lauantai 31. elokuuta 2013

Syksy saa

Vihdoinkin se on täällä, kesän viimeisen päivän ilta! Tätä onkin odotettu suunnilleen kesäkuun alusta alkaen... Mainitsinko etten ole kesäihmisiä? Enkä varsinkaan helleihmisiä, hyhhyh. Selvisin kuitenkin onnellisesti hengissä kuumasta vuodenajasta ja nyt saa joka neulojan lempivuodenaika vihdoin tulla!

Elokuussa ilmeisesti puikkoni (ja koukkuni) villiintyivät lähestyvästä syksystä sillä lankaa on kulunut ennätysmäärä, 1365 g. Kirjanpitoni mukaan enemmän on kulunut miulla vain vuoden 2011 elokuussa (!) kun sain valmiiksi Liljalle virkatun päiväpeiton. Tälläkin kerralla suuret lukemat ovat pitkälti virkkaamisen, eli Ilo-takin ansiota.

Puolisen kiloa uutta lankaakin on saapunut varastoon, mutta sehän on vain luonnollista että kylmän vuodenajan lähestyessä aletaan kartuttaa varastoja, eikös? ;)

Pari pikkuista työtä on vielä tältä kuulta esittelemässä, ensimmäisenä pienet sukkaset ystäväpariskunnan vastasyntyneelle pojalle.


 Pieni Sininen

Malli: Perus vauvansukka, palmikko Annika B.-sukista (Neulekirja)
Lanka: Drops Fabel turkoosikirjavana
Menekki: vain 24 g
Puikot: ne samat aina eli Knit Pro -pyörö 2,75 mm

Liljan suurin pehmolelupupu suopeasti lainasi jalkojaan kuvausta varten. Sukat on aina kivemman näköisiä jalassa kuin litteänä, eikös? Näillä selätin myös Suuren Sukkahaasteen elokuun, palmikkosukat. Palmikkokuvio on kyllä mainio, kaunis ja helppo oppia ulkona. Tätä käytän varmasti muuallakin! Sukkasista tuli siis kaikin puolin nätit.

Ostin kesällä Liljalle jostain alesta syksyksi uuden lippiksen. Väri oli oikea (vaaleanpunainen tietysti) mutta otsalla mitäänsanomaton Lassie-logo näytti vähän valjulta. Vaan eipä näytä enää!


Liljankukka

Malli: Tiny Tee Appliques kirjasta Little Crochet (Virkkaa pikkuväelle)
Lanka: Schachenmayr nomotta Cotton Time vaaleanpunaisena, pinkkinä ja violettina
Menekki: no ei paljon mitään
Koukku: 4 mm Clover

Kyllä, luitte oikein: tämä on ohjetta katsoen tehty :D Pari viikkoa sitten nappasin lapsen nukutushommiin mukaan pari jämäkerää ja koukun. Sattumalta siinä pöydänkulmalla oli heinäkuussa kesäreissulta ostamani söpö virkkauskirja josta sattui löytymään kiva kukka. Ompelin sen lopuksi terävällä parsinneulalla ja tuota pinkkiä lankaa käyttäen kiinni hattuun, Lassie-merkin jätin alle ja nyt kukan keskusta pullottaa hauskasti.

***

Ja takaisin sukkiin. Kaikkien neuletempauksien ehdoton huippu, Sukkasato alkaa jälleen puoliltaöin! Ensin ajattelin että osallistun tänä vuonna vain ravelryn puolella, mutta kappas vaan parin päivän päästä löysin itseni Perunalaarin emännyyttä hoitamasta :D Aikamoinen siivoaminen siellä olikin edellisvuosien jäljiltä, mutta nyt laari on siisti ja nätti ja valmis vastaanottamaan uuden sadon mukulat. 

Satoisaa syksyä!

10 kommenttia:

  1. Nätit sukat ja söpö kukkanen! :) Mää oon viettänyt syksyä jo koko elokuun, oikeastaan aloitin syksyn tuulien haistelun heti kesäpäivänseisauksen jälkeen... ;)

    VastaaPoista
  2. Söpöt pikku sukat :)
    Syksyä täälläkin on kovasti odoteltu :)

    VastaaPoista
  3. Minullakin on tuo Ilona Korhosen kirja ja nuo Annika B.:t olen tehnyt aikuisten koossa. Itsekkin tykästyin silloin tuohon palmikkoon ja neulomasi pikkuset sukat näyttävät niin ihanilta, että on kyllä "varastettava" idea ja neuloa samanmoiset ;)

    VastaaPoista
  4. Ihana kukka ja suloiset pikkusukat. Mun on pitänyt pitkään tehdä nuo sukat aikuisten koossa. Mut joku suositteli mulle joskus raitasukkia ja jäin niihin vähän koukkuun...ehkä lastenkoossa vois aloittaa! Syksy on oikein kiva mutta kyllä mä oon kesäihminen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut eihän kesällä voi käyttää edes kunnon villaneuleita :P

      Poista
  5. Ihana palmikkomalli. Syksyllä alkaa villa kummasti maistumaan. Tänään haaveilin jo kynttiöistä ja villatakista.

    VastaaPoista
  6. Voi miten söpöt sukat! Ja jee syksy on täällä!

    VastaaPoista
  7. Aivan kuin mun suusta sanottua! Kesä ei ole mun juttu; kuuma, ötökät, eikä normaalia olotilaa voi saavuttaa ollenkaan. Inhoan sitä kuumuuden tuomaa laiskuuden ja väsymyksen tunnetta. Hyi! Syksy, lov it!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)