torstai 31. maaliskuuta 2011

Maaliskuun mainiot

Miusta tuntuu että neuloin koko maaliskuun, mutta kai sitä tuli muutakin tehtyä kun lankaa sain kulumaan vain 588 grammaa :D Sain valmiiksi yhden tohvelin, tunikan ja sukat. Ainiin ja kulutinhan mie kilon trikookudetta kun virkkasin kaksi säilytyskoria.

Lankaa sen sijaan Villaviidakon mittavaan varastoon kotiutui 1,4 kiloa, hups! Taidan pitää loppukevään lankalakkoa, kohta loppuu tila talosta kun lankaa (ja nykyään myös kankaita) pursuaa joka paikasta.

Lankalakkoilu sopiikin kevään teemaan hyvin, sillä osallistun jälleen Jämäkuuhun!

Vuosi sitten mie voitin suurimman jämienkuluttajan palkinnon, kun neuloin 1957 grammaa kerien jämiä neuleiksi yhden kuukauden aikana. Nyt tuo määrä tuntuu aika uskomattomalta, enkä tällä kertaa kyllä lähde edes tavoittelemaan suurinta kulutusta. Viime kerralla kun olin ihan vaan kotiäiti, mutta tänä vuonna pitäis sitten äitiyden lisäksi opiskella ja pitää taloa pystyssä :D No eiköhän niitä jämiä saada kuitenkin ihan kiitettävästi kulutettua!

2 kommenttia:

  1. Ei tässä Punta yarnsin Merisockissa mitään mustaa säiettä ole. Ettet nyt sekoita Regia Hand-dye Effectiin. Siinähän on sellainen musta muovisäie joukossa ja se kyl vaikuttaa epäilyttävältä.

    VastaaPoista
  2. Tervehdys ystäväni huhtikuu onkin sitten pyörähtänyt käyntiin jokohan siellä on lumi saanut kyytiä?
    tällä on vielä jonkin verran lunta .
    Mietin mitä kivaa keksisin nyt tämän kuun lähetykseeni.Olin tänään 91v synttäreillä ja porisimme juuri pitkä vartisista sukista tuliva nämä ihanat sinun tekemät sukat mieleeni
    tämä täti kertoi tehneensä sukkia ja koska se oli niin tylsää oli hoksannut että voi lukea samalla kirjaa olivat hujahtaneet jänitävän kirjan merkeissä nopesti pitkiksi. Pakko myöntää ei onnistuisi minullaMukavaa keskivikko päivää sinulle

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)