keskiviikko 18. elokuuta 2010

Lankainventaario = Blogiarvonta !!!

Miun on jo pitkään pitänyt siivota ja inventoida lankavarastoni, mutta oon vaan lykännyt ja lykännyt sitä. En oikeastaan halunnut tietää kuinka suuri stashini tarkalleen on, kieltäydyin näkemästä pursuilevia hyllyjä ja lankakätköjä ympäri asuntoa.

Tänään miulla oli lyhyempi päivä koulussa, tuotesuunnittelun tehtävät tehty, ruoka laitettu ja pyykitkin pesty, niin etten keksinyt enää mitään syytä olla aloittamatta laskemista. Kokosin kaikki lankalaatikot, kassit ja irtonaiset vyyhdit työhuoneen lattialle. Niitä oli PALJON.

Laskemiseen meni yli tunti. Aina kun luulin päässeeni loppuun, jostain löytyi vielä muutaman kerän kätkö. Loppusummaan laskin vain täydet tai lähes täydet kerät digivaa'an avulla. Tulos oli melko järkyttävä, sen verran järkyttävä että nyt alkoi elämäni ensimmäinen LANGANOSTOLAKKO. Se kestää loppuvuoden, kahta poikkeusta lukuunottamatta: Messutarjouksista saa ostaa, ja joululahjoja varten saa ostaa jos on ihan pakko.

Mutta nyt itse asiaan. Inventaarion kunniaksi järjestettäköön Villaviidakon historian toinen

BLOGIARVONTA !!!

Arvaa kuinka paljon lankaa on Villaviidakossa, ja voita itsellesi osa siitä ;)

Osallistumisaikaa on viikko, ja se päättyy keskiviikkona 25.8. klo 12, voittaja julistetaan samana iltana. Lähimmäs arvanneelle lähtee siis täältä paketissa lankaa ja myös jotain pientä makeaa herkkua. (Voit halutessasi kertoa kommentissa myös lempivärisi, mutta lopullisesta palkinnosta päätän mie.)

Onnea arvontaan :)

45 kommenttia:

  1. Oho onpas sulla lankaa! :D Mä oon onnistunut pienentämään lankavarastoa sen verran, että viitsin osallistua arvontaan... ;)

    Heitän sellaisen arvion kuin 23 kg. :D Siis mikäli nuo pahvilaatikot ovat täynnä lankaa.

    Kuten blogistani huomaa, kaikki värit menee, myös raidoitetut ja pätkävärit. :)

    VastaaPoista
  2. Hih, onhan tuota kertynyt. Ihana nähdä aina kun jollain toisella on enempi lankaa. Täällä mennään jossain 12 kilon paikkeilla.
    Olisko sulla 21kg? Lempparivärithän sinä tiedätkin. ;)

    VastaaPoista
  3. Voi kääk, mä oisin arvannut myös 23, mutta nyt pistän sitten että 27 kiloa :D

    Vaikka mun pitäisi sanoa, että kiitos en halua lankaa mahdolliseksi palkinnoksi, niin mä oon armoton lankaholisti ja mulle käy kaikki :D

    nim.merk. epätoivoinen ja sortunut lankalakkoilija...

    VastaaPoista
  4. Ohhoh, määrä näyttää ainakin aika paljolta. :D Heitetään nyt tähän mennessä korkein arvaus ja sanotaan 31 kg! :D

    VastaaPoista
  5. 24 kg on mun arvaus. Saapa nähdä kuinka pahasti olen hakoteillä :D

    VastaaPoista
  6. heitetäänpäs sellanen kuin 22,5kg :P

    VastaaPoista
  7. Tos on niin paljon lankaa (jos noi laatikotkin on täynnä) etten osaa yhtään kuvitella paljon siinä on yhteensä. Voisin veikata vaikkapa et 35 kiloa.:D

