Joihinkin ihmisiin iskee syksyn tullen hillitön pesänrakennus-, sisustus- ja tuunausinnostus, ja mie kuulun ehdottomasti siihen joukkoon. Miun kohdalla tämä villitys tosiaan iskee vain kerran vuodessa näin ilmojen viiletessä, ehkä se liittyy johonkin primitiiviseen vaistoon joka käskee valmistautua talven tuloon? :D
Tähän innostukseen kuuluu olennaisesti ideoiden ja inspiraation etsiminen useista lähteistä. Mehukkaiden kuvien kaivelu Pinterestistä, kymmenien (tai satojen) sisustus-, remontti-, ja elämäntapablogien selailu ja kavereiden sisustusideoiden omiminen ovat ihan normaalia toimintaa varsinkin alkusyksystä. Kaikkein parasta on miun mielestä kuitenkin kaivautua sohvannurkkaan hyvän kirjan tai lehden ja kahvikupin kanssa kun ulkona pimeys saapuu joka päivä vähän aikaisemmin ja inhat helteet (!) ovat jääneet taakse. Miulla onkin tapana syksyisin usein tilata taas jokin uusi lehti tai tutustua uudelleen vanhoihin tuttuihin.
Kun miulle sitten tällä viikolla vinkattiin sekä hyvästä lehtitarjouksesta että tarjottiin mahdollisuutta jakaa teille lukijoillekin hyvää syyslukemista, tartuin arvontamahdollisuuteen mielelläni. Tämä onkin muuten ensimmäinen kerta kun vastaan myöntävästi tällaiseen yhteistyöehdotukseen, historiallista! Tällä kertaa tarjous sopi blogin aihemaailmaan kuin nenä päähän ja sattui tulemaan niin sopivaan aikaan etten voinut olla lähtemättä mukaan!
Lehtikuningas.fi -sivustolla on suurensuuri valikoima jos jonkinlaisia aikakauslehtiä, sekä kotimaisia että ulkomaisia hyvin edullisin hinnoin, ja useassa on vieläpä tilaajalahja mukana. Tutustuessani sivustoon miut yllätti erityisesti käsityö- ja askartelulehtien laaja valikoima joista valitsinkin kaksi suosikkiani arvontaan: Modan ja Suuren Käsityölehden!
Jos haluat voittaa itsellesi laadukasta lukemista ja inspiraatiota syksyyn, voit osallistua arvontaan kommentoimalla tätä postausta! Kerro kommentissasi kumman lehdistä valitset jos arpaonni osuu kohdallesi, ja voit myös kertoa mistä innostut syksyisin :)
Arvonta on tällä kertaa suunnattu kaikille ja myös anonyymit voivat osallistua. Jätäthän kuitenkin yhteystietosi voiton varalta.
Arvonta alkaa nyt ja viimeinen kommentointipäivä on tiistai 10.9. Arvon yhden onnellisen voittajan keskiviikkoaamuna, jolle lähtee viiden numeron lahjatilaus hänen valitsemaansa lehteä.
Onnea arvontaan!
Syksyisin tulee tarve neuloa villasukkia ja haaveilen aina jostain isommasta neuleesta itselle, mielellään keltaisena tai punaisena. Samoin koulu ja liikunta innostavat taas ihan eri tavalla kuin kesällä.
VastaaPoistaModa houkuttelee uutena tuttavuutena enemmän.
Palkinnoksi ottaisin MOdan, koska siinä on kivoja kaavoja aikuisille! Syksyisin innostun neulomisesta ja virkkauksesta joka vuosi. Kesän on puikot ja koukut olleet tauolla, mutta viime viikolla kaivoin ne taas esiin :)
VastaaPoistaOi, SK:ta olen joskus tilannut, joten eiköhän nyt olisi Modan vuoro! Syksyisin innostuttaa ylipäänsä neulominen. Kun kevät on virkkausaikaa, niin syksyllä virkkaaminen muuttuu pikkuprojekteiksi ja puikot ottaa vallan. Viinipunainen on jokasyksyinen rakkauteni, enkä vieläkään ole löytänyt täydellistä lankaa täydelliseen villapaitaan! Ehkä vielä joskus...
