lauantai 31. joulukuuta 2016

Historian hämäristä ajan hermolle

Mikäs sen parempi tapa käyttää vuoden viimeiset tunnit, kuin hoivata blogiraukkaa ja tarinoitsea aiheeseen liittyvistä joululahjoista.


Olin näemmä ollut kilttinä, kun paketeista kuoriutui näin mainioita lahjuskirjoja. Täytyy kyllä myöntää, että pinon päällimmäisen saatoin sujauttaa kuusen alle omakätisesti...

Aloitetaan loogisesti hilpeimmästä niteestä:


Lumi Karmitsan Villit vanttuut ja vallattomat villasukat (linkki vie facebook-sivulle) on ilman muuta vuoden hauskin neulekirja. Nimi on oikein osuva, kirjan mallit ovat toden totta toinen toistaan vallattomampia. Ohjeita löytyy useampiin käsien- ja jalkojenlämmittimiin, ja ilahduin erityisesti siitä, että malleissa oli käytetty erilaisia kantapää- ja peukalokiilarakenteita. Yllättävän monipuolinen teos siis, kaiken kokenut  neulojakin löytäisi tästä varmasti uutta ammennettavaa.


Suosikeikseni nousivat heti ensiselailulla ylemmässä kuvassakin näkyvät huovutetut Pioni-lapaset sekä kekseliäillä tuplapitsikärjillä ja -kantapäillä varustetut Kartanon Ruusut -sukat.  Saatoin myös revetä ääneen nauramaan kääntäessäni esille kuvan Karmeista joulusukista.

 

Seuraavaksi järkälemäinen nide, jossa riittää lukemista koko ensi vuodeksi:


Marketta Luutosen, Anna-Maija Bäckmanin ja Gunnar Bäckmanin teos Lankapaitoja ja muita asusteita on 256-sivuinen tietokirja, joka kertoo neuleen ja virkkauksen historiasta Suomessa, ja erityisesti länsirannikolla. Tällaiselle tekstiilihistoriasta ja kansanperinteestä kiinnostuneelle neulojalle tämä kirja on onnen omiaan. Se sisältää materiaalia museoiden kätköistä, paljon isoja, kauniita kuvia historian hämäriin jo lähes unohtuneista perinnemalleista, ja kahmalokaupalla faktaa tekijöistä ja tuotteista.

Kansien välistä löytyy myös kuva hiuksista virkatusta alushameesta, ehkä vähän ällöttäydyin.


Ohjeitakin opuksesta löytyy, niin perinnemalleihin kuin niistä inspiraationsa saaneihin uusiin neuletakkeihin. Totuuden nimessä nämä uusiomallit kyllä ovat mielestäni muuten mahtavan kirjan heikoin kohta: vanhaa perinnettä on haluttu tuoda nykyaikaan, mutta onkin unohduttu neuleen rakentumisessa jonnekin 90-luvulle, kun neuletakit on toteutettu kappale kerrallaan saumattomuuden sijaan. Ensimmäiset luvut tästä kirjasta tarkoin lukeneena mieleeni jäi maininta siitä, miten neulevaatteen etu ajateltiin jo vuosisatoja sitten olevan siinä, että sitä pystyi muotoilemaan valmistusvaiheessa (vrt. kangasta kutoessa). Miksei siis kirjan ohjeita (en tarkoita nyt puhtaita perinnemalleja, vaan niistä innoituksensa saaneita uusia malleja) ole tuotu oikeasti nykyaikaan, eli suunniteltu saumattomiksi?


Kokonaisuutena Lankapaitoja on hieno ja onnistunut teos, josta ammennan varmasti inspiraatiota vielä pitkään. Yhtäkään kirjan malleista tulee tuskin toteutettua ihan sellaisenaan, mutta esimerkiksi kauniita kuvioaiheita löytyy hyödynnettäväksi vaikka millä mitalla. Erityisen kiinnostava oli miulle ennestään tuntematon virkkausta ja neuletta yhdistävä Korsnäsin villapaita.

