sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Dynamiikkaa jalkoihin

Kahelin sukkahaasteen heinäkuun haaste oli neuloa sukat suomalaisesta neulekirjasta. Sopivasti kuun lopulle sijoittui myös jokakesäinen yksinlaulukurssi Kalajoella, jonka ihanalle lauluopettajalle en vielä ollut neulonut mitään vaikka nyt jo yhdeksättä kesää laulan hänen oppilaanaan. Sopiva malli löytyikin pian, nämä aaltokuviot ovat selvästi musiikin dynamiikkaa!


Crescendo!

Malli: Fitz (Ilona Korhonen) Neulekirjasta
Lanka: Gjestal Silja (80 % villaa 20 % nylonia) porkkananvärisenä
Menekki: 75 g koon 39 sukkiin
Puikot: Knit Pro -pyörö (100 cm) 3 mm

Miekin sain vaihteeksi haasteen jalanlämmittimet valmiiksi hyvissä ajoin enkä vasta kalkkiviivoilla! Fitz on mukava malli neuloa, pienet palmikonkierrot hoituvat ilman apupuikkoja ja mallikerran oppii helposti ulkoa. Kerran aiemminkin olen näitä yrittänyt tehdä mutta jouduin purkamaan varret kun ne eivät mahtuneet edes ranteisiini, saati nilkkoihin! Edellisestä viisastuneena valitsin nyt paksumman langan ja puikot, ja sukat valmistuivatkin kuin huomaamatta.


Silja on kiva lanka neuloa, mutta ei aiheuta sen suurempia tunteita. Kiireellä kuvatessa en saanut langan väriä toistumaan täydellisesti, todellisuus on sellanen kaunis tumma porkkananoranssi. Näistä keristä yritikin jo kesäkussa neuloa haastesukkia (perussukka uudella jujulla), mutta ideani ei toiminut ja koko kesäkuu jäikin miulta sitten väliin sukkahaasteesta. Siljaa voin kuitenkin suositella edullisena ja pehmeänä perussukkalankana. Vauvaneuleisiinkin olen sitä käyttänyt, toimii!

Kelpo sukat sain aikaiseksi, mutta jos joskus toiset teen niin keksin kantalapun reunaan jonkun kommervenkin, enkä ainakaan neulo siihen mallineuletta. Poimitut silmukat rikkovat kuvion ikävästi, sileä nurja reuna toimisi paremmin.


Tänään tultiin siis Ouluun (kiitos luottojalkamallilleni mummolle!) ja huomenna kääntyy auton nokka kohti Kalajokea. Kassissa on mukana useampikin neule, seuraavaksi ehkä jo jotain muuta kuin sukkia ;)

13 kommenttia:

  1. Ihanat sukat! :) Varmasti R tykkää!

    VastaaPoista
  2. Ihanat! Mulla on tulossa Kotitiikerit siitä sinun tekemästä yllärikerästä:)

    VastaaPoista
  3. Nätit sukat! Selailin juuri Neulekirjaa ja päädyin neulomaan Kesävoit, mutta seuraavaksi pitääkin ehdottomasti neuloa nuo Fitzit! :)

    VastaaPoista
  4. Kiva, kun täällä näkee aina pirteitä värejä :) . Sukat ovat herkulliset, väri saa ne näyttämään pehmeiltä ja lämpöisiltä.

    VastaaPoista
  5. Vaan onhan ihanan väriset sukat! Miksiköhän se tuo oranssi jaksaa ihastuttaa aina vaan.

    VastaaPoista
  6. Ihanat sukat ja kaunis on kuvio.Pitäisi itsekin joskus rohjeta kokeilla jotain perussukkaa vaativanpaa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)