VastaaPoistaJee arvonta! Valitsisin Modan. Mulla iskee samalla aivan hirveä käsityövimma ja sisustusvimma, ja samalla hirveä päätöksentekovaikeus. Mitä seuraavaksi neuloisin? Olisiko toi kaappi parempi tossa vai tässä? Mukavia syyshetkiä :)
VastaaPoistaOi oi, mä ottaisin palkinnoksi SK:n, koska Modaa mulle tuli muutaman numeron verran joskus, mutta SK on toistaiseksi melko tuntematon mulle. Tulis kyllä tarpeeseen :)
VastaaPoistaPalkinnoksi valitsisin Suuri käsityö-lehden. Syksyisin keinutuolissa erilaisten käsitöiden teko on kova sana :)
VastaaPoistahannesalo@netikka.fi
hei, syksyisin innostuu enemmän taas neulomaan ja muutenkin sisustamaan ja pikkuhiljaa suunnittelemaan joulua. Valitsisin tuon modan kun tilasin juuri tuon toisen:)
VastaaPoistaValitsisin Suuri Käsityö-lehden. Syksyllä on mukava käydä kävelyllä, kun ilmat viilenee ja tietysti käsitöitä on kiva tehdä :)
VastaaPoistaParasta syksyssä on kun illat pimenee ja voi alkaa polttamaan kynttilöitä:) Niin ja tietysti se et pääsee pitämään villasukkia. Jos onni suosii niin ottaisin Suurikäsityö lehden sillä se on mulle uusi tuttu.
VastaaPoistaJos arpaonni osuisi kohdalle, valitsisin SK:n, koska olen pannut merkille, että siinä on hyviä neuleohjeita. Näin syksyisin iskee kova tarve tehdä paljon erilaisia juttuja, joskus tulee aloitettua aika paljon enemmän kun mitä tulee tehtyä loppuun asti.
VastaaPoistaJos arpa osuisi kohdalleni niin suurikäsityölehti olisi tervetullut. Mulle ei tule nyt mitään lehtiä, joten joskus satunnaisesti tulee joku ostettua! Mut jää tuo inspiraation etsintä sit aikas vähälle. Niin ja mä muuten innostuin tänäkin syksynä neulomaan villasukkia ja pipoja =)
VastaaPoistaNeulomisen ohessa olisi kiva lueskella Modaa :)
VastaaPoistatiiti.kettu@gmail.com
Syksyllä aloitan ajoissa sutkuttelemaan villasukkia koko suvun joulupaketteihin. Ihanat syksyiset langat ja värit saavat puikot suihkimaan. Moda olisi mukava lueskella.
VastaaPoistahanna.heikkila@aina.net
Monien muiden tapaan minäkin syksyisin rakastan villasukkien neulomista! Siinä sivussa olisi hauskaa lueskella Suurta Käsityötä. :
VastaaPoistaSyksyisin aktivoituu pipoinspiraatio. Joululahjojen kannalta olisi järkevämpää aktivoitua sukkarintamalla, mutta no can do. Tehdään siis vaan epäsopivia pipoja urakalla... :-)
VastaaPoistaModa olisi mieleinen!
Ihana arvonta! :) SK olisi minun valintani, jos voittaisin.
VastaaPoistaInnostun syksyllä ihan kaikesta: kulttuurista, liikunnasta, Excel-taulukoista... mutta erityisesti neulomisesta! Ja syksyn väreistä. Vannoin jo, etten enää neulo mitään oranssia, mutta niin on nyt syksyinen oranssi paksu kääriytymishuivi puikoilla. Olisi kiva tutustua tuohon uudistuneeseen Suuren Käsityöhön.
VastaaPoistaSK:han minulla on juuri nyt katkennut, joten ehdottomasti se olisi valinta voiton sattuessa:)
VastaaPoistaSyksyllä innostun aina käsitöistä, joka vuosi sama juttu :) Noista kahdesa vaihtoehdosta haluaisin Moda-lehden.
VastaaPoistailokseni@gmail.com
SK minulle jo tulee, mutta Modaa olisi taas kiva kokeilla pitkästä aikaa. Kiva arvonta!
VastaaPoistaSamat sanat kuin edellä eli Moda olisi mukavaa luettavaa varsinkin näin syksyn tullen. =)
VastaaPoistaVoi olla, että se pesänrakennus-vietti liittyy nimenomaan talven tuloon. Meilläkin on juuri muutto edessä ja notkun päivät pitkät netissä etsiskellen ihania sisustusasioita uuteen kotiin. Emma siulla on kyllä ihana blogi! :) Miepä valitsisin SK:n
VastaaPoistaModa on minun valintani.
