lauantai 4. elokuuta 2012

Villaiset onnittelut

Elokuun ensimmäinen päivä 70 vuotta täyttänyt mummo -edellisen postauksen lankavuoren omistaja- saa pian postilaatikkoonsa pullean paketin (tai laihan pakettikortin...)


Syntymäpäiväliivi (kyh 7)

Lanka: Novita Saana
Menekki: 325 g
Puikot: 6 mm Knit Pro -pyörö

Tämä jännittävän kaarrokkeen omaava liivimalli on ollut miun ravelryn jonossa jo vuodesta 2009. (Siinä jonossa on muuten yli 400 neuletta...) Itselleni olin sitä ajatellut, mutta etsiessäni sopivaa lahjaneuletta mummolle se hyppäsi heti silmiin ja puikoille. Valinta osoittautuikin onnistuneeksi ja liivistä tuli vallan mainio.

Lanka on samaa kausilankaa josta tikutin tammikuussa pikkupikkutakin. Edelleen mukavan pehmeä ja kuohkea lanka, nopeaa neulottavaa paksuilla puikoilla. Liivi olisikin valmistunut ajallaan kesäyön hullutukseen, jos olisin ottanut tarpeeksi lankaa mukaan kun lähdimme lomareissuun. Mies jopa postitti miulle pyynnöstäni yhden kerän, mutta se ei riittänyt ja neule valmistui kotiinpaluun jälkeen lopulta juuri elokuun ensimmäinen päivä.

Pieniä modauksia piti tehdä, ohjeessa kun on vain yksi koko ja lankanikin oli ohuempaa. Loin mm. aloitukseen ja kainaloiden alle enemmän silmukoita. Tiedän liivistä tulleen varsin sopivan, koska sovitin sitä tekovaiheessa mummolle useasti. Yllätys meni pilalle mutta tulipahan kunnollinen vaate :)


Wikipedia tietää kertoa, että Šalom on heprealainen sana, joka merkitsee 'rauhaa' ja 'hyvinvointia' mikä onkin tässä tilanteessa varsin sopiva toivotus. Hurjan suuret synttärionnittelut mummolle Ouluun!

16 kommenttia:

  1. Ihana punainen! Mä oisin ainakin hirmuiloinen mummo, jos tommosen paketin postissa saisin. :)

    VastaaPoista
  2. Ihanan punainen liivi!

    Minä myös tein tämän liivin ja tykkäsin valtavasti mallista. Lankana minulla oli bambu-puuvilla-sekoite. Harkitsin jopa että tekisin toisen, mutta tällä kertaa villalangasta.

    VastaaPoista
  3. Ihana. Minäkin oon moneen otteeseen jonottanut tuota mallia ja haluaisin tuommoisen, mutta kun oon nykyiselläni kokoa XXL enkä jaksa ryhtyä säätämään silmukkamäärien ym. kanssa... Onnekas on mummo saadessaan tuommoisen lahjan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän neulomiskokemuksen perusteella sanoisin, että jos luot aloitukseen muutaman silmukan enemmän ja teet yhden toiston lisää kaarrokkeeseen, niin et sen enempää modailuja tarvitsisi :)

      Poista
  4. Kaunis!
    Tuo malli on muuten ollut minullakin jonossa jo melkoisen pitkään. Olisikohan jo aika ottaa se puikoille...

    VastaaPoista
  5. Minullakin on tuo malli ollut jonossa! Kaunis ja lämmin lahja mummollesi! Varmasti mieluinen!

    VastaaPoista
  6. Tosi kiva liivi! Varsinainen onnenmummo sulla. :)

    VastaaPoista
  7. Kaunis on! Mahtaa Mummo olla tyytyväinen. Minullakin, kuten niin monella, tämä malli makaa ravelryn ylipitkässä jonossa :)

    VastaaPoista
  8. Kauniin punainen liivi! Onnea mummollesi! :)

    VastaaPoista
  9. Kylläpä mummon kelpaa noin kauniin liivin kanssa. :)

    VastaaPoista
  10. On se nätti. Ravelryssa tulee aina runsaudenpula. Jonossa on ihan liikaa ihanuuksia ja alkaa ahdistaa, kun ei kaikkea ehdi neuloa. :D

    VastaaPoista
  11. Mullakin tämä on to do -listalla. En ole uskaltanut tähän tarttua, kun monessa blogissa on myös moitittu ettei lopputulos ole ollutkaan kovin istuva. Tämä sinun versiosi näyttää hienolta, väreineen kaikkineen :).

    VastaaPoista
  12. Shalom on myös tervehdys, jota käytetään Raamatussa usein kun toivotetaan Jumalan rauhaa. Terveisin teologi ;)

    VastaaPoista
  13. Todella kaunis, toi punanen on hyvä valinta Shalomiin! Kyllä on varmaan lahjansaaja onnellinen :)

    VastaaPoista
  14. Voi miten nätin mallinen ja värinen liivi! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)