maanantai 4. tammikuuta 2016

Katsaus neulevuoteen 2015

Kyllä kyllä, vielä pitää hoitaa alta pois tämä pakollinen "mitä tulikaan tehtyä"-postaus, että päästään käsiksi uuteen neulevuoteen. Mie kyllä tykkään lukea (ja tehdä) näitä yhteenvetoja, joten täältä pesee.

Kuten arvata saattaa, ihan ei vuoden 2015 langankulutus yltänyt Villaviidakon huippulukemiin.

Neuloin/virkkasin

4 paria sukkia
1 parin kämmekkäitä
2 paitaa/takkia aikuiselle
3 lapsen takkia
1 lapsen mekon
3 huivia/kauluria
2 vauvanpeittoa
2 pipoa/pantaa
1 korin
sekä 1 lelun. 

Yhteensä siis 20 työtä.

Lankaa näihin kului 2700 g. Pohjat! Aiempien vuosien langankulutus on pyörinyt seitsemän ja kahdeksan kilon välillä, huippuvuonna 2011 lankaa käytin peräti 7966 g.

Nojaa, täytyy olla armollinen itselleen... Onneksi tiedän kokemuksesta, että lapsen kasvaessa neulonta-aikaa jää aina vain enemmän ja enemmän.

Tässä pieni kuvakatsaus menneeseen vuoteen.

Aikuisten neuleita:


 Hetty     Nurmilintu     Nadine

Neuleita lapsille:


 Undercover     Tomten     Pitsitakki

Vuonna 2015 
Varsin vaiheikas vuosi siis kuitenkin, vaikka tätä postausta aloittaessa tuntui etten ole saanut mitään aikaiseksi!

Vuonna 2016 aion ainakin neuloa välillä jotain isommallekin tyttärelle, koko viime vuoden neuloin vain pienemmälle! Hups. Aion myös olla ostamatta lankaa hetkeen, kun en näköjään saa noita nykyisiäkään (ehkä 25 kiloa?) neulottua tämän nopempaa.

Tuottoisaa ja idearikasta neulevuotta kaikille lukijoille!

12 kommenttia:

  1. Mukavaa uutta vuotta sinulle! (: Aina sitä jotain ehtii tehdä.

    VastaaPoista
  2. Kiva lukea bloggareiden yhteenvetoja. Ja aikeita langanostolakoista....

    VastaaPoista
  3. Kauniita juttuja silti, vaikka vähemmän kuin ennen. Ja onhan sulla tuota aktiviteettia riittänyt näemmä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei oo tosiaan kädet sylissä istuttu, vaikkei neuleita olekaan valmistunut :P

      Poista
  4. Hyvää vuoden jatkoa. Kiva katsella näitä koosteita. Mukavia neulomuksia kaikki.

    VastaaPoista
  5. Kauniita neuleita olet tehnyt! Minustakin on kiva lukea näitä koosteita.

    VastaaPoista
  6. Pienen taaperon äidiksi olet kyllä Kunnioitettavasti neulonut ja muutenkin ahertanut neuleisiin liittyen. Nostan hattua ja toivotan hyvää vuoden jatkoa :)

    VastaaPoista
  7. Ihana käsityövuosi sinulla ollut. Todella kauniita töitä. Odotan mielenkiinnolla mitä kaikkea uhanaa teetkään tämän vuoden aikana.

    VastaaPoista
  8. Ei se määrä, vaan se laatu ;) Ennenkuulumatonta, Emma lankalakossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oon mie ennenki ollu :D Tosin siitä taitaa olla jo useempi vuosi...

      Poista
  9. Ei yhtään hullumpi saavutus pienten lasten äidiltä! Jos tarkemmin ajattelee, että olet kotiäitinä kaikki päivät ja kannat päävastuun lapsista ja kodista, niin tosi paljon on saanut aikaa! :) Iloa ja rauhaa vuoteen 2016!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)