maanantai 15. lokakuuta 2012

Junnailijan pilli ilimoo jo viilsi: PHIIIIIIII !!!

Rautakylkikukko kiskoloilla kiilsi, Lentävä Kalakukko!

Toisin sanoen: Kalakukko Puikoissa -ryhmän sukkamysteeri on ratkaistu.


Lentävä kalakukko

Malli: Kalakukkoryhmän mysteerisukka by TiinaKuu
Lanka: Gjestal Maija okrankeltaisena
Menekki: 75 g kokoon 39
Puikot: 3 mm Knit Pro pyörö

TiiQ suunnitteli siis meille kalakukkolaisille ikioman mysteerisukan, joka yhteisneulottiin nyt loppuun. Kuvittelisin että ohje tulee myös yhteiseen jakoon piakkoin. Ensimmäinen vihje eli sukan kärki saatiin nelisen viikkoa sitten, ja viikon välein aina uusi pala ohjetta eli jalkaterä, kantapää ja varsi. Malli siis aloitettiin kärjestä ja on suunniteltu neulottavaksi kaksi kerrallaan samalla pyöröllä.


Projekti oli hauska ja mielenkiintoinen, tämä taisikin olla ensimmäinen neulomani TiiQ:n sukkamalli, hyi minua :D Palmikot soljuvat sukan pinnalla kauniisti ja kokonaisuus on harmoninen. Toivon vain että olisin malttanut odottaa lankakaupassa käyntiä ennen näiden aloittamista, olisin selkeästi tarvinnut neljännestä suuremmat puikot. Kolmosilla sukista tuli niin tiukat, että ne taitavat olla turhan kapoiset useimpiin 39 -koon jalkoihin. Varrestakin jätin yhden kaaviotoiston pois juuri tämän vuoksi.

Lankavalintani on kestävän kehityksen hengen mukainen: purin nelisen vuotta sitten neulomani pitsibaskerin jota en ollut käyttänyt juuri ollenkaan, ja neuloin mysteerisukat purkulangasta. Aika mainio väri! 

Kuvissa sukat eivät ole parhaimmillaan: en ehtinyt höyryttää niitä, koska ainut oikeankokoiset jalat omaava henkilö eli äitini oli lähdössä ajelemaan takaisin kotiinsa. Kaikilla kun ei valitettavasti ole mahdollisuutta viettää täyden viikon syyslomaa täällä mummolassa.


Opettelin kaksikin uutta asiaa näitä neulottaessa. Vieläkö muistatte uudenvuodenlupaukseni? Lupasin opetella tänä vuonna joka kuukausi jonkin uuden taidon tai tekniikan, eli yhteensä 12 tekniikkaa vuodessa. En ole muistanut tarkasti kirjata uusia asioita ylös, joten loppuvuodesta lupauksen tarkistamisessa onkin sitten muisteltavaa :D Tämän projektin aikana opettelin kuitenkin ihan ensinnä kasialoituksen ja lopussa silmukoiden päättelemisen ommellen. Jälkimmäistä pitää ehdottomasti vielä treenata, näissä sukissa lopputulos on kyllä varsin joustava muttei kovin esteettinen. Ensimmäisen korvasin viime viikolla opettelemallani Judy's Magic Cast-Onilla joka on huomattavasti käyttökelpoisempi.


Kivat niistä tuli! Kantapään rakenne on jännä, ja se istuu ainakin miun jalkaan kuin nenä päähän. Sukat pääsevät lahjalaatikkoon odottelemaan sirojalkaista henkilöä. Kalakukkoset ovat kuudes parini tämän syksyn sukkasatoon. 

***

Kiitos kaikille Criaa kommentoineille, kyllä se on ihana. Jos yläosan venyminen alkaa haitata, taidan laittaa olalle jotain tukea. Mutta toistaiseksi se saa olla ihan tuollaisenaan :) 

Takki pääsikin ulkoilemaan heti viikonloppuna kun joka syksyn kohokohta, Oulun kädentaitomessut järjestettiin juuri sopivasti syyslomani alussa. Pieni flunssa (lue: iso röhä) ei menoa haitannut kun eilen mie ja mummo sukellettiin Ouluhalliin messukansan sekaan ja tehtiin löytöjä. Eläköön messutarjoukset! Sukkasadon hengessä parhaat palat kassien sisällöstä:


Louhittaren Luolan Väinämöistä väreissä tomaatti, smaragdi ja luumu. Nam!

***

EDIT: Sukkien ohje on julkaistu! Nimi on Arkadian Ulla, ja ohjeen voi ladata ilmaiseksi täältä :)

40 kommenttia:

  1. Aivan ihanat sukat ja kaunis on värikin! Sopii hyvin syksyyn. =)

    VastaaPoista
  2. Kyllä ne on vaan niin älyttömän hienot! Ja ihanan väriset! Lauleskelin tänään Lentävää kalakukkoa ja ko näin sun postauksen nimen, aattelin et hei mikä sattuma :D sit tajusin, et syy miks lauloin sitä oli se, et näin Ravelryssä sun työn nimen :D minäkö blondi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, sellasta se on :D Miullaki on soinu biisi päässä nyt koko mysteerin ajan...