VastaaPoistaMinä innostun aina syksyllä valaistuksesta. Nytkin haaveilen makuuhuoneeseen uutta valaisinta. Samaan aikaan mietin keittiön ikkunaan valaisinta. Itsetehtyä tietty. Ja kaikki lyhdyt yms. löytävät tiensä kuistille. Ja kynttilät... ihana syksy. Ja Modan valitseisin jos onni kohdalle osuisi.
VastaaPoistaMainio arvonta. valitsen Modan.
VastaaPoistaSyksyisin syyhyttää aloittaa jokin uusi harrastus (esim Kansalaisopiston kurssivalikoimasta) jonka voi sitten jo ennen joulua lopettaa. Tämä on koettu jo monena vuonna joten nyt taidan tyytyä vain etsimään kivaa neulottavaa. Sitä voisi löytyä tuosta Modasta :)
VastaaPoistaPakkohan se on osallistua arvontaan! Mä ottaisin Modan, jos onni on myötä. :)
VastaaPoistaVau, mikä arvonta!
VastaaPoistaKumpikin lehti kiinnostaa, mutta ehkä Moda kuitenkin enemmän
Syksy on kyllä melkein kuin uuden vuoden alku - joku uusi harrastus olisi kiva aloittaa, vaan tais jäädä haaveeksi.
VastaaPoistaMutta mukana arvonnassa- valitsisin Modan, koska tuo toinen lehti tulee jo :)
Mulle iskee samanlaiset oireet - mutta keväällä. Syksyllä iskee blääh - joko se kesä oli siinä. Tosin tykkään kyllä (alku)syksystäkin värikkäine lehtineen ja sienestysretkineen. Syksyllä tekee mieli kartutella lapas- ja sukkavarastoja kylmän talven varalle (ja pukinkonttiinkin).
VastaaPoistaJos onni potkii, valintani olisi Suuri Käsityö. Näin hoitovapaalla mulle ei tule yhtään lehteä.
Syksy. <3 Jos voittaisin, valitsisin Modan. :)
VastaaPoistaMeillä liikahti talonhankinta-aikeet himpun verran taas eteenpäin, joten innostuin taas sisustus- ja remppajutuista. Kirjastostakin bongasin heti 12 x koti -kirjan, ja ahmin sen heti! Voi mitä ideoita siitä sainkaan, vaikka mikään niistä kodeista ei juuri yksi yhteen oman makuni kanssa ollutkaan :)
VastaaPoistaSuurta käsityölehteä mulle on tullut yli vuoden verran joskus, joten tuo Moda voisi olla kivaa vaihtelua. Sitä olen lukenut (katsellut, en osannut vielä lukea :D) viimeksi kahdeksankymmentäluvulla, samalla kuunnellen äidin ompelukoneen surinaa. Oi niitä aikoja...
Syksy on mun ehdoton lempivuodenaika, en myöskään ole helteiden ystävä, mutta voi kuinka nautin juuri tällaisista aurinkoisista, kuivista ja tuulisista syyspäivistä, kun kaikki värit on kirkkaita ja ilmassa ripaus omenoiden tuoksua! Tänään olen poiminut tyrnejä ja kuunnellut pihassa laulelevaa tiltalttia ja puskan latvuksessa marja-annoksesta nauttivaa käpytikkaa. Arvonnassa jos voittaisin, niin Modan ottaisin! :)
VastaaPoistaTällä hetkellä olen inniostunut pienen kotimme uudelleen järjestelystä, jonka tuloksena ekaluokkalainen tulee saamaan "oman huoneen". Jos voittaisin valitsisin Suuri Käsityö- lehden.
VastaaPoistaModa:) Projektit sen kun lisääntyy syksyä kohden. Sisustamiseen nyt ei ole hirveästi rahaa tai mahdollisuuksia, johtuen asumismuodosta, mutta neulottua tulee siitäkin edestä.
