia kaipaamaan :)

    VastaaPoista
  5. Ooo kivaa! Olisinpa tiennyt tästä eilen, kävin pyörimässä vaan Nappi ja nauhassa, olis ollut kiva käydä katselemassa mitä täältä löytyy :D

    VastaaPoista
  6. Kuulostaapa mukavalta kässäkerholta!

    VastaaPoista
  7. Täälläpä täytyykin käydä, jos kesälomareissulla päädyn sille suunnalle. Toissakesänä tuli tutustuttua Nappi ja nauhaan :)

    VastaaPoista
  8. Mä oon jo yli 30 ja tilasin tukukaupasta keltaiset langat takkiin eli en ole vieläkään aikuinen =D Kivalta vaikuttaa tuo PomPom siellä on päästävä joskus käymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilasin mie sit vielä seuraavana päivänä Tukun kaupasta vihreetkin takkilangat, kun satuin osumaan oikeaan aikaan paikalle :P Eipähän lopu kesken!

      Poista
  9. Onpas kyllä kivan oloinen kauppa ja kerho :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)