perjantai 12. marraskuuta 2010

Uusi koti -tossut

Myö ollaan jo pitkään etsitty omaa kotia. (On meillä toki koti nytkin, mutta se ei ole meidän vaan vuokraemännän.) Ollaan käyty katsomassa kaikenlaisia, kerrostalokolmioista rivitalonpätkiin ja omakotitalojakin. Yhteinen unelmamme olisi vanha, remontoitava mutta peruskuntoinen omakotitalo jossain maalla, isolla tontilla. Kävi aika nopeasti selväksi ettei Kuopiosta meidän hintaluokassa sellaista taloa löydy, tällä alueella vallitsee joku kummallinen hintapiikki... Käytiin katsomassa taloja myös ympäryskunnissa, kaikenlaisia hometaloja ja pilalle remontoituja riitti.

Pari viikkoa sitten mies huomasi Etuovea selatessaan hyvännäköisen, meidän oloisen talon. -52 rakennettu rintamamiestalo, hinta sopiva, maata yli hehtaari ympärillä. Talo sijaitsi vähän kauempana, mutta lähdettiin kuitenkin huviksemme näyttöön. No senhän arvaa mitä tapahtui. Kahden päivän päästä oltiin siellä taas, tällä kertaa yksityisessä näytössä. Tämän viikon tiistaina oli kuntotarkastus, jossa olimme myös mukana.

Nyt pääsemmekin jo otsikon aiheeseen! Vanhassa, lautalattiaisessa talossa on melko viileää tassutella villasukillakin. Kun tiesin, että siellä tarkastuksessa menee useampi tunti, tuli tarve neuloa äkkiä mahdollisimman paksut villatossut. Helpompi pysyä skarppina kun varpaat on lämpimät!

Kotitossukat

Malli: ikioma
Lanka: Schachenmayer Ecologico Color (100% villaa)
Menekki: 100 g kokoon 39
Puikot: muovisukkikset 7 mm

Sain langan viime vuonna Neulojien jouluisesta aarrevaihdosta, kiitos parini annnn ;) Ihanan paksua ja kuohkeaalankaa, näyttää neuleena kauniimmalta kuin kerällä! Oli kiva neuloa vaihteeksi jotain mikä valmistui lähes huomaamatta. Eikä tarvinnut ahdistua jos jäi jonnekin kantapään seudulle reikiä, kun ne kuitenkin huopuisivat kiinni...

Neuloin tossut aika mututuntumalla, miulla kun ei ollut mitään tietoa sen huopumisominaisuuksista. 40 silmukkaa, varren suuhun 6 kerrosta ainaoikeaa, loput sileää. Tiimalasikantapää. Yhdestä kerästä tuli just ja just yksi suuuuuri sukka. Kauniit värit, eikö?


En tuntemattoman langan ollessa kyseessä uskaltanut heittää näitä suin päin pesukoneeseen, joten huovutin käsin. Käsinhuovutusta en ollut ennen kokeillut, lopputulos oli kuitenkin toivottu. En kyllä olisi uskonut että pitää hangata niin ankarasti! Vanutin niin kauan kunnes tossu vaikutti kutistuneen tarpeeksi, ja sitten yritin saada toisesta samanlaisen.

Onnistunut lopputulos, koko on sopiva eikä varpaat palelleet!

Ai miten sen talon kävi? No kuntotarkastus sujui yli odotusten, talosta ei löytynyt kerrassaan mitään pieniä huoltotoimenpiteitä kummempaa. Kuukauden päästä unelmatalomme on meidän. Koulumatkani, samoin kuin miehen työmatka pitenee kylläkin 60 kilometriä, mutta minkäs sille voi kun Se Oikea nyt vaan sattuu sijaitsemaan Tuusniemellä, miehen kotimaisemissa :) Nyt on sitten ainakin tekemistä seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi!

24 kommenttia:

  1. Onnea teille! Meilläkin on samanlaiset haaveet, sitä Oikeaa ei vain ole vielä löytynyt...

    VastaaPoista
  2. Onnea Teille. Noissa vanhemmissa taloissa on se jokin, ehkä kodinhenki.
    Kivat tossukat olet saanut aikaan.

    VastaaPoista
  3. Onnea uudelle kodille! Jee!
    Joko siis jouluksi uuteen kotiin?

    Ja aika hyvin olet onnistunut saamaan sukat arviolta juuri sopiviksi!

    VastaaPoista
  4. Ai kun ihanaa! Onnea! =) Ja töppöset on nätit.

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea uuteen kotiin! Ja hauska nähdä mitä tästä langasta muotoutui vihdoinkin :) Saa nähdä, pitäisikö itsekin hakea tuota..sen verran kivat tossut!

    VastaaPoista
  6. Mahtava uutinen! Hieno paikkakuntakin! Onnea!

    VastaaPoista
  7. Onnea uusille Tuusniemeläisille! :)
    Ja nätit on tossukat, kauniin väriset.

    VastaaPoista
  8. Oi miten hienoo! Onnea uuden kodin johdosta!

    VastaaPoista
  9. Onnittelut uudesta kodista! :D Ja uusikotitossutkin on mainiot :D

    VastaaPoista
  10. Kiitos onnitteluista, kaupat kyllä tehdään vasta kuukauden päästä, sillon voi sit onnitella uuestaan :P

    Distant Knitter: ei ihan vielä jouluksi, välipäivinä muutetaan!

    VastaaPoista
  11. Oho, työpä ootte. Aikuisia. Mut mahtavaa, oma koti on aina oma koti. Ihanaa, että löysitte etsimänne. Täytyy joskus ehtiä käymään kunhan ehditte asettua aloillenne! :)

    Ihanat tossukkaiset myös, miulla on niin joululahjaneuleet levällään, et tuntuu ettei mikään oikein edes tahdo valmistua. :D

    VastaaPoista
  12. Onkohan pieni välipalapaketti päässyt perille asti :S T. SNY

    VastaaPoista
  13. SNY: Onhan se, kiitos! Raportoin siitä emolle ja se onkin lisätty jo sny-blogiin :) Namit on jo syöty, Kool-Aidit odottavat sopivaa hetkeä!

    VastaaPoista
  14. No, siulla taitaa olla enemmän tollanen "tarvin, joten teen" -asenne neuleiden kanssa, ni mikset ois neulesuunnittelija? :)

    VastaaPoista
  15. Aika hyvin onnistuit tekemään sopivat tossukat! Mulla olis varmaan tullut väärän kokoiset, ei voi ikinä onnistua kerralla. :D

    VastaaPoista
  16. No niinpä se näkyy tuolla SNY-blogissa olevan. Odotan innolla koolauksien tuloksia sitten joskus! T. SNY

    VastaaPoista
  17. Tossut on kivat ja varmasti lämpöiset. Ja niin on uusi kotikin kunhan sinne pääsette muutamaan, kotona on aina lämmin kun se on Koti eikä vain asunto.
    Onnea matkaan.

    VastaaPoista
  18. Paljon onnea uuteen kotiin :). Ihanaa kuulla tällaisia uutisia!

    VastaaPoista
  19. No mutta täällähän on vaikka mitä kivaa. Kivaa koulunkäyntiä, tuohan sujuu varmaan kuin tanssi. Ja hienoja uutisia, onnea uuteen kotiin. Ihku mekko! :)

    VastaaPoista
  20. Toivotaan, että kaikki sujuu uuden kodin suhteen hyvin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)