torstai 21. elokuuta 2014

On pienet keltaiset tiikerit karanneet

Grrrr sanoi tiikeri, jonka jälkeen se varasti Roope Ankan ensilantin.

 
 Pienet keltaiset tiikerit / Millamagiaiset

Malli: Perussukat varpaista varteen, 
speksejä Melukylän sukista kirjasta Tähkä, Keiju ja Taikasauva - Neuleita Lapsille
Lanka: Regia 4-fach tiikerinraitaisena
Menekki: 35 g koon 30 sukkiin
Puikot: ChiaoGoo Red Lace 2,25 mm

Ostin kesäisellä Lappeenrannan reissulla alesta kolme kerää Regian tiikerilankaa. Näytin keriä Liljalle ja kysyin että haluutko tiikerisukat? Vastaus: Millamagiasukat, keltainen nokka ja musta mekko!

Kyllä vain. Pinkki vaihe on virallisesti päättynyt, ja Milla Magia -vaihe on ollut päällä jo hyvän aikaa. Olisko tää jonkinlainen esigoottivaihe?

Yritin kovasti neuloa polvisukkia, mutta tyttö oli tiukkana, ja piirsi viivan jalkaansa siihen kohtaa mihin varsi sai ylettää. Ja pakkohan se oli sitten päätellä silmukat siihen.



Enpähän tällä kertaa vetäissyt sukkia aivan hatusta, vaan katselin silmukkamääriä ja muita ohjeistuksia yhdestä uusimmista neulekirjoistani, jonka tilasin Mertsun vinkistä viime keväänä. Olisi muuten jäänyt tämänkin niteen ilmestyminen täysin huomaamatta.

Ihan passelinkokoiset sain aikaiseksi (ja vielä passelimmat olisi tullut jos oisin osannut näillä imetysaivoilla suorittaa yhteenlaskua kärkilisäyksiä neuloessa, nyt jäi vähän aiottua kapeammaksi...). Kantapään käännös tehtiin vähän eri tyylillä kuin mitä olen tottunut, mutta lopputulos oli täsmälleen saman näköinen kuin aiemmin neulomissani samanlaisissa sukissa, jännä juttu.

Melukylän sukkien ohjeessa oli runsaasti kokoja ja sillä sai aikaan hyvän kantapään, mutta muuten se ei täyttänyt odotuksiani. Kun kirjan tekijät ovat näinkin valveutuneita neulojia, niin miksi oletetaan että sukat neulotaan aina sukkapuikoilla? Miksi ohjeessa neuvotaan tekemään sitä ja tätä kolmannen puikon lopussa tai toisen puikon alussa, kun aivan yhtä helppoa olisi ohjeistaa tekemään asioita laskettuna KERROKSEN alusta. Näin myös pyöröpuikolla neulovat saisivat vain tikutella menemään, eikä tarvitsisi pysähdellä laskemaan että mitä ja missä.


Neuleita lapsille on kuvamaailmaltaan herkullinen teos, ja neuleet on toteutettu niin herkullisista langoista että neulojan suu napsaa! Taiton puolesta pidän kuitenkin enemmän sen edeltäjästä, Neulekirjasta. Tässä uudessa teoksessa osa ohjeista alkaa keskeltä aukeamaa, ja otsikot ovat niin pieniä että nopealla selailulla osa malleista jää huomaamatta.

Lisäksi mielestäni jokaisessa ohjeessa pitäisi ehdottomasti olla kaavakuva, varsinkin jos kyse on jostain perusneuleesta poikkeavasta mallista. Aloitin huhtikuussa neulomaan Iirikselle Bébéä. Kirjassa olevan yhden ainoan kuvansa perusteella se saattoi olla mitä vain unipussin ja peiton väliltä, ja kaavakuvan puuttuessa lopputulos jäikin hämärän peittoon. Neule ei ikinä valmistunut, kun huomasin että lankaa oli liian vähän ja purin koko hönnän. Jos ohjeessa olisi ollut kaavakuva, olisin kokeneena neulojana voinut muokata mallia sen verran että olisin saanut lankani riittämään, nyt en tiennyt mistä kohdasta olisin voinut nipistää silmukoita tai kerroksia vähemmäksi.

Kirjassa on onneksi monta suloista ja käytännöllisen oloista neuletta, ja olen tyytyväinen että sen hankin. Aion toteuttaa ainakin Siirin ja Myyrän.

Alkuperäiseen aiheeseen palatakseni, Lilja oli tyytyväinen sukkiinsa. Kuvaus sen sijaan oli ihan tylsää, kun äiti kielsi hyppimästä.


Jo toinen postaus samassa kuussa, rasti seinään! Täältä vielä noustaan...

21 kommenttia:

  1. Räyhäkkäät sukat! Ja kiitos tuosta kirjasta kertomisesta, multa sen julkaiseminen on todellakin mennyt ohi... täysin!

    VastaaPoista
  2. Kyllä on kivat sukat, raidat tosiaan tuo mieleen tiikerin.

    VastaaPoista
  3. Haa, miehän tein ihan samanlaiset sukat viime marraskuussa, ks. http://vauvaelamaa-neulomuksia.blogspot.fi/2013/11/raitoja-kuin-tiikerissa.html
    Paitsi että miun sukista tuli liian isot ja liian lyhytvartiset. Nyt olen korjannut jo toisen sukan varren, ja lapsi on sitä mieltä, että se lyhempivartinen on parempi. Pah.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kappas, niinpä ootkin, ja mie oon vieläpä kommentoinu :D Syytän imetysaivoja...

      Poista
  4. Ihana menninkäiskuva Liljasta!

    VastaaPoista
  5. Onpas reippaat sukat! Ja hauska toi murjotuskuva :D.

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana tuo alin kuva, voi että! Valokuvasuurennos tuosta ja kuva seinälle!

    VastaaPoista
  7. Hienot sukat! Ja onhan se kyllä vähän tylsää, jos ei Milla Magia saa hyppiä... :D

    VastaaPoista
  8. Vai, että Millamagia :D Meillä katsotaan "tyttöä" youtubesta, eli barbieta :) Niin ja aika päheet lastensukat, taitaa käydä pieniin sukkiin ihan parhaiten nuo eläinkuosilangat.

    VastaaPoista
  9. Tosi kivat sukat pienelle esigootille. Vaan tuo murjotuskuva iski suoraan sydämeen, se on jotenkin niin kovin liikuttava. Harmituklsen näkee tänne asti :-)

    VastaaPoista
  10. Lilja <3 Miten suloinen tuo viimeinen kuva! :D

    VastaaPoista
  11. Tuo alin kuva on vertaansa vailla! Ihana!
    Nyt varmistui, minä ostan tuota tiikerilankaa kanssa, olen sitä jo katsellutkin sillä silmällä.

    VastaaPoista
  12. Tosi söpöt sukat! Oikeen vallottavat. Mukavaa lankaa kans. Tein itse viime talvena yhdet lyhyet pinkit ystävälle ja yhdet pitkävartiset valkeat tiikerit itselle tälla langalla. :)

    VastaaPoista
  13. This is really a good article, I really like


    If you want to buy cheapest boost lol
    Place open http://lol.vipmmobank.com/

    VastaaPoista
  14. Looks great! The top one!
    You're so right! Very interesting!


    You can buy cheapest ESO Gold at http://www.esosale.com/

    VastaaPoista
  15. Hihihi, oi ei! Meinas lentää kahvit ruudulle kun tuon alimman kuvan näin! :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)