      Poista
  3. Upeat sukat, väriltäänkin! Kuorossa ollaan laulettu tuota Lentävää kalakukkoa oikein hauskasti sovitettuna. =)

    VastaaPoista
  4. Ihan hirmuisen kauniit nuo sukat kyllä on, kannustavat neulomaan lisää taattua TiiQn suunnittelulaatua, eiks? Mä taidan postata omat, miltei identtiset sukkani huomenna. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. Minkänköhän mallin sitä neulois seuraavaks...

      Poista
  5. Nätit sukat :) ja todella hienon värisiä Väiskejä!

    VastaaPoista
  6. Hienot sukat, persoonallinen malli!

    VastaaPoista
  7. Minä kävin perjantaina hamstraamassa samaa lankaa varastoon tänä vuonna kun jätin messut poikkeuksellisesti välistä. Teidät näin kuitenkin Vimassa. Harmittaa jälkeen päin, että en moikannut. Huomasin ensin huivisi ja tajusin vasta teidän mentyä, että sehän olitkin sinä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vimassa? Ainiin joo lauantaina oltiin hulluilla päivillä ja poikettiin sielläkin. Moikataan sit ens kerralla :D

      Poista
  8. Aivan mielettömän upeat! Sääli, jos noille ei meinaa löytyä käyttäjää, tuollaisia kaunottaria ei saisi makuuttaa pimeissä ja ankeissa lahjalaatikoissa!

    VastaaPoista
  9. Onpa hienot sukat!
    Ja ah, miten herkullisia messuostoksia...

    VastaaPoista
  10. Kauniit sukat, ja ihana oljenkeltainen väri!

    VastaaPoista
  11. Ihanat on! Minäkin juuri purin yhden pieneksi jääneen Pirkka-langasta virkatun myssyn, saa nähdä miksi lanka nyt muotoutuu. Mutta lankojen uusiokäyttö kannattaa, enemmänkin voisin sitä harrastaa. Kauniit nuo lankaostoksetkin. Tampereen messuja odotellessa... :)

    VastaaPoista
  12. Ihanat sukat! Toivottavasti malli tulee yleiseen jakoon, tahtoo! =)

    VastaaPoista
  13. Kauniit sukat, mun pitää vahdata milloin tuo malli tulee jakoon. Hyvä saalis on sinullakin, Väinämöisen värit ovat upeat.

    VastaaPoista
  14. Molto molto belle! complimenti!

    VastaaPoista
  15. Waude, mitkä sukat. Ihan herkkumalli ja herkkuväri, syksyn lehden keltaiset.

    VastaaPoista
  16. Mahtavan veikeä ja leikkisä sukkamalli. Tahtoo kanssa. Ja väri jälleen kerran herkullinen. :)

    VastaaPoista
  17. Wau mikä sukkamalli! :) toivottavasti tuliskin jakoon pian! ^^ Ja ihanan värisiä Väiskejä! ^^

    VastaaPoista
  18. Hienot sukat ja se sun takki taidaa olla käyttössä suununtaina kun satunaisesti törmäsin sinuun :-))) sinun huivi oli se mistä tunnistin sinut "bloggarina", vaikka nimesi ei heti tullut mieleen, kuten huivinnimikään nyt

    VastaaPoista
  19. Ne on hienot, mutta voi tätä käsialojen eroa. Neuloin omani 2,5mm puikoilla ja menee täydellisesti mun 39-40 jalkaani! ;)

    VastaaPoista
  20. Ihan värisest sukat =) Ja muutenkin kauniit! Ihania on kyllä nuo messu löydöt myös! Hauskaa lomaa!

    VastaaPoista
  21. tosi hienot, mäkin voisin haluta kokeilla neuloa tommoset! Pistäthän tänne sit linkkiä ohjeeseen jahka semmonen ilmestyy? :)

    VastaaPoista
  22. Upeat sukat, niin malliltaan kuin väriltään.

    VastaaPoista
  23. Tosi kaunis sukkamalli, ja väri osuu tosi hyvin... :)

    VastaaPoista
  24. Hienot sukat! Ja nuo Väinämöiset ovat tosi upean värisiä.

    VastaaPoista
  25. Ompas ihana sukkamalli! Ja ihana keltainenkin. :)

    VastaaPoista
  26. Upeat sukat, kaunis malli. :) Minäkin alan pikkuhiljaa lämmetä keltaisellekin, nätti väri.

    VastaaPoista
  27. Mun mysteerisukkapari on vasta kolmosvihjeen alussa. Kivat niistä kyllä tulee! =o)

    VastaaPoista
  28. No kaikkea te siellä kalakukkoporukassa keksitte! Savolaisuuteen kai soppii nuo kiemurat ja koukerot ;)

    Väriterapiaa kylliksi koko postaus!

    VastaaPoista
  29. Harvinaisen hienot sukat! Kiitos ilmaisesta ohjeesta. Ei sillä, että osaisin neuloa tuollaiset, mutta voisin vinkata mallin jollekulle.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)