Postauksen lopuksi toisenlainen järkäle, kauan odotettu Laine magazinen ensimmäinen numero!


Se on kaunis! Ihana! Täytti kaikki odotukseni ja enemmänkin! Haluan neuloa kaikki mallit (ja milläköhän ajalla...)!


Lehdessä (jos nyt tätä 114-sivuista taideteosta voi edes lehdeksi sanoa) on ihanaisten neulemallien lisäksi kiinnostavia suunnittelijoiden haastatteluja höystettynä muutamilla ruoka-ohjeilla ja matkavinkeillä. Etukäteen pelkäsin, että mainostettu lifestyle-osio söisi tilaa neuleaiheilta, mutta onneksi pelkon oli turha. Laine on selkeästi lehti neulojilta neulojille, ja ne ei-neulontaan liittyvät artikkelit täydentävät kivasti kokonaisuuden.


Parasta Laineessa on sen tuntu käsissä, paino ja kaunis mattapintainen, paksu paperi. Ihan oikeesti! Toinen suosikkiasiani on ohjeosion piirroskuvat malleista, voiko olla kauniimpaa neulekuvaa?

Meiju KP:n Ancasta

Laine on englanninkielinen, ja paria pipoa lukuunottamatta kaikki ohjeet ovat keskitasosta haastaviin. Täydellinen joululahja siis ;) Omani hankin Kässäkerho Pom Pomista.

Vuoden viimeisiä minuutteja viedään! Yksi tämän vuoden puolella valmistunut huivi on vielä esiteltävä ennen perinteistä vuosikatsausta. Hilpeää vuodenvaihdetta kaikille!

7 kommenttia:

  1. Tuo Lumi Karmitsan kirja on kyllä ihan mahtava. (: Jouduin sitä vaan odottamaan tilauksesta ikuisuuden, kun eka painos loppui kesken. :D Mutta sain kuin sainkin sitten. Karmeat joulusukat tuli tehtyä (ilman niitä raitoja) tuossa jouluksi (https://tavaroidentaikamaailma.blogspot.fi/2016/12/hiljaa-hiipii-tontut-varpahillaan.html). Ja tänä vuonna aion keskittyä muihin ohjeisiin samaisesta opuksesta. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miun nide näyttäisi olevan toisesta, korjatusta painoksesta. Sehän on aina hyvä merkki jos painos loppuu kesken, on väkisinkin hyvä kirja :D

      Poista
  2. Haa, kiitos vinkistä! Lankapaitoja -kirja menee omalle hankintalistalleni. Olen miettinyt joskus samaa perinneneuleita esittelevien opusten kanssa, että hiivattiako niitä vanhoja pitää mennä modernisoimaan, koska ne "ajanhenkistetyt" ovat todellakin usein kirjojen heikointa antia. Vanhoihin ei anneta ohjetta, näytetään vaan, että katoppa kun olisi komia, ja sitten siitä on visioitu joku ihan kaamea "nykyaikaan sopivanpi versio". Perskules. ALoitin näköjään nillittämällä tämän vuoden, koetan jatkossa olla säyseämpi.:) Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä veit jalat suustani! Onneksi tässä teoksessa on myös ne perusohjeet, ja vieläpä aika seikkaperäiset.

      Poista
  3. Tuo Lankapaitoja kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta. Pitääpä laitta se kirjastosta varaukseen. Laineesta ja Lumi Karmitsan kirjasta olen kyllä aivan samaa mieltä.

    VastaaPoista
  4. Minun suosikkini Laineessa oli tuo mekko. Muuten ei kyllä osunut kovin kovaa. Villit vanttuutkin on selattu läpi ja tykkäsin kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten on mahdollista ettei osunut? Myöhän ollaan just (tai melkein) kohderyhmää :D

      Poista

Kiitos kommentista :)