VastaaPoistaModa olisi kiva :) Syksy innostaa käsityöpuuhiin ja jouluaskartelutkin on jo mielessä :D
VastaaPoistamillal@luukku.com
Syksy innostaa neulomaan ihanan pehmeitä ja lämpöisiä syysneuleita ja hyshysjuttja jouluksi :) Modaa olen irtonumeroina ostanut välillä ja tykännyt kovasti joten sen ottaisin mieluusti :)
VastaaPoistaOon täysin samaa mieltä, ihanaa kun helteet on ohi! Syksy on paras vuodenaika mulle, tekee mieli näperrellä kaikkea entistä enemmän. Moda mulle jo tulee, joten SK on valintani. :)
VastaaPoistaModa minulle näyttää vielä tulevan, jotten tuon SK:n valitsisin. =)
VastaaPoistaValitsisin Suuri käsityö -lehden. Syksyllä neuleinto on aina huipussaan, tekisi mieli neuloa pipoja, huiveja, kaulureita, neuletakkeja... Pimeinä iltoina on ihana istua sisällä lämpimässä neulomassa. Toisaalta myös syksyllä alkavat liikuntaharrastukset innostavat poistumaan sohvalta.
VastaaPoistaSyksyisin ensimmäinen innostus, joka mielen valtaa, ovat kynttilät: kynttilä, jonka valopiiri herää pimenevään iltaan... Ihanaa. Myös teetä kuluu paljon lehtien kellastuessa, sekä ruokaa tulee laitettua isommalla vaivalla, kesällä kun tekee vain jotain helppoa ja nopeaa. Leipominen on nyt viime aikoina ollut kovassa huudossa.
VastaaPoistaToisin kuin muut, mie neulon kesät talvet miten sattuu huvittamaan, joten vuodenaikojen vaihtelu ei siihen juurikaan vaikuta :) Mutta jos arpaonni osuu kohdalle, SK voisi olla jännä uusi tuttavuus.
Syksyn jatkoja myös siulle! :D
Valitsisin Suuri Käsityö -lehden, koska siinä taitaa olla enemmän haastatteluita ja muuta tekstiä kuin käsityöohjeita (jostain syystä kaipaan nyt niitä enemmän). Mystisesti minua alkaa syksyisin innostaa jokin myyttinen Britannia, jossa asutaan kartanoissa ja juodaan teetä ja vaellellaan nummilla. Tätä innostusta ruokin nauttimalla teetä, Austenia ja Kate Bushia.
VastaaPoistaMiun syys sisustus vimma alko tänää parvekkeen suunnalta. Ensimmäinen lyhty ostettu ja niin kivasti se luo tunnelmaa pimeään iltaan samalla voi sitten naapuri männyn oravatkin ihastella kynttilän luomaa tunnelmaa. Puikoilla on jo kovasti vipinää löytyy huivia, paitaa ja sukkia. Jos arpaonni suosii valitsen suuren käsityölehden.
VastaaPoistaModan puolelle kallistuisin. Syksyllä on mukava siirtyä neuleiden pariin kun puutarhatyöt on saatu päätökseen. lv
VastaaPoistaVaikea valinta. Ehkä SK. Syksyisin innostun uudelleen aina kynttilöistä :) Neulomista lepattavan liekin loisteessa.. :)
VastaaPoistaSyksyllä kiinnostavat taas villalangat ja etsin vimmatusti neuletakkien ohjeita. Moda-lehteä minä tilaan eli jos voittaisin, valitsisin Suuren Käsityölehden.
VastaaPoistaValintani on Suuri Käsityölehti, koska Moda minulle jo tuleekin! Syksyisin innostun sisustuksesta ja jostain syystä siivoamisesta! Kaappeja ja komeroita järjestetään ja siivotaan. Inventaariota suoritetaan eli turhat tavarat pois joko kiertoon tai roskiin.
VastaaPoistaNo onpa kiva arvonta! Syksy on sitä että teetä voi juoda pannuittain ilman tuskahikikohtauksia. Valintani olisi, hmmmmm, Moda!
VastaaPoistaModan valitsisin! Syksy on värikäs, tuoksuva ja tunnelmallinen, lempeä lasku kohti talvea.
VastaaPoistaKiva arvonta! Koska Suuri käsityö jo tulee niin Moda, josta tykkään todella. Pidän alkusyksystä, se on kaunista!
