Heather Hetty
Malli: Hetty by Andi Satterlund
Lanka: Patons Classic Wool (100 % merinovillaa) värissä plum heather
Menekki: 347 g muokattuun L-kokoon
Puikot: 5 mm KnitPro
Tämä taitaa olla ihka ensimmäinen kerta kun sopivan takkiohjeen löydettyäni ostin sen heti, ja aloitin heti myös neulomisen. Yleensä harkitsen ja vertailen ohjeita pitkään ja hartaasti, ja jahkaan edes takaisin ennen kuin päätän mallin. Nyt natsasi heti, ja jokusen vuoden varastossa viihtyneet violetit villat pääsivät vihdoin takiksi joka valmistuikin lähes ennätysvauhtia noin kolmessa viikossa.
Ravelryn yksi hienoimpia ominaisuuksia on se, että ennen mallin valintaa
ja neulomisen aloitusta voit lukea, mitä muut mallin neuloneet ovat
siitä pitäneet. Olin aluksi varuillani, koska ohje oli saanut paljon
palautetta tyyliin "aivan omituinen" ja "erilainen kuin mikään muu mitä
olen neulonut".
Ohje kuitenkin osoittautui varsin simppeliksi ja rakenne hauskaksi: takki aloitettiin olalta, neulottiin etukappaleet ja takakappale kainaloihin asti, yhdistettiin ja tikuteltiin helmaan. Sitten poimittiin kädentieltä silmukat ja istutetut hihat neulottiin lyhennettyjen kerrosten avulla suoraan paikalleen, superkätevää, helppoa ja siistiä! Miksi ihmeessä en ole aiemmin neulonut hihoja näin? Lopuksi poimittiin silmukoita reunuksista ja neulottiin vuorollaan molemmat nappilistat sekä pääntien reuna. Ja koko komeus tietenkin täysin saumattomasti. Kovin tarkka toistojen määristä ja muista muotoseikoista ohje ei ollut, mutta niistä selviää pienellä ajatustyöllä ja laskeskelulla.
Nappien kanssa oli ongelmia, ja takki saikin odottaa niitä melkein pari viikkoa. Ostin Oulusta Nappi-Kikasta kauniit mustavalkeat ornamenttikuvioiset napit takkiin jo hyvissä ajoin, mutta ohjeen ja muistiinpanojen puutteessa ostin niitä yhden liian vähän. Kuopion Nappiin ja Nauhaan menin silmissäni kuva juuri noista napeista, joita ei tietenkään hyllystä löytynyt, eikä miulle sitten siellä mikään muukaan kelvannut. Palasimme juuri mummolareissulta Loviisasta, ja Porvoosta vanhan kaupungin kupeesta Nappi-Aitasta löytyi juuri sopivat, hieman pulleat helmiäisvaaleat napit. Nirso neuloja on tyytyväinen!
Loviisan vanhassa kaupungissa paistoi äitienpäivänä aurinko, kun pitsitakkini pääsi ensimmäistä kertaa ulkoilemaan. Tuo neulepinta onkin miun lempijuttu tässä takissa! Tämän postauksen otsikko on huijausta, ei miulla mitään oikeita hulmuhelmoja silloin ollut. Mutta kellohameiden kanssa käytettäväksi olen tämän takin neulonut, ja siihen tarkoitukseen se mielestäni sopiikin mainiosti. Kesän cruisingeja odotellessa!





















