Tuli neulottua niin säväkkä huivi että se imee ympäristöstäkin värit. Eikä vain neulottua, lankakin tuli kehrättyä!
Mutta aloitetaanpas alusta. Tämä tarina alkoi niinkin kauan kuin 1,5 vuotta sitten, jolloin Kierot Puikot 2013 -retriitissä bongasin kirppispöydästä riemastuttavan värisen topsin polwarthia, ja sain sen omakseni muutamaa lankavyyhtiä vastaan. Värin nimi olikin sopivasti 'exhilaration'.
Paria kuukautta myöhemmin toin kotiin uuden ystäväni Lyylin! Sopivaa "harjoituskuitua" laatikoista etsiskellessä tämä sattui ekana silmään (auts mikä väriyhdistelmä) ja pääsi kehruuseen. En halunnu ottaa riskiä et oisin treenaillessa pilannut jonkun ihanimmista topseista... Pitsikehrä käytössä poljeskelin menemään ohutta säiettä, yrittämättä mitenkään mätsätä tai laskea värien kulkua, annoin vaan mennä!
Harkitsin hetken ketjukertausta, mutta en oikeastaan halunnut epämääräisesti raidoittuvaa lankaa. Siispä kahdeksi säikeeksi! Kehruu ja kertaus tapahtuivat siis viime kesänä.
Tämä järkyttävä lanka saikin sitten odotella jokusen tovin puikoille pääsyä!
Nyt kesäkuussa miusta tuntui että puikoille täytyy saada jotain uutta. Mihinkään kovin älylliseen neulontaan ei sillä hetkellä löytynyt valmiuksia (eikä muuten löydy vieläkään...), joten langassa piti olla sitä jotain. Ja tässähän on, vai mitä? (Se jokin on ehkä kyky aiheuttaa päänsärkyä.)
Kyselin suomalaisten kehrääjien ryhmässä Ravelryssa hyviä vinkkejä helppoihin huivimalleihin, joita voi neuloa niin pitkään kuin lankaa riittää, ja joku ehdotti tätä langanvenyttäjää. Ohje on maksullinen, mutta sattumalta olin napannut sen kirjastooni talvella jonkin alekampanjan aikana ilmaiseksi. Joten ei kun neulomaan!
Järkytys
Lanka: Kaksisäikeiseksi kehrätty Greenwood Fiberworks Polwarth roving (100% villaa)
Menekki: 86 g
Puikot: 4 mm Knit Pro
Enpä sitten kuitenkaan jaksanut neuloa niin kauan kuin lankaa riitti, huivista olisi tullut iiiiiiiiso. Ja on se nytkin pitkä, yläreunan pituus on yli kaksi metriä.
Neulomisokemus oli yllättävän miellyttävä! Ylikierteisiä kohtia ei juurikaan ollut ja langan paksuus ei heitellyt valtavasti. Hyvä minä! Ensi kerralla täytyy tosin muistaa laskea metrit, miulla ei ole aavistustakaan langan spekseistä. Ohutta se on, ehkä light fingeringia? En myöskään ole koskenut rukkiin niin pitkään aikaan, että kaikki on opeteltava uudestaan, kun miulla on taas joskus aikaa kehruuksille...
Ohjekin oli tosiaan pätevä, juuri sopiva silloin kun lankaa on käytössä rajallinen määrä, ja se kaikki halutaan käyttää. Miulle kyllä nyt jäi vielä viitisenkymmentä grammaa, mihin ihmeeseen mie sen työnnän?
Ja väristä en sano enää yhtään mitään.
Värikimara on kyllä, öh, mykistävä :-D Tärkeintä on matka, jolla voi antaa mennä vaan :-)
VastaaPoistaEi taida kuvat tehdä ihan oikeutta väreille, koska minusta tämä värikimara on mitä herkullisin! Mutta minun lempiväri onkin sateenkaari. Jos värit ovat neon-tyyppisiä, niin silloin voin ehkä myöntää, että voi aiheuttaa päänsärkyä :) Itse olen kesytellyt monivärisiä lankoja raidoittamalla niitä jonkin neutraalin värin kanssa. Mielenkiinnolla odotan, mitä keksit loppulangasta. Tai jos et keksi mitään, niin myy mulle tai tee vaihtarit! Olen tosissani!
VastaaPoistaLaitahan sähköpostiin osoitteeesi niin lanka lähtee matkaan, olen tosissani :)
PoistaPähee on lanka. Sä se osaat kehrätä.
PoistaPähee on lanka. Sä se osaat kehrätä.
PoistaIhan järkyttävän pähee! :D
VastaaPoistaLuokittelen kyllä itseni heikkohermoiseksi värien suhteen, mutta ei näytä ollenkaan pahalta:)
VastaaPoistaOikeestaan aika herkullisen värinen huivi =) Siitä lopustahan tulisi kiva raitahuivi epävärin kanssa!
VastaaPoistaOn kyllä aikamoinen värikimara! Tosi makee!
VastaaPoistaIhanat värit, on kyllä niin syksyiset, että sopii tähän elokuuhun mitä parhaiten! :) Ennen kaikkea parasta se, että se on tehty itsekehrätystä langasta. Mukavaa syksyä sinulle! :)
VastaaPoistaMie en kyllä luokittele neonkeltainen-omenanvihreä-violetti-oranssi -yhdistelmää kovin syksyiseksi :D
PoistaOnpas pirteän värinen huivi! :)
VastaaPoistaVautsi-vau! Itse kehrätty upea lanka ja hieno huivi. <3 Eikä tuo värikään näytä kuvissa pahalta. :D
VastaaPoistaOnhan tuo kieltämättä aika huima väriyhdistelmä, mutta siitä huolimatta (tai juuri siitä syystä) huivi on mukavan pirteä! :)
VastaaPoistaApua, täällä saa migreenin! :D
VastaaPoistase sanoo paljo että on kauniimpi neulottuna kuin topsina! eli hyvä sinä!! onhan se aika silmiinpistävä väriltään, mutta välillä asu kaipaa juuri tuollaista "yllätystä" eli hyvä homma! Tykkään!
VastaaPoistaIsoon huiviin on ihana kääriytyä sitten syksymmällä kun viileät saapuvat! Väreistä tuli heti jotenkin syksy mieleen :).
VastaaPoistaNiin kaunista, tasaista lankaa - hyvä sinä!
VastaaPoistaEiks neon oo nyt tosi in? Sähän olet tosi pop! :D
Kade kehruutaidosta, kade tuosta langasta ja kade tuosta huivista! Lopusta voi tehdä pipon?!
VastaaPoistaNo miten mun kommentit ei nyt tule perille millään. Mutta niin kuten Tiina sanoi, neon on nyt tosi in. Ja kyllä tuo värirunsaus tuosta silmissä tasoittuu kun talvi lähestyy. Tee lopuista tytöille ainaoikein-villatakit yksivärisen langan kaveriksi?
VastaaPoistaOlkoon vaikka kuinka trendikästä, mut mie kyllä hankkiudun eroon tuosta loppulangasta :D
PoistaJa MITÄ? Mahtavat värit, sanon minä. Mulla on kaikki tylsää ja tuhnunväristä. Himottaisi joku oikeasti jonkun värinen. Ja muutenkin ihanalta näyttää <3
VastaaPoista