VastaaPoistaVaikea valinta! Kallistun Modaan... Syksy on mun suosikki vuodenaika. Inspiraatiota tulee syksyn väreistä ja kirpakoista, mutta aurinkoisista aamuista. Joskus jopa vesisateesta :)
VastaaPoistaSyksyllä neulotaan ehdottomasti villasukkia! Ja käydään lankakaupoilla :)
VastaaPoistaSuuren käsityölehden haluaisin, jos voitan.
Molemmat kiinnostaa. Ehkä kuitenkin haluaisin tutustua tuohon Modaan, sillä se on jäänyt minulle hieman oudommaksi lehdeksi. Piristystä syksyyn tuo kauniit ja aurinkoiset syyspäivät, joita on mukava viettää vaikkapa marjastamassa :)
VastaaPoistalumikki1@luukku.com
Syksyisin mielen valtaavat isot neulontaprojektit. Kesä ja kevät menee virkatessa sekä pienempien neuleprojektien parissa, mutta syksyllä esimerkiksi villapaitojen neulominen houkuttaa joka vuosi.
VastaaPoistaModa olisi ihana, sillä sitä olen vain satunnaisesti selaillut joskus SK:n ollessa tutumpi.
Perhettä villavaatetettaessa (sukat, pipot, pöksyt, paidat) olisi mukava lueskella Modaa kun käsityölehti jo postiluukkuun kolahtelee :-)
VastaaPoistaKäsityöinto kasvaa aina syksyisin, kun pimeys kääriytyy iltaisin ympärille kuin peitto! Tänä syksynä ilmoittauduin kansalaisopiston askartelukurssille, vaikka virkkaus onkin minun lajini. Mieluiten lukisin Suurta Käsityötä.
VastaaPoistaKivaa, arvonta! Minä innostun syksyn myötä paksuista langoista ja murretuista sävyistä (vaikka talveksi auringon kadotessa taitaisi kannattaa tehdä vain energisen pirtsakoista, kirkkaan sävyisitä langoista). Jos arpaonni suosii valitsen Modan.
VastaaPoistaModa olisi mieluisampi. Vaikken mikään sisustaja olekaan, innostuin viime viikolla laittamaan kotiani vähän uuteen uskoon ja keräilin samalla tavaroita kirpparille vietäväksi. Myyntipaikka on jo varattu ja kuukausi hyvää aikaa valmistautua! :) Iloista viikonloppua!
VastaaPoistaVoi että, joku aivan ikioma lehti silloin tällöin postilaatikkoon olisi kyllä mukavaa ja paitsi inspiraatiota myös syyspiristystä siitä saisi! Jos arpaonni suosii, niin Moda taitaisi olla valintani.
VastaaPoistaModan valitsisin. Ja villaneuleista innostun näin syksyisin.
VastaaPoistaOlispa kivaa jos tulis kotiin jotain lehtiä!:) jos satun voittamaan, niin suuri käsityö :)
VastaaPoistaValitsen modan, koska en oo sitä oikeesti ehkä _ikinä_ nähny kunnolla. Ja kaikki aina puhuu siitä. Ja mie rakastun joka syksy aina uudelleen villaan. Tai siis lankaan. Mutta nyt kohta vuoden (!) jatkunu lankalakko vähän rajottaa tota innostumista. Mut varasto on tyhjentyny kiitettävästi. :)
VastaaPoistaOi, kivaa! Jos onnetar suosii, valitsen Modan :)
VastaaPoistaSuurikäsityö lehti olisi valinta, jos onni potkaisee. Syksyllä innostun uusista langoista ja väreistä.Muuten en ole syksy ihminen, tykkään kesästä ja lämmöstä.
VastaaPoistaModan ottaisin, koska SK tulee tilattuna. Syksyisin alkavat monet mielenkiintoiset kussit kansalaisopistoilla, värttinäkehräystä kävin jo kokeilemassa. Neuleita teen ympäri vuoden.
VastaaPoistaModa minuakin kiinnostaisi, sillä Suuresta Käsityöstä on vielä määräaikainen tilaus menossa. enkulii7@suomi24.fi
VastaaPoistaValitsisin Suuren Käsityön.
VastaaPoistaSuuri Käsityö -lehti kiinnostaa. Syksyisin saattaa innostua vaikka mistä, kun on kesän rentoutumisen jälkeen uutta energiaa ja intoa. Käsitöistä, kuntoilusta, töistä...
VastaaPoistaIhana arvonta ja siulla on kyllä ihan huippuihana-blogi! Noista valitsen Modan...