    VastaaPoista
  8. on tuossa enemmän ku mun vajaa 10 kiloo... öö... heitetääs et vaikka 28,6kg... ;)

    VastaaPoista
  9. No... Olisko 18,90 kg?
    Määkään en oo koskaan laskenut omia varastojani. Joskus aina etsiessä jotain ihan muuta kuin lankaa tulee vedettyä joku laatikko auki ja "ai, täälläkin oli keriä" =)

    Nyt oon huomannut toisen pahan tavan: mulla alkaa olla jo kangasjemmojakin... Enkä omista ees ompelukonetta! No, lankaa en ookaan nyt ostanu varmaan puoleen vuoteen.

    VastaaPoista
  10. Kyllä, myös nuo kuvan laatikot ovat täppösen täynnä :P

    VastaaPoista
  11. Minä vastaan, että 20,5 kg. Ja muumilaseista kerrottakoon, että olivat laseiksi tyyriitä, ainakin Iittalan kaupassa, jossa ovat ennakkomyynnissä. Miten lie sitten kun tulevat normikauppohin. Olisko nuo maksaneet 22 euroa yhteensä nuo kaksi kappaletta. :)

    VastaaPoista
  12. Mie arvaan että tossa on kyllä jo kiloja. Mutta.... Ehkäpä niitä on se 26,5kg. Ei mitään hajua :D Mut ihanalta tuo näyttää. Ja messuthan odottaa vielä ;)

    Tähän mennessä ainakin se viikonloppu on tyhjä, yhden kaverin läksiäiset ois sillon perjantaina kun on lähdössä Puolaan vaihtoon, mutta eipä ole välttämätöntä mennä jos sie oot tulossa..

    VastaaPoista
  13. Mmm... miten olis 24,8 kg? Taisin just saada synninpäästön uusimmille hankinnoille, eiköhän mun varastoni ole niistäkin huolimatta edelleen alle 10 kg ;-).

    VastaaPoista
  14. Olisin heittänyt jotain kakkosella alkavaa, mutta koska niin moni muu on siihen väliin arvauksensa heittänyt, niin laitetaanpa sitten vaikka että 32,2kg :).

    VastaaPoista
  15. Pahahan se on arvailla, mutta laitetaan arvioksi 18 kg 900 grammaa. Enemmän sulla kuitenkin on kuin mulla...Ja nuuten, mun mielestä lankaa ei ole koskaan liikaa.

    VastaaPoista
  16. No jos mulla on yli 20 kiloa ja sulla näyttäis olevan vielä enemmän, niin veikkaanpa vaikka 33 kiloa! :)

    VastaaPoista
  17. paljolta näyttää, arvaan että ois 43,250kg. Toivottavasti ei nyt oikein paljon mennyt yläkanttiin :)
    lempiväristä en osaa sanoa nyt juuri mitään varmaa, olen juuri alkanut siirtyä taas harmaista, msutista ja vihreistä iloisempiin väreihin. Ehkä lemppareita voisi olla nyt turkoosi, petrooli, tumman punaiset...

    VastaaPoista
  18. Tosta vaan lonkalta heitän 40,8 kg. Ja kaikki värit ja langat kelpaa, vaikka on niitä täälläki kaikki kaapit, lootat ja pussukat täynnä lankoja. On se vaan kivaa ja lohduttavaa nähdä et on niitä kasoja muillaki.

    VastaaPoista
  19. Arvaanpa minäkin: 23,9 kg. Tuo lankainventaarion tekeminen on aika mielenkiintoista puuhaa, "ai oliko mulla tämmöistäkin"... ;)

    VastaaPoista
  20. Arvaan 20 kg, jos olet laskenut vain täydet kerät. Tosi hyvä idea muuten arvonnalle, hmm. Ja tosiaankin, meidän tytöt kasvaa uskomattoman samaa tahtia, pitäisi järjestää ihan tapaaminen. :)