VastaaPoistaSuuri Käsityö on jo tuttu lehti joten näistä valitsisin ihan mielenkiinnosta Modan. Kyllä minä näytän syksyllä innostuvan sekä kodin että itseni kunnostamisesta. Suuri virhe onkin mennä tähän aikaan vuodesta esim. Ikeaan, menee koko koti uusiksi vaikkei mitään tartteiskaan... ;)
VastaaPoistaVaikea valinta :P Suuri Käsityölehti vai Moda. Ehkä kuitenkin sanon Moda :) Syksyllä innostun yleensä melkein mistä vaan, mutta sitä innostusta ei kestä kauaa :D
VastaaPoistalumikkinen2@gmail.com
Oioioi! Moda! Kunpa arpaonni osuisi kohdalleni! Tai edes se neuleinto...
VastaaPoistaMää innostun syksyisin neulomisesta. Kesällä neuleinnostus viilenee ilmojen lämmetessä mutta syksyllä inspiraatio on ihan hurja. Nyt haluaisin neuloa paksun ja pehmeän neuletakin mutta niin myös kaikkea muuta.
VastaaPoistaMolemmat lehdet on mukavia, mutta valitsisin Modan, koska SK mulle tulee jo. :)
Valitsisin Modan koska SK-lehti minulle tulee. Valmistaudun talveen ympäri vuoden neulomalla sukkia....
VastaaPoista-erja-
Kääk, vaikea valinta! Ehkä nyt olisi kuitenkin Modan vuoro, jos arpaonni suosisi =) Sitä voisi selailla samalla, kun taas syksyn tullen innostuu kutiloimaan talvivarusteita takkatulen ja kynttilöiden lämmössä =)
VastaaPoistaSyksy on ihanaa aikaa, ja varsinkin nyt, kun sää on ollut aivan mahtava! Olen iloinnut ja nauttinut. Kesän jälkeen on jo useammatkin sukat puikoilla ja värit ovat yllättävän kirkkaita. :) Innostus joululahjojen tekemiseen alkaa myös syksyisin... Olisi niin kiva kokeilla kaikkea. Käsityölehti tulee, joten Moda olisi aivan huippuylläri. Toivotaan parasta!
VastaaPoistaTerkkuja mansikkamaalta
Ehdottomasti Moda. Syksyisin villapaita tai pari itelle ja sit yks kaks rupee tulee pipojen aika. Lisäks teen kynttilöitä kastamalla ja etsin kivoja muita askarteluideoita. Jotain uutta idistä pukinkonttiin.
VastaaPoistaModa on jo tuttu, joten olisi aika tutustua SK:hon. Ravelryssa mintui
VastaaPoistaMinä ottaisin SK:n, koska Moda tulee jo tilattuna kotiin... Ravelryssa Tiny75
VastaaPoistaJoka vuosi syksyllä innostus käsitöistä :) Valitsisin modan jos onni sattuisi suosimaan. kulta89@luukku.com
VastaaPoistaOtin juuri puikot ja langat esille Kuun unen aloittamista varten, ja sitten osuin sattumalta tänne blogiinkin :)
VastaaPoistaJoo mukaan arvontaan vaan! Sanotaan nyt Moda, kun en ole sitä pitkiin aikoihin lukenut.
paula.jakobsson (a) gmail.com
Kesän käsitöihin kuuluvat ehdottomasti erilaiset virkkailut värikkäistä puuvillalangoista, mutta näin syksyn tullen alkaa villalanka taas hiipiä puikoille :) Mitä kirpeämpi syysaamu, sitä enemmän tekee mieli neuloa villasukkia ja lapasia sekä tietenkin tulevia joululahjoja ;) Lahjaideoita voisi löytyä enemmänkin Suuresta käsityölehdestä, joten mukaan arvontaan!
VastaaPoistaSyksyisin innostun neuleista, ylläri :D Yleensä nimenomaan villaa tulee syksyllä neulottua.
VastaaPoistaModan valitsisin jos voittaisin.
Oh, onpas hieno arvonta! Kumpikin lehti on nykyisin tosi hyvä, mutta josko vaihteeksi valitsisin Modan. Mullakin muuten on nyt vähän samaa vimmaa... ehkä sitä taas ehtii eri tavalla kun syksy tulee?! :)
VastaaPoistaTaitaa olla kaikille käsitöidentekijöille tämä syksy sitä innokkaimpaa aikaa :) Sama juttu nimittäin täällä! Noista kahdesta valitsisin Modan, kun toisessa vielä tilausta jäljellä.
VastaaPoistasnow_angel85@jippii.fi
Kiva arvonta. Valitsen Modan jos arpaonni kohdalle osuisi.
VastaaPoistaSyksyllä sukat ja puuvillaneuleet vaihtuvat villaisiin neuleisiin, tällä hetkellä tekeillä pitkä neuletakki ja toinen suunnitelmissa, Mari Muinosta :)
VastaaPoistaModa olisi ihana!
ravelryssa ruskanlehti
Syksyisin innostun lämpöisistä neuleista ja virkkuuprojekteista kaikissa ihanissa väreissä ja tekstuureissa. Syksy on parasta aikaa viettää käsityöpiiriä ystävien kesken ja "parantaa maailmaa" siinä sivussa. Ja mikä onkaan ihanampaa, kuin vetäistä kuulaana syysaamuna valmis, itsetehty lämmike päälle, ah!
VastaaPoistaVaikeaa on, kun pitää kahdesta hyvästä valita, mutta Moda minulle, jos onni suosii! :)
Valitsisin Suuren käsityölehden.
VastaaPoistaAina on jokin käsityö tekeillä.
Suuri käsityö olisi valinta.
VastaaPoistaKiva arvonta!
-minttu47-
minttu47@gmail.com
Syksyisin on ihana tunnelmoida kynttilän valossa <3 Lisäksi tykkään lukea paljon ja neuloa lähes aina jotakin. Modan valitsisin, kun tännekin Suuri Käsityölehti jo tulee.
VastaaPoistamnmnmn@luukku.com
Syksyyn kuuluu neuleet, kynttilät, sateen ropina sekä täytekakut! Meidän perheessä neljä kahdeksasta on syksyn lapsia, minä kuulun tähän joukkoon! ;)
VastaaPoistaJos voittaisin niin Modan valitsisin, toinen lehti jo tuleekin!
Syksyisin tulee kova tarve neuloa ja virkata kaikenlaista lämmintä, kuten puseroita. Sommittelin juuri yhden puseron jämäkeristä, mutta katsotaan, milloin saan sen valmiiksi, kun ajattelin virkata sen ihan vain fiilistellen. :)
VastaaPoistaMinulle on viimeksi tullut Suuri Käsityölehti, joten voisin tällä kertaa valita Modan. :)
Syksyllä neulotaan hahtuvaa ja huovutetaan niistä tossua, tumppua, hattua ja mitä mieleen tulee...
VastaaPoistaSuuri Käsityölehti olisi valistani.
Vaikea päätös, mutta valitsen tällä kertaa Modan.
VastaaPoistaSyksyisin kaivan esiin taas paksumpia villalankoja ja himo suuriin neuletöihin iskee. :>
Mäkin voisin lähtee modaa tavoittelemaan :)
VastaaPoistaSyksyllä innostun kaikesta siitä väriloistosta, josta saa inspiraatiota neuleisiin ja kaikkeen muuhunkin. Syksyisin iskee myös kauhea into tehdä käsitöitä ja joululahjalista kasvaa kasvamistaan. :)
Syksyn innostus tulee miulla yleensä jo elokuussa, silloin kun on vielä lämmintä.. Silloin alkaa yleensä useampi lämpöinen neule ja illat kuluu nopeasti käsityölehtien, -kirjojen ja netin parissa.
VastaaPoistaMolemmat lehdet on kyllä varsin mukavia, mutta jos voittaisin, niin taitaisin taipua Modan puoleen tällä kertaa
Syysneuloosi on iskeny täälläkin. Mikäs sen mukavampaa kuin hämärtyvässä illassa uppoutua sohvan nurkkaan neulomaan.
VastaaPoistaModasta loppui juuri tilaus, joten voisin vaihteeksi kokeilla Suurta Käsityölehteä.
-HeissuV-
Mukavat palkinnot, ehkä kuitenkin valitsen Suuri Käsityö.
VastaaPoistaHiisukas (hiisukas@gmail.com)
Ehdinpähän vielä mukaan :) Valitsisin Modan.
VastaaPoistammaria@luukku.com