    VastaaPoista
  21. Arvaan, että lankaa 27,700 kg. Omia lankakätköjä en oo edes uskaltanu rupee punnitsemaan. Ku ei tarkkaan tiedä, ni ei tuu niin huonoa omatuntoa ku ostaa lisää... ;)

    VastaaPoista
  22. Arvaan 29 kg.
    Minultakin löytyy lankoja sieltätäältä, en kyllä edes uskalla lähteä laskemaan... Nyt on kyllä varastojen kulutus käynnissä, nuukuussyksy kun alkoi... =)

    VastaaPoista
  23. Olisikos 28,3 kg...? Hurjan paljon kyllä!

    VastaaPoista
  24. Aika paljonhan noita on sinulle kertynyt. Olisiko 26,1 kg lähellä. Et varmasti ole ainoa joka keräilee lankoja varastoon.
    Mukavaa syksyn alkua sinulle!
    -Ritva-

    VastaaPoista
  25. On sitä lankaa vain sullaki. :o) Mulla on vähän ollu hiljasta nyt kutomisrintamalla eikä omat varastot ole pienentyny yhtään sitte viime kevään. Jospa tästä syksyn lähestyessä taas ehtis sohvale puikkojen kans. :o)
    Veikkaisin, että tuossa kasassa olis 36,8 kiloa lankaa.

    VastaaPoista
  26. Arvaan että sinulla on n.37 kg. Ihanat langat.

    VastaaPoista
  27. arvaan 42kg 800g. t.Memmu77

    VastaaPoista
  28. Arvaan 27kg 900g. Omiani minäkään en punnitse. Lankoja vältän ostamasta jo toista vuotta, ihan vaan TÄSMÄTARPEESEEN hankin. Harmillista asiassa on se, että uutuuslangat jäävät vain haaveeksi. Lankahamsterit ja Jämälankaprojekti auttoivat ahkeran neulomisen lisäksi, jokohan sitä voisi uutta...no, aina jotain pientä kaappiin mahtuu...t. Ruiskaunokki

    VastaaPoista
  29. arvaan että sinulla on 29,5 kiloa lankaa

    VastaaPoista
  30. Minä arvaan, että 38kg 250g ;)

    VastaaPoista
  31. Villi veikkaus: 32,5kg
    Ja aiku ihana kasa, ei siitä kannata olla pahoillaan^^)

    VastaaPoista
  32. Miun veikkaus on 17 kiloa 800 grammia ;)

    VastaaPoista
  33. Arvataan vaikka oman iän mukkaan että lankaa on 30kg 300g. On sitä kertyny varmaan muittenki komeroihin... Mun on pitäny tehä kans inventaario, mutta en taia uskaltaa.

    VastaaPoista
  34. Komea keko! :) Mä veikkaan 38,5 kiloa.

    VastaaPoista
  35. Ah ihanuutta. 29kg 150g olis veikkaus. T. LV

    VastaaPoista
  36. Arvaan 36kg 400 g!
    T:Anu
    www.sukkasukua.vuodatus.net

    VastaaPoista
  37. Veikkaan että tuossa on lankaa 30,6kg.
    Mun pitäis kanssa laskea omat lankani...

    VastaaPoista
  38. Voikos blogitonkin osallitua? Jos voi, niin veikkaisin 27kg 750g.
    T.Veera

    VastaaPoista
  39. Toki saavat kaikki osallistua :) Vielä pari päivää aikaa arvailla!

    VastaaPoista
  40. Ompa kiva nähdä, että muillakin on lankoja tuommoiset määrät, pitäis varmaan omatkin joskus laittaa samaan kasaan ja punnita! Arvelisin noita olevan 20,7 kg...

    VastaaPoista
  41. Oi miten huojentava kuva! Oma varasto alkaa tuntua ihan pikkipikkiriikkiseltä. Tällaisiin arvauksiin täytyy heittää aina jotain merkityksellisiä lukuja, niinpä sanon että 34,5kg.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)